13.11.06

Hän söi minulta yhden seuralaisen!

Vaikka marraskuu paukkui ikkunanpielissä, he lähtivät matkaan; soturi, druidi ja musta maagikko, kaikki kolme kohti Herruuden kruunua, sitä nimenomaista valtakunnan keskipistettä, jonka omistaminen auttaisi hallitsemaan julman diktaattorin ottein kurjaa ja kärsivää kansaa. Ja mikä seikkailu siitä syntyikään! Luonteenlaatuaan tuuliviirin tavoin vaihtava druidi osoittautui kapitalistiksi ja keräsi niityiltä lojumasta kultasäkin toisensa jälkeen, maagikko pyrki näkyvimmin tavoitteeseensa, soturilla meni vain huonosti. Uljaat, joskin kilpailuasetelmastaan huolimatta melko joviaalit toisilleen, seikkailijat huomasivat alkuvaiheessa että heidän eteensä tulevissa tapahtumissa oli hämmentävää säännönmukaisuutta. "Ei kai vain", maagikko totesi ja nappasi seikkailukorttipakan laudalta, "kämppikseni ole päässyt näihin käsiksi." Soturi muisteli tämän kerran järjestäneen Trivial Pursuitin kortit numerojärjestykseen; se näytti toistuneen. Uusi sekoitus johti elämän ennakoimattomammaksi kahvia ja inkiväärikeksejä nauttivalle kolmikolle, jonka pyyhekumista improvisoitua noppaa vähän väliä saalisti kissa. Yllätyksellisyydessään elämä muuttui auvoisammaksi kuitenkin vain kolmesta kahdelle. Soturiin tarttui poltergeist, ja hän sai huomata hauskan asian: silloin kun asiat alkavat mennä tosissaan huonosti, ei itsemurhakaan onnistu millään. Lopulta hän sai elämänsä järjestykseen, pääsi seikkailuun mukaan ja kuoli kun ökykapitalistiksi muuttunut druidi tappoi hänet pelkästä tappelun ilosta.

Soturin henki reinkarnoitui salamurhaajaan, joka aloitti taipaleensa saavuttaen vauhdilla kanssakilpailijoitaan. Ehkä hänen aiemmin Kupittaan Citymarketista ostamansa Lordi-cola auttoi; se oli ihan hyvää, maun perusteella vain Afri-colaa uudessa pullossa. Koskaan ei ole liian vanha hihittämään sellaisille aseille kuin "pyhä peitsi" ja "tuhoamissauva". Kun peli venyi, kissakin väsyi. Lopulta druidin oli siirryttävä nukkumaan, hänellä oli seuraavaksi työpäivä, toisin kuin ainalaiskottelevilla maagikolla ja salamurhaajalla. He pistelivät toisiaan päihin vielä hetken aikaa, mutta lopulta kissanjauhama kuminoppa totteli maagikkoa pari vuoroa peräjälkeen, ja herruustaiat iskivät salamurhaajan maan tomuun. Ja hän oli niin lähellä...

Ties kuinka monen vuoden jälkeenkin Talisman on edelleen maailman paras lautapeli. Ainakin niille jotka ovat sen parissa jo varhaisnuoruuttaankin tuhlanneet.



Ei kommentteja: