Kävin kotipitäjässä. Tarsin kuluneita katuja, muistan kun kotitalon ohi menevä tie sai asfaltin yhtenä kesänä, taisi olla pian sen jälkeen kun kunta otti käyttöön kadunnimet. Nyt ne tiet halkeilevat jo ja ruoho vie kaistanleveyttä reunoilta. Keskustasta kilometrin kun kulkee on jo ikihongikossa, kirpeässä pakkasaamussa saattoi jäiset suppilovahverot kerätä ämpäriin kuin hauraat lasiesineet, naps ne katkesivat juuriltaan ja kilisivät ämpärin pohjalle. Mutta mikä hienointa sittenkin: ei yhdessä vaan peräti kahdessa omakotitalon pihassa päästeli isäntä menemään lehtipuhaltimella. Äijyyttä perkele.
Televisiotakin on taas nähty enemmän kuin tarpeeksi, mutta mikä ihme se on, ei maalla ole muuta viihdettä. Eikä tietenkään pidäkään olla; olen edelleen sitä mieltä vakaasti että maaseutu pitäisi tyhjentää ihmisistä ikuisiksi ajoiksi. Jollain ihmisoikeusartiklalla pitäisi kieltää pienet paikkakunnat ja tätä kautta vähenisivät niiden ihmisille aiheuttamat pysyvät henkiset arvet.
Tältä näyttää vuonna 2006 talo jossa olen elämäni ensimmäiset kuusi vuotta asunut:
Nyttemin se on autio. Taas masentaa.
2 kommenttia:
Kaunis puutalo olisi ehdoton paikka isolle taiteilijakommuunille! Mutta mistä löytyisi taiteilijoita, jotka olisivat valmiit muuttamaan niin maalle kuin missä tuo talo on?
Totta, veikkaisin että halvalla vielä lähtisikin tuo kyseinen talo. Ei tarvitsisi kuin porukan. Huoh.
Lähetä kommentti