Nyt olin selittänyt kaiken niin että minut ymmärrettiin. Suljin silmäni ja kuuntelin nukahtavaa kaup
Olipa kerran pieni sammakko. Se asusteli metsässä pienen lammen rannalla, piileskeli rannan heinikossa, napsi ohi lentäviä sudenkorentoja kielellään ja halutessaan pitää hauskaa se loikki toisinaan lumpeenlehdillä. Hops vain kävi pienen sammakon tie poikki lammen, lehdeltä toiselle se loikki, veteen jäi renkaita. Öisin pieni sammakko meni nukkumaan saniaisten alle. Niitä kasvoi pienen lammen pohjoisella rannalla suuren kiven juurella. Nukkuessaan pieni sammakko kuunteli tähtien ääntä. Metsässä saattoi kuulla sen, mistä kaupungissa asuvilla ei ollut aavistustakaan. Tähdet sihisivät öisin kuin nurmikko aamuisin sateen jälkeen.
(Hänen päänsä tuntui sylissäni kylmältä ja raskaalta. Silitin otsaa, hänen rintansa kohoili enää hitaasti. Mietin miten kummallista oli yhtä aikaa tuntea loputonta surua ja kaiken voittavaa helpotusta. Hän näytti kalpeammalta kuin aloittaessani. Silmäluomet eivät enää värähdelleet. Se oli lähellä nyt.)
Pieni sammakko haaveili toisinaan isoista lammista. Se oli kuullut muiden metsän asukkaiden puhuvan niistä, mutta ne sijaitsivat pelottavan kaukana. Kerran pieni sammakko oli lähtenyt heti aamulla matkaan kohti auringonnousua, missä suurien lampien oli kerrottu olevan. Iltaruskoon mennessä ei lampea näkynyt, ja pieni sammakko oli pelännyt niin kovasti pimeää ja outoa metsää, että oli kääntynyt takaisin ja läpi yön loikkinut takaisin kotilampensa luo. Kiirehtiessään se ei kuullut tähtien ääniä. Sinä yönä pieni sammakko ei tiennyt, mikä oli tärkeää. Se oli liian peloissaan. Sen elämän oli pelko sumentanut. Koti oli yhtä kaukana kuin kaikki se, mistä se oli haaveillut ja silti se valitsi kodin.
("Isä?"
"Hsst... Anna olla. Ei ole pahoja asioita enää.")
Tultuaan vanhaksi pieni sammakko oli oppinut näkemään pienen kotilampensa uudella tavalla. Se muisteli nuorena tekemäänsä uhkarohkeaa matkaa ja tiesi, että se oli pitänyt tehdä, jotta oli oppinut ymmärtämään maailman sellaisena kuin se todella oli. Pienen sammakon paikka on pieni lampi. Joka aamu lampi näytti kauniimmalta, joka yö tähtien hiljainen kuiske sen yllä oli levollisempi ja jokainen sen pintaa peittävä uusi lumpeenlehti oli komeampi kuin edellinen, vaikka eihän pieni sammakko enää vanhana jaksanut lammen poikki loikkia. Se oli tyytyväinen siihen mitä sillä oli. Toisinaan pieni sammakko sulki silmänsä ja kiitti, vaikkei tiennyt ketä tai mitä. Se eli pienellä lammellaan pienen sammakon pientä elämää.
(Kun se tapahtui en sittenkään ollut valmis. Se kuulosti hengitykseltä joka jäi kesken, ja sanalta joka oli melkein sanottu. En tiennyt oliko kulunut pitkä aika vai lyhyt. Kuulin loppuelämäni ajan hänen sydämensä lyönnit, epätasaisina, aina ajatusteni taustalla.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti