16.3.06

'Scuse me while I wash this sock

Ei minulla sinällään mitään ole ylioppilaskylän pesutupaa vastaan, mutta se kyllä toisinaan saa otsasuonet sykkimään ja jääväreet selkäkarvoja silittelemään kun on ottamassa pesun jälkeen pyykkejään koneesta ulos, ja kyseisen koneen seuraavaksi varannut tulee niskan taaksee huohottamaan. Ja aivan erityisesti tuijottamaan silmämuna kovana niitä pyykkejäni. Se hermostuttaa kun minulle tuntematon yksilö kiinnittää katseensa vaaleanpunaisiin pyjamanhousuihini, kukkakuvioituihin kalsareihini, kulahtaneisiin tennissukkiini ja sarjakuvahahmoilla koristeltuihin pussilakanoihini. Ja kun hermostun, menetän lihaskontrollini. Käteni alkavat nykiä ja pudottelevat ne vastapestyt pyykit pesutuvan likaiselle lattialle. Ja tuijotus syvenee, odottajan jalka naputtaa sementtiin tahdin, joka kertoo minun olevan naurettava häviäjä ja kömpelö muiden aikaavievä rähmätassu kaiken lisäksi; eikä mitään merkitystä tunnu olevan sillä, että olen täysin aikataulussa! Olen aina ajoissa, yleensä jo siinä vaiheessa odottamassa kun koneeni vielä linkoaa! Enkä koskaan tuijota muiden pyykkejä vaan hienotunteisesti liukenen kulman taakse kuin varjo. Siellä sitten hihittelen. Varsinkin söpöt japanilaiset opiskelijatyttöset tästä tavastani tuntuvat pitävän.

8 kommenttia:

Carmabal kirjoitti...

Olipa varsin Cure-henkinen kuva sulla tuossa, erinomainen! Ja varsin hauskaa. Vai että japanilaasia tyttösiiä- höhöh. Kyllä olis kamalaa jos pitäisi itse muitten silmien alla pyykkiä pestä. Mustia, mustia, mustia ja taas mustia vaatteita. Välissä vaaleanpunainen toppi??

Ugus kirjoitti...

Jeps, mustat silmänaluset ja ruokkoamaton pehko = autenttinen Cure-look.


Vaaleanpunainen toppi piristää kaiken mustan keskellä. Juuri tuollaisten koneellisten bongailu tekee muiden silmien alla pyykkäämisestä mielekästä.

Marimba kirjoitti...

Voit aina pelastaa kasvosi kertomalla että "ei nää oon _mun_ pyykkejä, mä oon vaan varastamassa näitä..."

Ugus kirjoitti...

Niin mutta koko pyykkitupa on täynnä varkaista varoittavia plakaateja, jotka on raapustettu täyteen vihaisia kommentteja espanjaksi, kiinaksi, arameaksi ja venäjäksi. En tiedä minkä jengisodan käynnistäisin jos tunnustautuisin tuoksi varkaaksi.

exme kirjoitti...

minä hain joskus muinoin jonkun muinaisen kämppikesni pyykkejä ystävällisenä ihmisenä pyykkituvasta. siellä oli tietenkin nuoria miehiä paikalla, kun tyhjensin koneentäydeltä kimaltelevia stringejä ja muuta yliseksikästä. pikkuisen tuli hupaisa olo - omat pyykkini kun olisivat maailman tylsintä katseltavaa...

Carmabal kirjoitti...

HO! Arameaksi. Jeesusko siellä myöskin opiskelee? kiintoisaa. millaisiahan pyykkejä olisi jessellä?

Ugus kirjoitti...

Verinen lannevaate.

Carmabal kirjoitti...

Karua karua. Tai ken tietää vaikkapa sellainen iloinen Ruotsi-t-paita. Siinäpä vasta vuosituhannen löytö olisi.