17.1.06

Variaatioita virheistä
eli "Hihaani tarttui meemi"
(tai "Taipumus on helpoin puolustus")

Jaa, miksen tosiaan viettäisi iltapäivääni vastaamalla meemiin, johon näyttävät tämän vasta tuskin puoleen ehtineen päivän aikana osallistuneen kaikki kykenevät. Benrope nasautti, ja Jani vain hetkeä myöhemmin, ja ties ketkä vielä ehtivät, he myöhästyvät.

Niin siis viisi omituista tapaansa pitäisi kuulemma paljastaa. Katsotaanpa.

1. Olen kykenemätön heittämään mitään piirtämääni pois. En henno heittää paperinkeräykseen ainuttakaan sellaista vaikka mitenkin turhaa luentomuistiinpanoa tai opintomonistetta, jonka reunaan olen piirtänyt outoja hahmoja tai kuvioita. Täytyyhän niillä kaikilla olla jokin tärkeä merkitys, koska ne ovat minun käteni kautta tähän maailmaan tulleet. Piirtäminen on minulle läheisin tapa tuoda päänsisäistä maailmaa ulos. Kirjoitetun tekstin kanssa en ole yhtä tarkka, vaikka melkein olenkin.

2. Kirjoittelen uniani ylös. Olen aloittanut sen jo pikkupoikana, mutta järjestelmälliseksi tapa muodostui, kun huomasin, että tietokoneelle unet saa ylös tarkemmin, pidemmin ja nopeammin. Tämä(kin) tapahtui vuonna 1996. Unien ylöskirjoittaminen aiheutti niiden ennestäänkin hyvän muistamisen kasvamisen älyttömiin mittoihin, ja kun aluksi koin ehkä yhden unen kuussa niin tärkeäksi ja niin hyvin muistetuksi, että se piti kirjoittaa muistiin, naputtelin niitä koneelle aktiivisimpina vuosina 98-99 ainakin kerran viikossa. Pitkiä, pitkiä unia. Nyttemmin tahti on taas hijentynyt ajanpuutteen vuoksi, mutta edelleen jatkan tätä tapaa. Uneni ovat tällä hetkellä kolmessa rtf-muotoisessa tiedostossa, joiden yhteiskoko on nelisen megaa. Siis neljä megaa raakatekstiä. Se on melko paljon. Karkeasti arvioiden noin kymmenen romaanikäsikirjoituksen verran. Aina silloin tällöin innostun lukemaan vanhoja unia. On kuin lukisi hienoimpia hetkiä jossain toisessa maailmassa elämästään elämästä.

3. Lasken päässäni asioita koko ajan. Yleensä lasken eri sanojen kirjaimista muodostuvia numeerisia arvoja yhteen (esim. U+G+U+S = 21+7+21+19), tai ellen tee tätä, lasken asioita kahdeksaan asti. Tämä ei ole erityisen tietoista tai edes kovin pinnalla ajatuksissa. Koko ajan se on kuitenkin käynnissä, taukoamatta, jossain taustalla.

4. Katselen Päivien viemää Neloselta aina jos olen kotona sen lähetysaikaan. Tämä on ehkä outoa etenkin siksi, etten juuri katso tv:stä enää muuta. Enää en sentään pyri tarkoituksella kotiin kyseisen saippuasarjan alkamisajaksi, kuten vielä vuosi sitten.

5. Uskon ettei kukaan koskaan muista minua silloin kun ei ole konkreettisesti tekemisissä kanssani.




3 kommenttia:

Jani kirjoitti...

"Siis neljä megaa raakatekstiä. Se on melko paljon."

Se on melko helvetin paljon.

Perfektionistina en pitkään aikaan pystynyt kirjoittamaan uniani ylös, koska aina ei muista kaikkea, eikä vain osin muistettua voi kirjoittaa, ja jos ei kirjoita kaikkea, ei voi kirjoittaa mitään.

Nykyisin sentään kirjoitan jo kaikki muistamani ylös, vaikka ne, joita en muista riittävän hyvin, jätän vieläkin kokonaan kirjoittamatta.

exme kirjoitti...

kohta 5. on minullekin totta, mutten ikimaailmassa olisi tullut ajatelleeksi sitä, jos joku olisi pyytänyt listaamaan omituisia tapojani. eipä kukaan ole, tosin.

Ugus kirjoitti...

Niin... paljonhan se, kovin paljon. Mitäköhän niillekin kaikille tapahtuu joskus kun minua ei enää ole? Iso taivaallinen delete-nappi varmaan jonkun jälkipolvisen toimesta. Harmi.

Enempi kirjoittamalla oppii enempi muistamaan, se on oma kokemukseni.



Ja exme, älä suotta pelkää tarttua meemiin pyytämättäkin! Niin minäkin olisin tehnyt tämän suhteen mutta kun ehtivät nuo aina valppaat ensin... Go for it!