Olin elämäni ensimmäisessä työhaastattelussa aamulla. Ehkä 29-vuotiaana oli jo aika kokea tämäkin, vaikka toisaalta mikä sitä on kukaan koskaan sanomaan kenellekään mihin on milloinkin aika. Oli jo kokemuksena positiivinen. Olen tyytyväinen jos käy hyvin. Kirjallisuudenopiskelija kun ei yleensä uskalla nähdä edes unia oman alan töistä.
Tyyneys siitä että on ylipäätään saanut elämänsä pisteeseen, jossa on mahdollista puhua "oman alan" töistä, on minut nyt kuitenkin syliinsä sulkenut. Siinä tyyneydessä on jotain samaa kuin taivaankannellisessa lämpimiä värejä kesäiltana.
2 kommenttia:
Uskaltaako sitä tiedustella, mitä ovat "oman alan työt" kirjallisuudenopiskelijalla?
Uskaltaa ihmeessä. Oman alan töistä tulee itselle mieleen lähinnä kustantamossa, alan lehdessä (tai jossain muussa lehdessä aiheen parissa) työskentely tai luonnollisesti kirjastot, joista itsellänikin on vuosien kokemus ajalta ennen opiskelua. Okei, oman alan töitä on aika vähän. (jätän tarkoituksella spesifioimatta mikä näistä oli nyt kyseessä...)
Moni kirjallisuudenopiskelija erikoistuu äidinkielenopettajaksi, mutta siihen minusta ei olisi.
Lähetä kommentti