11.1.06

Hei yks juttu muuten

Turussa vaalimainokset kiinnitetään aina siltojen kaiteille niin ettei kaupungin itäpuolelta länteen (tai toki halutessaan myös päinvastoin) siirtyessään koskaan vaalien alla näe sitä miellyttävää avaruutta, joka Aurajokea pitkin avautuu kumpaankin suuntaan, vaan sen sijasta joutuu lähietäisyydeltä katsomaan ällöttävän tekoiloisia hymynvirneitä, hyi saasta. On siinä tietenkin aikaa tehdä havaintojakin niistä julistetaiteen epämerkkiteoksista. Päivät kun joka tapauksessa kuluvat aina siihen, että tallaa siltoja pitkin. Puolelta toiselle. Pakkomielteisesti.

Tuomiokirkkosillalla oli Halosen kasvot riivitty riekaleiksi joka julisteesta. Minun on tehnyt mieli tehdä sama jo useamman päivän ajan, koska tänne ylioppilaskyläänkin Haloskat ehtivät ensimmäisinä tolppiin ja yksi paistaa minun ikkunastani sisään. Onneksi joku oli tänään käynyt potkaisemassa sen hankeen ettei itse tarvinnut alkaa harjoittaa fyysistä tointa. Niinistön julisteita näkee pahoinpideltynä huomattavasti vähemmän; sen sijaan ne on ainakin täällä Turussa useista telineistä kokonaan poistettu. Pätevä ratkaisu sekin, eikä ihan tylsäksi voi Vanhasen vastustajiakaan tämänpäiväisen perusteella nimittää. Kantimistaan irrotetun julisteen yläosassa oli krokotiilin hammasrivistön kokoinen haukkausjälki, joka vei mukanaan muun muassa silmät. Jäljelle jäi se valkoiseksi photoshopattu hammasrivi, joka sitten oli asetettu maahan valaisintolpan nojalle niin, että tolppa oli juuri siinä syvälle kasvoihin uppoavassa puremajäljessä. Jos ei olisi kamera ollut repun pohjalla ja jos ei olisi satanut kaatamalla vettä olisin äsken ottanut siitä kuvan.

Olen itse kahden vaiheilla vaalitoimintani suhteen. Joko vetelehdin vaalipäivänä lämpimästi kotioloissa tai sitten käyn sutaisemassa lappuun Hautalan numeron. Hän on joka tapauksessa ainoa koko joukosta, jolla on piristävän poikkeavia näkemyksiä siitä, mitä presidentti-instituutioon 2000-luvulla kuuluu. Muut ovat sitä tasaisen harmaata massaa kaikki tarjasaulivanhaset, eikä sitä hassuilla mainoslauseilla paljon paranneta.

Pitkällisiä raskaita huokauksia.




2 kommenttia:

exme kirjoitti...

en varmaan pysty äänestämään ketään! kenen tahansa numeron paperille raapustaisinkin, tulisi huono omatunto siitä, että antaisin valtaa kyseiselle henkilölle. meille on uskoteltu, että äänestäminen on oikeus ja velvollisuus, jota tulee aina käyttää. entä kun ei oikeasti HALUA ketään ehdokkaista valtaan?!

ei, en pysty! enenenennn!

sunnuntain tylsyysasteesta riippuen saatan kuitenkin eksyä äänestämään. tai tekemään jotain muuta sille salaiselle paperilappuselle.

Ugus kirjoitti...

Tuo on muuten hyvä pointti. Miksi pitäisi syyllistää ihmistä äänestämättä jättämisestä jos syynä on vain se, ettei ketään sopivaa ehdokasta ollut tarjolla.

Yksinkertainen pahan ongelman tiivistys, nerokasta.