23.1.06

These things don't really matter... they countermatter

Olin käänteentekevässä taitepisteessä, elämäni saranakohdassa jos näin voi sanoa. Kaivoin paperinkeräyslaatikkoni pohjalta esiin äänestysoikeuslappusen ja otin sen mukaan reppuun lähtiessäni kaupungille. Edellisestä äänestyskerrasta oli yksitoista vuotta, mutta nyt oli alkanut tuntua siltä, että jotain oli tehtävä. Median yksimielinen Niinistö-hehkutus oli saanut sellaiset mittasuhteet, että vaikka se minulle poliittisessa mielessä onkin aivan sama kuka siellä keulakuvana häärii, alkoi Saulin itseriittoinen virne mediapamppukavereidensa julkaisuissa ärsyttää ja ihan sen varjolla päätin käydä heittämässä ennakkoääneni Tarjalle.

Äänestyspaikan ovella ilmestyi takaraivooni ääni, joka ivasi minua marionetiksi, joka tekee juuri sitä mitä järjestelmä hänen haluaakin tekevän. Tuskastuin. Hetkeksi olin ajautunut juuri sen harhan valtaan, että yhdellä äänellä olisi merkitystä. Käännyin ovelta takaisin, en jaksa tällaista, kaikella ne ihmistä kiusaavatkin. Olo on nyt jälleen kevyempi. Perkeleen vaalit.


Perjantaina minua heitettiin saunalla, kun vuoron varannut poistui kaupungista ja kysäisi että kelpaako. Ja minullehan sauna kelpaa aina. Jos voisin, asuisin saunassa. Ainaisessa löylyssä. Aina lämpimässä, ei enää koskaan kylmyyttä, ei pakkasta. Jumaloin saunaa enemmän kuin mitään. Sauna on neroutta, parasta maailmassa vailla kilpailijoita, Pentti Linkola ei ole missään asiassa ollut niin väärässä kuin kerettiläisessä saunavastaisuudessaan, ja hän sentään on väärässä varsin monessa asiassa.

Lämpötila on toista viikkoa kestäneiden murhalukemien jälkeen noussut niin, että tänäinen viiden asteen pakkanen tuntui lämpimältä. Masentavaa. Miksi on jo vuosikaudet lupailtu kasvihuoneilmiötä kun mitään ei kuitenkaan tapahdu? Missä ne lämpimät talvet viipyvät? Haloo?


Viime viikon osuvimmasta viisaudesta vastasi Marimba: "On syytä pitää silmällä autoja, jotka ilmestyvät näkökenttään lukkojarrutuksella."

Allekirjoitan.




Liite 1: Hidas räjähdys ei ole hiipunut! Se vain eläytyy nimeensä. Tänään kannattaa taas vilkaista.

Liite 2: Edellisen kirjoitukseni päähenkilön aiemmista vaiheista, jos niitä voi sellaisiksi kutsua, kiinnostuneet halunnevat tuskin tutustua hänen iloisten seikkailuidensa osiin 1, 2 ja 3.


7 kommenttia:

Jani kirjoitti...

"Käännyin ovelta takaisin, en jaksa tällaista, kaikella ne ihmistä kiusaavatkin.

Hyvä mies! Älä anna niille periksi!

Cordelia kirjoitti...

Pelkkä ajatus pahvi-Saulista saa mut tunnetusti lämpeämään ;) Jos kaikilla olisi sun äänestysintosi niin saadaan katsella itseriittoisia virneitä seuraavat kuusi vuotta. Valitse nyt sit kahdesta pahasta pienempi.

Sauna on pahasta, koska kylmät tytöt sulavat kuumuudessa.

Ugus kirjoitti...

Hyvä mies! Älä anna niille periksi!

En. Ei tule enää kiusausta mennä. Epäilen mielenhäiriötä eilen, onneksi paranin ajoissa.

Ugus kirjoitti...

Jos kaikilla olisi sun äänestysintosi niin saadaan katsella itseriittoisia virneitä seuraavat kuusi vuotta.

Minä arvostaisin presidenttiä, jolla olisi pokkaa virnistellä itseriittoisesti. Tuskin me sellaista kuitenkaan saamme...

Sauna on pahasta, koska kylmät tytöt sulavat kuumuudessa.

Sen olen huomannut.

exme kirjoitti...

minun äänestysmotivaationani toimi pelkästään voittamaton halu vittuilla Saulille. toivon, että moni muukin toimii, eikä käänny ovelta (vaikka itse vihaankin äänestämistä vain äänestämisen takia, nyt tuntuu siltä että on pakko ottaa kantaa).

oli jotain muutakin kommentoitavaa, mutten enää muista.

exme kirjoitti...

ai niin: Suomessa kasvihuoneilmiö vaikuttaa kuule varmaan niin, että tulee vain kylmempää. se on katsos Golf-virta kääntymässä pois meitä lämmittämästä. saunalle tulee käyttöä vuoden ympäri, lopulta.

Ugus kirjoitti...

Jaaha, no jos kerran tulee kylmempää niin voi ainakin surutta saunoa enemmän. Kyllä on hienoa osata löytää kaikesta jotain kivaa.