Ehkä suorin tie.
Ehdollistuminen.
Puista sataa unta.
Tammikuun joka merkinnän yhteydessä ajattelin tarjota näkymän Turusta.
2.1.06
Iso sorsa ei nuku
Huhuavat etten enää kirjoittaisi. Että visuaalinen maailma olisi viimein saanut vanhan Uguksen kouriinsa ja puristaisi luisine sormineen kuin mätitahnatuubia. Ja vain kuvia tulee ulos, ei sanoja enää, vain... vain jpeggejä...
Ehkä suorin tie.
Ehdollistuminen.
Puista sataa unta.
Tammikuun joka merkinnän yhteydessä ajattelin tarjota näkymän Turusta.
Ehkä suorin tie.
Ehdollistuminen.
Puista sataa unta.
Tammikuun joka merkinnän yhteydessä ajattelin tarjota näkymän Turusta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kaunista. Turussa. Sekä se alempi kuva.
Miksen minä muistanut tuota päiväkirjaa. Ehkä siksi, että minun veljeni ei olisi kirjoittanut kuitenkaan. Toiset meistä kirjoittavat, toiset varastoivat.
Kauneutta on niin valtavan monenlaista. Aina se on yhtä mieltälämmittävä asia.
Ja jokaisella on tapansa käsitellä elämä. Kuka kirjoittaa talteen, kuka muistaa, kuka maalaa, kuka kertoo tarinoita. Mistä minäkin muka voin sanoa tietäväni...? Ja kuitenkin tiedän. Yhtä varmasti kuin sinäkin.
Lähetä kommentti