6.11.06

The Sorrow that ate Sir Thomas

Onneksi olen viettänyt kasvuvuoteni taloudessa, josta mitään ei ole koskaan heitetty pois. Niinpä tulee vieläkin vastaan sellaisia helmiä kuin taannoin kotoa pahvilaatikon pohjalta löytämäni eka- ja tokaluokan uskontokirjani. Vielä 1980-luvun alussa ei koululaitoksella ollut tarvetta olla mitään muuta kuin vuosia jatkuneen perinteen nöyrä jatkaja, ja sen vuoksi uskonnonopetuskin on ollut 100% luterilaista propagandatykitystä. Ensimmäisen luokan uskontokirjan ensimmäiset sanat ovat "O-LEN JU-MA-LAN OMA. MI-NUT ON KAS-TET-TU." Toivottavasti kaikki tunnille osallistuneet olivat, muuten olisi saattanut tulla orpo olo. Tai no, ehkä suuremmissa kaupungeissa oli friikeille ja pakanoille elämänkatsomustietoa, Luoja tietää että meidän takapajuisessa pikkukylässämme sellaiset lapset olisi pantu kerralla ojennukseen ja suoraselkäisinä uskontotunnille kuulemaan Jumalasta. Ensimmäisen luokan oppikirja keskittyy Vanhan testamentin tarinoihin, missä onkin ollut melkoinen editointityö varmasti, koska kaikki kuolema, kidutus, kosto, viha ja muu oleellinen on tarinoista karsittu pois. Jäljellä on lähinnä tarinoita paimenista, joiden kummallisia kaapumaisia pukuja ja keppejä muistan lapsena kummastelleeni, ei niitä kirjassa jaksettu selittää. Vähän väliä on hieman ohjailevia sanatäydennystehtäviä tähän tyyliin:



Onneksi olin hyperaktiivinen lapsi, enkä jäänyt ihmeemmin tuollaisia väitteitä pikku päässäni pohtimaan; tiedän että ala-asteen uskonnonopetus on monelle aiheuttanut syvää vuosia kestänyttä ahdistusta. J_ _ S _ _ sentään. Kakkosluokan kirjaan mennessä sanatäydennykset ovat jääneet, mutta asenne säilyy. Tämä sivu sisältää näiden kahden kirjan enimmin sanovan kysymyksen:



Ymmärrä asemasi, mato! Et sinä itsekään tiedä mitä haluat! Kiva nähdä itäsaksalaisten aivopesumetodeiden olleen Suomessa vakaassa käytössä vielä 80-luvulla. Kun Jumala tietää parhaiten ja valtio ja kirkko ovat yhtä niin ei tästä hirmuisen pitkiä päättelyketjuja osaa tehdä, vieläkään. En muuten koskaan päässyt sinne Englantiin, joka näyttää olleen ainoa asia, jota olen kahdeksanvuotiaana elämältä toivonut. Ehkä tämä selittää paljon. Näyttäisi myös siltä että vanhempani ovat pitäneet minua nälässä, koska olisin "tahtonut saada omakseni" ruokaa ja juomaa. Ne on myöhemmin pyyhitty yli, opettajako on puuttunut tilanteeseen ja saanut minut pikemminkin tahtomaan legoja? Ei, kyllä minulla uskontotunneista huolimatta oli hyvä lapsuus.

Haluaisin vielä kiinnittää huomionne ekaluokan kirjan kanteen, sillä sen herättämät mielikuvat häiritsevät minua.



Kolme lasta käsi kädessä, keskimmäisen esipuberteettiset rinnat kummallisen selkeästi kuvasta silmään pistävinä, juoksevat kuivaa hiekkatietä kumisaappaat jalassa, nähtynä kiikaritähtäimen läpi. Risti kohdistuu heistä yksitellen jokaiseen ja äänenvaimennin peitää laukaukset. Sinne kaatuvat, maan poveen, ristin tie on voittoisa tie.

11 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Muistan kun kahdeksankymmentäluvulla opetin Vammalan lukiossa vuodenpäivät uskontoa. Lukion ensimmäisen luokan kurssiin liittyi raamattuopetusta ja muistan joidenkin oppilaiden inhonneen raamattua niin syvästi, että he pyysivät saada hakea käsineet, koska ko. teosta ei voinut lukea paljain käsin. Sallin tämän tietysti, mutta mietin kyllä millaisessa ilmapiirissä nuo ihmiset olivat eläneet kun raamattu, joka minun näkemykseni mukaan oli kuitenkin vain kirja, herätti niin voimakkaita tunteita. Itse olen kasvanut aika uskonnollisessa ympäristössä jossa Jumalaa on sangen suruttomasti käytetty käsikassarana kun on haluttu leipoa tottelevaisia kansalaisia, mutta traumatisoitumiseni ei siitä huolimatta ole ollut lainkaan samaa luokkaa.

Tuo kansikuva on tosiaan aika hilpeä. Mitähän vaikutelmaa siinä on oikeasti haettu.

Ugus kirjoitti...

Kirjahan se tosiaan vain on. Inhon voin silti kuvitella syntyvän vaikka sitäkin kautta, millaisen aseman kyseinen kirja on saanut. Eli ei siis inhoa varsinaisesti kirjaa vaan siihen nojautuvaa arvomaailmaa kohtaan...

No toisaalta onhan raamatunvihaajia aina ollut. Minä kävin 90-luvulla lukion, ja silloin kuvailemasi reaktio olisi jo ollut täysin mahdoton. Ketään ei kiinnostanut mikään. 90-luvun nuoria oli mahdoton saada reagoimaan.

Asessori kirjoitti...

wou, mitä menetinkään kun en käynyt uskontotunneilla. (Olin siis elämänkatsomustietofriikki, eli ET.) Ehkä se selittää sen, miksi minussa on vielä jäljellä jonkinlainen, jos nyt ei uskonnollisuuden, niin henkisyyden hiven. Juutalaisten kansansatujen kokoelman Raamatunkin olen aika tarkkaan omin päin lukenut, ja väitän tuntevani sen tarkemmin kuin moni uskovainen. Harvemmin tulee kuitenkaan puututtua keskusteluun kun joku, uskovainen tai ei-uskovainen, väittää jotain mitä Raamatussa sanotaan. En vaan jaksa puhua uskonnosta.

Asessori kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Asessori kirjoitti...

paitsi:
http://www.youtube.com/watch?v=FdprM4C9edY
ja

http://www.youtube.com/watch?v=Exj73Ln7rWg
http://www.youtube.com/watch?v=xDCpuP80iUk
http://www.youtube.com/watch?v=FHUiUG7WonE
ja vielä:
http://www.youtube.com/watch?v=jHteZuhBTME
todellisuus on huumoria hauskempaa

Ugus kirjoitti...

Jep, olen törmännyt pariin uskovaan jotka "eivät ole viitsineet lukea raamattua", koska on niin mukava olla uskossa ettei tarvitse enää.

Kiitokset videoista, tuon Kotimaan katsauksen olen nähnytkin, se on ihan parhautta. Sanaa ja ylistystä luulin ensin parodiaksi, mutta googlaamalla paljastui että järjestö on todella olemassa ja kerää tekeleillään rahaa.

Ja Jeesus itkee.

Lord Boredom kirjoitti...

Hahhahhah! HAHHAH! :DD Pidin aivan erityisesti tuosta "Kuka tietää paremmin kuin sinä, mitä sinä tarvitset"-kohdasta. Himpskatti, kun meillä heitettiin kyllä kaikki koulukirjat roskikseen, jos niitä nyt edes koulusta omakseen sai. Minä muistan ala-asteen uskonnosta oikeastaan vain sen, että niissä jutuissa oli paljon paimenia.

Jumalan kiitos, että olen saanut elää koko elämäni maallistuneissa piireissä.

Ugus kirjoitti...

Joo, meillä on säästetty kaikki, mutta ei organisoitu mitenkään. Niinpä tällaisia löytöjä tulee sieltä täältä tasaisin välein vastaan.

Näin jälkikäteen on kyllä vaikea mieltää että koulussa on tuolla tavalla pakkosyötetty jumalaa lasten kurkuista alas. Tietenkin olisin nyt eri mieltä jos pakkosyöttö olisi onnistunut.

Elohopea kirjoitti...

Huhuh! Aivan loistokamaa. Parasta pitkään aikaan tässä blogissa.

Hitsi, mitäköhän omissa kirjoissani olisi lukenut? Itse muistan vain, että esitin enkeliä jossakin joulunäytelmässä kirkossa ja pelkäsin koko ajan sytyttäväni edellä kulkevan enkelin siivet tuleen (meillä oli kynttilät käsissä).

Elis

Ugus kirjoitti...

Kiitoksia, mukavaa että miellytän! Etkö lukenut uskontoa vai ovatko kirjat vain jo muistista kadonneet? Ikävuosiemme perusteella voisi olettaa että on ollut sama kirjasarja käytössä kummallakin, ellei sitten meillä maalla ole suosittu tuolloin jo vanhentunutta tavaraa...

Anonyymi kirjoitti...

Hahaa. tästä uskontojutusta sain kyllä makeimmat naurut pitkään aikaan. kohokohta oli ehdottomasti "kuka tietää"-kohta!!!!!
olen itse ollut useasti luokanopettajan sijaisena (opiskelen myös) ja nyt aikuisena uskonnonkirjoja katsellessa ei voi muuta kuin päätä pyöritellä. kaikkein vaikeimmaksi aineeksi opettamisessa koin juuri uskonnon. siinä on sellasen kusetuksen makua jo alkumetreiltä lähtien. tunnustuksena muille: en ole ikinä puhunut mitään raamatusta tms. uskonnontunneilla, vaan siirtänyt keskustelun johonkin muuhun. tai sitten ollaan vain katsottu videoita. hähää!!!! Pitää miettiä asiaa uudestaan kun valmistun. varmaan jatkan samalla linjalla.
en, en tosiaankaan kuulu kirkkoon. kaikille vaan tiedoksi.