22.3.06

Kuin koti jonka toivoo jälleen näkevänsä vietettyään vuosia vankeudessa

Kohta yksi: Kielletty Turku on nykyisin myös Flickriä fiinimmässä (ja nopsemmin toimivassa) ympäristössä, Nokturnossa. Suosittelen tutustumaan sivustoon tarkemminkin.

*

Kohta kaksi: Toissapäiväisen Muusikkoarvailun oikea rivi:

Kuva 1, Nits. Hollantilainen popin ja taiteen rajamailla pian 30 vuotta liikuskellut kokoonpano. Tunnettuja Suomi-faneja, onpa yhden albuminkin nimi Alankomaat. Laulaja Henk Hofsteden ääni muistuttaa ainakin nykyisin myöhäisaikojen John Lennonia. Marimba tunnisti.

Kuva 2, Tuomari Nurmio. Jumalan, tai ainakin taistolaisnuorison, lahja Suomen musiikille. Parhautta. Ei kahta samanlaista albumia. Mari ja Marimba tunnistivat.

Kuva 3, Pink Floyd. Oletin helpoimmaksi kuvaksi, mutta hutejakin veikkailtiin. Tässä siis vielä alkuperäisessä kokoonpanossa ykköslevyn aikoihin, ennen kuin Syd Barret katosi pysyvästi omille kiertoradoilleen skitsofrenian ja huumeiden myötä. Ei koskaan palannut sieltä. Pink Floydin albumit kansoittavat levyhyllyäni lukuisampina kuin minkään muun artistin. Joni ja anonyymi tunnistivat.

Kuva 4, Camel. Brittiläinen progebändi, joka musiikki ei ole kikkailevaa tilutusta vaan lievästi jatsahtavaa tunnelmointia. Hyviä albumeja 70-luvulla, sittemmin ilmeisesti ajautui taiteelliseen kriisiin, josta nykyisin kuulemma selvinnyt ja julkaisee pienelle fanipiirilleen hienoja teoksia. Tunnen vain ne alkuvuosien klassikot. Kukaan ei tunnistanut.

Kuva 5, Tapio Liinoja. Siis EI Ravi Shankar eikä Philip Glass, mielenkiintoisia veikkauksia kylläkin. Lapinlahden Lintujen perustajajäseniä, jolla upea lauluääni ja mielenkiintoinen sanoitustyyli. Julkaisi muutama vuosi sitten oudon tummasävyisen soololevyn, tänä keväänä myös esikoiskirjansa. Ei tunnistajia siis.

Kuva 6, Höyry-kone. Onnistuin löytämään varmaan kyseistä yhtyettä epäkuvaavimman otoksen. Julkaisi 90-luvulla pari albumillista uskomattoman rikasta, omaperäistä ja kaunista musiikkia. Varsinkin esikoisalbumi maailmallakin kovin pidetty teos, lukekaa vaikka tästä. Osa jäsenistöstä perusti myöhemmin Alamaailman vasarat. Ei tunnistajia, mikä ei tällä kuvalla yllätä.

Kuva 7, Plastic Ono Band. John & Yokon kollektiivi, hieno ilmiö ja hienoa musiikkia. Marimba ja Jani tunnistivat.

Kuva 8, Kelis. En oikein tiedä miksi minulla on hänen levynsä, mutta on kuitenkin. MTV-musiikkia, joskaan ei mitenkään huonoimmasta päästä, kai. Mitä väliä sillä on, ei tätä tule kuitenkaan juuri koskaan kuunneltua. Tosin kun tulee, niin pidän tästä. Mari, Jani (melkein) ja Joonas (?) tunnistivat.

Kuva 9, Tehosekoitin. Olen vieläkin harmissani että bändi hajosi riitoihin kesken julkaistun singlen perusteella loistavaksi muotoutuneen albuminsa työstön. Materiaali varmaan edelleen pölyttyy jossain studioarkistoissa. Marimba tunnisti.

Kuva 10, Ulver. Nuo Norjalaiset viikingit, jotka joskus muinoin black metalliakin soittivat. Sittemmin katosivat jonnekin hyvin mielenkiintoisten elektroambient-projektien harhapoluille, viime vuonna palailivat varovasti lähtösuuntiinsa, mutta ovat silti edelleen kaukana kaikesta. Lukekaa täältä tarkemmin. Joonas tunnisti.

Kuva 11, Frank Zappa. Elämänsä loppuun asti säälimättä sananvapautta ja kalkkeutunutta konservatismia vastaan taistellut suuri taiteilija, jota kunnioitan muusikkonakin, mutta vielä paljon enemmän vakaumuksensa vuoksi. Meillä on sama syntymäpäivä. Marimba tunnisti.

Kuva 12, Paul Simon. Simon & Garfunkel -kaksikon kappaleentekijäosapuoli. 80-luvulla yllättävä soolosuksee maailmanmusiikin ja oman kitarapoppinsa yhdistelmällä, nykyisistä vaiheista en tiedä. Taitaa miekkonen sävellellä Broadway-musikaaleja. Joni tunnisti, joskin epäröiden.

Kuva 13, Ismo Alanko Säätiö. Olisiko Sisäinen solarium -albumin aikainen promokuva? Ismokin on aina hyvä. Jani tunnisti.

Kuva 14, Tangerine Dream. Saksalainen space/ambient-musiikin pioneeri. Teki 70-luvulla hyvin kiinnostavaa ja oivaltavaa musiikkia, sittemmin päätynyt ankeaksi konenakuttajaksi. Kukaan ei tunnistanut, mutta minusta on hupaisaa että Jani veikkasi Nirvanaksi. Kurt Cobain kääntyy haudassaan - oli veikkaus vitsi tai ei.

Kuva 15, Rick Wright. Pink Floydin kosketinsoittaja, eli esiintyy myös kuvassa kolme äärimmäisenä oikealla. Tehnyt pari soololevyä vuosien varrella. Melko miellyttäviä ovat ne levyt.

*

Kohta kolme: Tearcandyn haastamaan teinikyselyyn tekisi tosissaan mieli osallistua. Katsotaanpa vaikka ensi yönä olisiko aikaa.

*

Kohta neljä: Kaksi sitaattia edelläkin mainittujen artistien kappaleista, jotka sopivat tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni.

"Believing I have supernatural powers
I slammed into a brick wall"

(Paul Simon / Gumboots)

"Kun kaaduin katuojaan, silloin tiesin sen,
olen helvetin huono ihminen"

(Tuomari Nurmio / Huono ihminen)

2 kommenttia:

Jaakob kirjoitti...

Harmittaa, kun en ehtinyt ajoissa vastaamaan. Kyllä mie olisin kaikki tiennyt. No, ainakin ne, joita kukaan muu ei.

Tätä voisi harrastaa useamminkin.

Ugus kirjoitti...

Ehkä tämä oli universumin keino antaa muillekin mahdollisuus.

Joo, lisää vaan vastaavaa. Tämänkaltaiset näperrykset ovat hauskoja.