17.3.06

Nämäkin minä otan teiltä pois

Tässä kevättalven kuluessa olen kiinnittänyt huomiota kaikkiin niihin asioihin, jotka ovat kauniissa asuinkaupungissani kiellettyjä. Niitä piisaa; kumma kyllä en ollut erityisemmin pannut merkille tätä yhteiskunnan järjestyneiden tahojen taipumusta estää kansalaisiaan tekemästä kaikenlaista ennen kuin pääkaupunkiseudulta tänne muuttanut henkilö turhautui joka puolella näkemiinsä kieltotauluihin. Nyttemmin olen siis itsekin huomannut tämän todeksi. Tämä kaupunki on kieltotaulujen, aidattujen alueiden, lukittujen porttien ja valvontakameroiden rehottava pelto.

Olen kuljeksinut pitkin katuja kamerani kanssa näyttäen yhteiskunnan viholliselta ja kuvannut sitä, miten meitä estetään tekemästä asioita. Aina kasvavaa kuvasarjaani kielletystä Turusta voi käydä ihmettelemässä täällä. Miksi näin? Hätkähdin ainakin itse sitä, että kaikkialla kirkuvat kieltotaulut olivat minulle luonnollinen ympäristö, jota ei koskaan tullut mielessään kyseenalaistaneeksi. Nyt niitä huomaa joka kadunkulmassa, sisä- ja ulkotiloissa; jopa kaukana Aurajoen yläjuoksulla, poluttomaan jokirantaan rämmittyään kohtaa kiellon. Hyvä luoja miten negatiivisessa maailmassa me elämme, kun sana KIELLETTY singahtaa verkkokalvoille joka nurkan takaa. Minua ahdistaa ajatus siitä, että tämä otetaan luonnollisena tilana. Totta kai pitää kieltää ihmisiä kulkemasta. Tietenkään ei saa rullalautailla, kävellä, oleskella laiturilla, käyttää näitä tiettyjä portaita, kulkea tästä portista, pysäköidä tälle pysäköintipaikalle, kulkea koiran kanssa tämän puiston halki.

Arkiselta näyttävän kerrostalon seinässä arkisen keskikaupungin kadun varrella ilmoitetaan kameravalvonnasta. Miksi? Mitä se valvoo, kenen eduksi, ketä vastaan? Miksi Turussa joka ainoa taloyhtiö on aidannut piha-alueensa pakottaen kulkijoita kiertämään parhaimmillaan satoja metrejä sen vuoksi, ettei yksityishenkilöiden asfalttipiha kuluisi? Erään taloyhtiön piha Yliopistonkadun länsipäässä on ollut piikkilangalla aidattu jo vuosien ajan, ja se alkaa näyttää jo pelottavalta. Piikkilangan takana on pyöräteline, roskalavoja, hiekkalaatikko, se kaikki tavallinen.

Turussa tiedetään mikä on kansalaisten paikka. Jos et asu täällä, et ole olemassa meille. Jos olet meidän elämämme ulkopuolinen, sinä olet KIELLETTY. Et saa toimia. Älä tee tuota asiaa, josta minä en pidä. Minulla on oikeus sanoa, mitä täällä saa tehdä ja mitä ei. Minä tiedän. Minä olen kontrollissa.

Ja kontrolli tuottaa kontrolloituja kansalaisia.

18 kommenttia:

Lord B. kirjoitti...

Haa, hauska idea tuo "kielletty Turku" :D Jään odottamaan jatkoa.

exme kirjoitti...

kyllä, kontrolloituja kansalaisia.

parasta on se, että on kielletty lasten leikkiminen ja nimenomaan LUONNOLLISTEN syöttien käyttäminen (saako käyttää geenimanipuloituja matoja?). mitä ihmettä? minkä vuoksi?

täällä minun kaupungissani on yhden hyvin tavallisen sisäpihan (ei edes leikkipaikkaa, ainoastaan asvalttiparkkipaikka) ympärillä kahden metrin korkuiset aidat. kun ne eivät tietenkään pidättele minua, huomasin yli kiivetessäni, että aidan yläreuna oli viritetty täyteen piikkilankaa!

siis herätkää jo! ei pelottelu, rajaaminen, tarkkailu ja kieltäminen paranna kenenkään turvallisuutta. eikä edes luo turvallista oloa - ainoastaan saa epäilemään, josko sittenkin maailma on niin pelottava, että kaikki nämä turvatoimet ovat perusteltuja.

Ugus kirjoitti...

Lord, jatkoa piisaa koska materiaalista ei ainakaan ole pulaa. Vietin äsken puoli tuntia leppoisalla päiväkävelyllä jokirannassa. Tulos: kolme uutta kieltokylttiä kokoelmaan. (pitäisiköhän alkaa kerätä niitä tosissaan? Siis poistamalla ne luonnollisesta ympäristöstään?)


exme, vainoharhaahan tässä pedataan. Kohta ei kukaan uskalla tehdä mitään, ja se kelpaa tietyille tahoille.

Carmabal kirjoitti...

Ehdotan vakavamielistä ekskursiota Turkuun kielletyille paikoille. Mennään olemaan asiattomia sinne, missä ei saa, leikkimään sinne, missä ei saa jne. Siinäpä vasta melkoinen. En tiedä onko Kokkolassa jokin kiellettyä - ehkä olla uskovaiskammoinen kun täällä niitä on leegio. Heheh

Jani kirjoitti...

Loistava idea. Kerta kaikkiaan.

Minä en syntyjäni maalaisena osaa edes oikein ottaa tuommoisia kylttejä vakavasti. Siis tuntuu ihan hölmöltä, miten tiukasti ne on sanailtu, kun kyse on kuitenkin vain kyltistä. Niiden sisältö on siis muotoiltu ikään kuin kyltti itsessään olisi samalla myös jokin valvonta-aparaatti, joka tarkkailee ja rankaisee niiden kieltojen rikkomisesta.

Kannatan Carmabalin ideaa kieltojen tietoisesta, tahallisest ja tarkoituksellisesta rikkomisesta.

Ugus kirjoitti...

Minä kannatan myös tuota Carmabalin ideaa. Pitää mennä leikkimään lasta sinne missä se on kielletty (tai tulkinnasta riippuen viedä lapsia sinne...), "oleskelemaan" laiturille, kalastamaan luonnollisella syötillä.

Nuo taulut ovat joskus epätoivoisenkin tarkkaan määriteltyjä, pysäköintikieltoakin aina vahvistetaan järjestyssääntöjen lakipykälillä. Se on sairasta!

Minäkin olen sielultani maalainen ja melkein hävettää että vasta nyt näihin tartun.

Kokkolassa ei tarvitse kieltää mitään tauluilla kun siellä on kostonhimoinen jumala koko ajan kyttäämässä. Tai hänen maanpäälliset kuhnurinsa ainakin.

Carmabal kirjoitti...

You can say that again! Kostonhimoinen jumala, jonka sukupuolettomat kuhnurit marssivat pitkin pitkänsillankatua pamfletteja jakaen ja tuomioitaan kirkuen. Tulis nyt vaikka se Dagon tuolta merestä ja alas moiset pellet nielaisisi niin että rutina vaan kuuluisi, ja yksinäinen papin ääni - Pelasta rakas Jumala!

Anonyymi kirjoitti...

Kielletty Turku -kuvat ovat hieman irrallisia. Kun ei tiedä minkälaisessa paikassa kieltotaulut ovat, on hankala sanoa ovatko ne aiheellisia vai eivät. Mastoon kiipeäminen on varmaankin syytä kieltää kaikilla mahdollisilla kielillä, mutta esim. polkupyörän seisomaan jättämisen kieltävä ja mustien terrierien hylkäämiseen kehottava taulu ei oikein aukea.

Ehkä voisit tehdä Clooney-tyyppisen kuvasarjan jostain absudista kieltotaulusta, josta kävisi ilmi minkälaisessa ympäristössä se kielto on ja miten siihen voi yllättäen törmätä.

Ugus kirjoitti...

Tarkoitukseni ei olekaan näyttää yksittäisten kieltotaulujen absurdiutta. Toki niitäkin löytyy, mutta ennen kaikkea haluan kiinnittää huomiota ahdistavaan yleiskuvaan siitä, miten paljon ihmisiä heidän päivittäisessä elämässään kielletään.

Otetaan esimerkiksi vaikka mainitsemasi masto. Siihen riittäisi varoituskyltti hengenvaarasta, mutta sen sijaan on katsottu aiheelliseksi KIELTÄÄ jälleen eräs asia. Tämä on ajatukseni. Asiat voisi ilmoittaa niin kovin monin eri tavoin kuin jyrkin kielloin. Ja tietenkin suuri osa noista kylteistä tosiaan ON turhia.

Enkä nyt edes puuttunut siihen tekstissä mainitsemaani valvontakamera- ja aitausvimmaan...

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Ugus.
Vaikka kontrolli tuottaisikin kontrlooituja ihmisiä (tosin ihmettelen, kenellä on aikaa vahtia sitä että kieltoja noudatetaan), se ei tarkoita että kieltoja pitäisi noudattaa. Minä teen näin. Minä vastustan ja kieltäydyn noudattamasta, ne ovat vain kylttejä. Mutta niin, miksi nämä kiellot ovat ehdottomia ja olemukseltaan käskeviä, miksi ihmisiä ei kehoteta tai pyydetä? Sitä minä en ymmärrä.

T: Nuori Emäntä

Anonyymi kirjoitti...

Olen samaa mieltä siitä että suuri osa kieltokylteistä on turhia. Ne eivät vain häiritse minua niin paljon kun naureskelen niille. Joku kaupungin lakimies voisi varmaankin vastata siihen, miksi tauluissa pitää käyttää nimenomaan kieltoa. Ehkäpä se on vastuukysymys vai jonkun käsitys ytimekkäästä ja selkeästä kielenkäytöstä. Ihmiset tulkitsevat nuo viestit joka tapauksessa kukin omalla tavallaan.

Tää on ihan tyhmä levy, tää täytyy ottaa kevy-esti. (Eppu Normaali)

Ugus kirjoitti...

Nuori emäntä & Auriga,
en minäkään usko, että suurinta osaa noista kieltotauluista noudatetaan. Jos joku haluaa kiivetä mastoon, hän tekee sen, pihoille pysäköidään, polkupyörät peittävät polkupyöräkieltotaulut, hautausmaalle mennään koiran kanssa.

Tämä herättää vain vielä suuremman ihmetyksen tuota kieltovimmaa kohtaan: ketä varten ne taulut ovat? Miksi? Tätä yhteiskunnan kieltämistarvetta minä tässä kyseenalaistan.

kew kirjoitti...

Kieltämisellä irtisanoudutaan vastuusta. Kun joku asia on kielletty, ja joku silti tästä kiellosta huolimatta menee sen tekemään, ja vaikkapa satuttaa itseään, omaisuuttaan, tai jotakuta muuta siinä prosessissa, tai loukkaa jonkun omistusoikeutta asiaan x ja saa sakot, niin sitten se ei ole kenenkään vika kun kukaan ei kertonut että ei ole viksua se.

Ugus kirjoitti...

Tuo pitää varmaan ainakin joidenkin taulujen kohdalla paikkansa. Vastuun pakoilu on eräänlaista pelkoa sekin.

Pelkoa ja paranoiaa puolin ja toisin.

Dyro kirjoitti...

Kaikkein hupaisin kyltti on tuikitavallinen "Pääsy kielletty". Minusta pääseminen jonnekin on jotenkin passiivista toimintaa, joka tapahtuu joko puolivahingossa tai jonkun ulkopuolisen tahon sallimana, mutta ei koskaan pelkästään oman aktiviteetin seurauksena. Meneminen jonnekin on aktiivista toimintaa, mutta "Meneminen kielletty" olisi sekin aika tyhmän oloinen kyltti.

Kotitaloni lähellä on talo, jonka pihassa on kyltti "Pysäköintipaikat ovat vain talon asukkaille. Muille soitamme poliisit." Hassua tässä on se, että Helsingissä poliisit eivät yleensä vaivaudu paikalle väärin pysäköidyn auton vuoksi, mutta pelotella aina saa ja soittaakin voi.

Marimba kirjoitti...

Kaikki-on-hetken-tässä -Elina kirjoitti syyskuussa siitä, kuinka Ranskassa käsketään kohteliaasti.

Kyllä näissä jotain kulttuurieroja on. Suomalainen kai on höveli noudattamaan sääntöjä ja aulis laatimaan niitä.

Ugus kirjoitti...

Dyro, olet oikeassa: kun kielletään "pääsy", kielletään jotenkin sellainen asia johon kiellon kohde ei parhaassa tapauksessa itse edes vaikuta. Myös tuon erään kyltin "ulkopuolisilta pääsy kielletty" on niin outo määritelmä, että on vaikea sanoa kehen se viittaa.

Ugus kirjoitti...

Mitenköhän Suomessa tuollaiset kohteliaat kiellot otettaisiin vastaan? Virallisella taholla ei täällä kapulakielen luvatussa maassa sellaisia varmaan koskaan esiinny, mutta yksityisillä ehkä jo onkin - tosin esimerkiksi yliopisto ei ilmeisesti ole tarpeeksi yksityinen, koska siellä kylttikieli on myös hyvin tylyä.