19.10.06

Soi kuin hirvi

Vietinpä tuossa Marimban kanssa hänen luonaan ennakkoonsuunnitellun oudon musiikin illan. Sattuman oikusta jäimme ainoiksi osanottajiksi, eikä siinä sinällään mitään, materiaalia kyllä riitti ja jäi ylikin sen verran että odotettavissa on oudon musiikin illan toistuminen lähitulevaisuudessa.

Friikimpien musiikillisten taipumustensa esittely toisille henkilöille on aina mieluisaa, ja sitä mukavampaa on tietenkin, mitä vastaanottavampi tuo toinen osapuoli on. Joten koska olemme molemmat avantgardistisilla taipumuksillamme retostelevia musiikinharrastajia, sujui ilta sopivan jouhevasti ilman että kukaan poistui paikalta tai edes kertaakaan pyysi varta vasten vaihtamaan levyä. Sitä voisi jo pitää outona.

Soittolistan voi siis tsekata tuolta Marimban lähes-livenä päivittyneestä merkinnästä, mutta todettakoon sen verran, että itse vaikutuin vahvimmin Rättö & Lehtisalo -duon Ed Benttonin briljantti stabilismi -albumista, jota soiteltiin useampikin kappale. Ulkomaisista Butthole surfersin Jimi kolisi miljoonaa meikäläiseen, ja myös Liikkuvat lapset, nimenä kovin tuttu yhtye vaan ei tuotannoltaan, oli illan yllättävimpiä kokemuksia. Hienoa kuin mikä.

Itse olin kantanut mukanani yhdeksän cd:tä, joista osaa en tosin ollut itsekään vuosikausiin soittanut. Kuuntelijatoveri näytti pitävän erityisesti Ektroverden Futuro-albumin tarjonnasta, ja myös Rob Hubbardin One man and his droid teki ilmiselvän vaikutuksen. Tarjoilin myös keskiaikaista menoa Gryphonin muodossa, sopisi kuulemma aamunavausmusiikiksi kouluun. Jos toteutuu, myhäilen.

Kun tarjoilukin pelasi niin eihän tässä voi kuin olla tyytyväinen siihen että on viettänyt taide-elämyksin täytetyn syysillan.

3 kommenttia:

exme kirjoitti...

ah! olihan listalla mukana sentään myös ex-girl! parhautta sammakkojen muodossa.

Ugus kirjoitti...

Heheh! ex-girl oli yksi ensimmäisistä mieleeni tulleista levyistä kun idea illasta nousi esiin.

Jussi Klemola kirjoitti...

Järisyttävät ponnistelut hankkia poikakerhoonne lisää kuuntelijoita jäivät siis tuloksettomiksi, hassua.