Ajatusmaailmaa vuosikaudet askarruttanut aihepiiri ilmestyi jälleen uniin viime yönä. Arkipäiväisestä ympäristöstä löytyi ovi, jonka kautta pääsi pahvista ja laudoista kyhättyihin kulissirakennelmiin. Se mikä oli näyttänyt havupuiden reunustamalta maatalon pihalta, olikin rakennettu kokonaisuus, jonka taakse jäävästä tilasta lavasteissa kulkevien edesottamuksia seurattiin. Kulisseista edemmäs johti toinen ovi; sen kautta avautui suuria hallimaisia tiloja täynnä toimistopöytiä ja virkailijoita, heillä oli jokaisella oma tehtävänsä. Joku suunnitteli ihmisiä, toinen heille tunteita, kolmannen vastuualueena olivat maisemat ja ympäristö, joku kehitteli maailmanpoliittisia tilanteita, toinen ajatuksia, reaktioita, toimintamalleja, joita sitten istutettaisiin valittuihin ihmisiin suunniteltuina hetkinä. Näiden hallien jälkeenkin tila jatkui. Siellä oli luokkahuoneita ja luentosaleja, joissa opetettiin tuleville virkailijoille sitä mitä todellisuutta ylläpitäviltä virkailijoilta vaadittiin. Kaikki tieteen ja taiteen alat käytiin läpi, muistan yhden liitutaulullisen täynnä monimutkaisia matemaattisia kaavoja, oli biologiaa, filosofiaa, käytännön rakennustaitoja ja visuaalisen hahmotuskyvyn teoriaa.
Minun on nykyisin entistä vaikeampi päästä eroon tunteesta että vasta todellisuuden verhon takaa paljastuu todellisuus. Se on unista jo ajat sitten valvetilaan pesiytynyt epäluulo joka kohdistuu entistä useammin asioihin, joiden kyseenalaistamisen voisi kuvitella olevan järjettömintä. Yksinkertaisten asioiden kätkeminen toisten yksinkertaisten asioiden taakse, ei kai kellään voisi olla mitään syytä sellaiseen. Miksi nähdä niin paljon vaivaa?
Kulissitodellisuuden olemuksesta ei kuitenkaan koskaan saa tarpeeksi todisteita. On kuin joku onnistuisi kätkemään virheet ja pienet paljastavat yksityiskohdat aina juuri kun olen kiinnittämäisilläni huomioni niihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti