25.3.06

Miten päivä pelastetaan

Minulla on ollut huono viikko. Keskiviikon kaltaista päivää en välttämättä haluaisi elää toista, eikä torstaikaan alkanut hyvin. Heräsin puoli kuudelta todeten etten saisi ajatuksiltani enää unta. Nousin ja kirjoitin. Lähdin kävelylle jokirantaan, kevätauringon sokaiseva häikäisy Aurajoen yläjuoksun korkeiden rantatöyräiden lumipeitteellä tuntui hyvältä. Se oli kaunista, ja kuitenkin unohduin ajatuksistani hetkeksi pois vasta kun palasin kotiin ja näin postin jättäneen luukusta pakettikortin. Lähettäjä Tampereen Science Fiction -seura, painoksi luvattiin toista kiloa.

Olin ymmälläni, myönnän sen. Minun yhteyteni kyseiseen seuraan on novellikilpailu, jossa viime syksynä saavutin lievää menestystä, mutta tuo palkkio tipahti tililleni jo joulukuussa, eikä kilpailussa tietääkseni jaettu muita palkintoja. Läksin lähipostiin pakettia noutamaan. Virkailija naurahti nähdessä tölvähtäneen ilmeeni kun hän nosti lootaa tiskin takaa. Se oli suurempi kuin olin kuvitellut. Laatikossa rahisteli jokin edestakaisin. Oloni hämmentyi. Pitkitin jännitystä kävelemällä kotiin kiertotietä.

Paketti ei tietenkään meinannut aueta; sähläsin saksien kanssa, teippi oli tukevaa kuin teräs. Lopulta riivin kannen auki, poistin tiiviisti mytytyt sanomalehtikääreet ja kun alta paljastui hervottoman kokoinen pussillinen irtokarkkia, kuvittelin hetken aikaa eläväni kummallisessa rinnakkaistodellisuudessa, jossa absurdeja asioita tapahtuu tuon tuosta eikä niitä tarvitse kenenkään selitellä.

Tosin selityskin löytyi. Laatikossa oli mukana myös kunniakirja juuri tuosta edellämainitsemastani kilpailusta, sekä selventävä tiedote: minulle oli myönnetty "Kanerva Eskolan erikoispalkinto", puolen kilon pussillinen ufokarkkeja, koska tekstissäni oli "hurmaavaa outoutta". Lisäkseni palkinnon sai vain yksi toinen kilpailuun osallistunut.

Kyllähän tuo tuntui hyvältä; tieto siitä, että oli jotakuta ihan oikeasti koskettanut novellillaan. Karkkejakin on nyt viikoiksi eteenpäin, nuo ufot kun eivät ole mitään mässäilytavaraa. Ja puoleen kiloon niitä mahtuu melko paljon. Päätin kuitenkin lukaista tuon novellinikin uudestaan, en ole siihen elokuisen valmiiksi saamisen jälkeen kajonnut. Silmään pisti heti kaksi virkettä, joissa aikamuoto vaihtuu lennossa menneestä nykyhetkeksi. Häpeämään pisti.




Näin siis pelastetaan päivä. Kun vielä joku pelastaisi tämänkin; sain tiedon että se parin viikon takainen mainitsemani työhaastattelu ei sitten kantanutkaan hedelmää. Se oli ainoa suunnitelmani kesän varalle.

Hermostunut naurahdus.

7 kommenttia:

Jani kirjoitti...

Nämä ovat nyt niitä oikeita ufoja, kun niistä taannoin oli puhetta.

Cordelia kirjoitti...

Ei ne siellä kustannusyhtiössä tiedä mitään hyvän päälle.

Kesän varalle on aina Saarikoski ja gheton penkit niille, jotka ensin ehtivät paikalle.

Ugus kirjoitti...

Hyvä kuin muistutit, Cordelia. Olihan meillä tosiaan kakkossuunnitelma. Saarikoskelainen boheemielämä. Täältä näköjään tullaan, Turun puistot ja katuojat!

Kirsti kirjoitti...

Onnittelut palkinnosta!

Carmabal kirjoitti...

Ohhoh!!! Olipas kyllä melkoinen juttu se, nyt jos tosin joku minulle karkkeja postissa saisi nii lähettäisin ison nyrkin perässä takaisin. Karkkilakossa kun olen, olosuhteitten pakosta.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä jos karkit piristivät! Saan joskus pöhköjä ideoita, ja joskus osoittautuu, että niitä kannattaa toteuttaakin. Muista pestä hampaat illalla ja kirjoita ensi vuodeksikin jotain.

Kanerva

Ugus kirjoitti...

Pöhköt ideat ovat (toisinaan) niitä toteutuskelpoisimpia. Olen kyllä edelleen tästä hyvällä mielellä. Ihmisen pitää saada silloin tällöin yllättyä iloisesti.