4.1.06

Edetä vuosirenkaissa kuivahtamalla sileäksi

Ajattelin, että kun nyt on taas se aika vuodesta, että kun kalenteri päättyy uuteen numeroon, tai ei kalenteri niinkään, ei se mikä se on kokonaisuutena, sivuille painettu pikemminkin, "otsikko", voiko sitä sanaa käyttää, viisikymmentäkaksi viikkoa taas edessä, mutta takana, tai mitä minä nyt sanoisin, tapana on ollut juhlistaa kaikenlaisia merkityksettömiä virstanpaaluja.

Sähel sähel. Raks!

Vuoden levyt:
Eihän minulla köyhänä ole ollut paljon varaa ostaa enää musiikkia. Kaikkiaan cd-kokoelmani karttui 35 äänitteellä vuoden mittaan, niistäkin puolet poltettu mikä mistäkin, vain vähän mitään uutta, vanhempi on halvempaa ja usein kiinnostavampaa. Sen verran olen kuitenkin kyennyt vuoden julkaisihinkin tutustumaan, että laadin kaikkien musiikinystävien mieliksi seuraavat top-listat,

Vuoden kotimainen musiikki:

1. PMMP: Kovemmat kädet
2. Absoluuttinen Nollapiste: Mahlanjuoksuttaja (#)
3. Apulanta: Kiila

Vuoden ulkomainen musiikki:

1. Ulver: Blood inside (#)
2. Kate Bush: Aerial
3. System of a Down: Mezmerize / Hypnotize


Taannoinen maineeni progehirmuna alkaa olla mennyttä. Mikä nyt ei alkaisi. Ei ollut helppo hyväksyä sitä, että edellisvuonna reikiä mielenterveyteen takoneet rusketusraidottajat tekivät vuoden parhaan kotimaisen kiekon. Mutta se nyt vain on jatkuvasti pakko pistää soittimeen, en ymmärrä mikä siinä... Ja Ulverin iloiset norjalaisveikot sulattivat sydämeni tallentamalla cd:lle jonkin rinnakkaistodellisuuden musiikkia. Nice job, guys.

Vuoden kirja:
Jari Tervo: Myyrä.

Jyräsi minut nöyräksi. Pirun oivaltava kirja, joka on niin harkiten tehty, että jokainen tavu on merkityksellinen. Hyppää yli rivi ja putoat juonen kyydistä. Minä pidän tästä enemmän kuin juuri mistään. Vaikka tokihan paljon muutakin hyvää soljui vuoden mittaan silmien ohi. Mainittakoon ehdottoman positiivisina lukukokemukseni myös ainakin seuraavat teokset,

Iain M. Banks: The Algebraist
Charles Bukowski: Naisia
Emmanuel Carrére: Huviretki painajaisiin
Jostein Gaarder: Maya
Anja Kauranen: Pelon maantiede
Riku Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita
Tommi Liimatta: Aksel Sunnarborgin hymy
Juha Seppälä: Super Market

Lue sinäkin hyvä kirja jo tänään. Yllämainittuja en voi liikaa suositella.

Vuoden blogi:
Marginaali.

Kukaan ei varmaan ylläty. Tyyli, taito ja persoona kiteytyvät ainaviihdyttäväksi kokonaispaketiksi, joka onnistuu herättämään ajatuksia tehokkaammin kuin yksikään toinen bloggaaja. Vielä keväämmällä yllätyin yhä uudestaan kaikesta mistä Jani keksi kirjoittaa, nyt en enää; olen oppinut kaiken olevan mahdollista. Tarkkanäköinenkin hän on. Mitä hittoa minä olisin netissä tehnyt vuoden 2005 ellei olisi ollut tuota Marginaali-Jania?

Vuoden elokuva:
Sin city. Ainoa, jonka teatterissa kävin katsomassa, sekin vapaalipuilla Porin Promenadissa. (thanks, Sir W!) Vaan oli se kyllä hienokin. Mitäs tästä enempää sanomaan kun on jo kerran sanottu.

Vuoden tv-sarja:
X-Files. Piristänyt iltoja ja öitä, onneksi jatkuu edelleen. Subbari siirtyy pian neljännelle kaudelle.

Vuoden viihdyttävimmät nettilinkit:
Nämä tuhannesti kirotut sivustot ovat tappaneet oman henkilökohtaisen luovuuteni ja estäneet etenemästä opinnoissani. Satunnaisesti ne ovat myös vieroittaneet minua sosiaalisesta kanssakäynnistä todellisten ihmisten kanssa ja pitäneet nälässä ja väsyneenä yökaudet vain kahvikupillinen seuranani. Kirottakoon nämä saatanat alimpaan helvettiin! Tai kokoomuksen puoluekokoukseen!

Fat-Pie.com. Järkyttävän hienoja animaatioita. Olen katsonut nämä moneen kertaan. Yksin. Pimeinä öinä, tuulen ulvoessa ulkona, osin sisälläkin. Olen hymyillyt.

Magyar Commodore 64 HQ. Unkariksi, mutta kattavin valikoima kuusnepapelejä emulaattoriin ladattavaksi mitä kuvitella saattaa.

Only Solitaire. Musiikkiarvosteluja, pitkiä ja perehtyviä. Eivätkä epäröi sanoa suoraan. Jos olisin lukenut mitään opiskeluuni liittyvää yhtä kiinnostuneena kuin näitä, olisin ollut maisteri jo toissavuonna.

Penny Arcade. Oivallinen nettisarjakuva. Nämä ovat yleensä kaksi kertaa hauskempia siksi, että nykyiset tietokonepelit ovat mielestäni melkoista tuubaa.

Perry Bible Fellowship. Kaikkien aikojen paras strippisarjakuva. Enkä nyt puhu vain nettisarjakuvista.

Slayradio. Himmeän cool nettiradio. Älä vaivaudu, elleivät Commodore 64 -musiikit ole aivopoimuihisi tatuoitu.

Superdickery. Koska mikään ei ole niin hauskaa kuin tahaton hauska. Teräsmies on mulkku.

*

Ehkä tämä vuosi on taas pykälän kivempi.


3 kommenttia:

Jani kirjoitti...

Ohhoh. En tiedä mitä sanoa.

Paitsi tietysti paljon kiitoksia.

Ja, että tässä on ilmiselvästi syntymässä "vuoden parhaat" -meemi. Ainakin olisi mahtavaa, jos tuo "vuoden blogi" ottaisi tulta.

Ugus kirjoitti...

Kiitos itsellesi.

"Vuoden blogin" valinta meemiksi, tarttukoon tästä ideaan jokainen kykenevä!

exme kirjoitti...

mutta että PMMP?! sen soisin puuttuvan kokonaan maailmasta.

jihdau!