Minun luonani on tällä hetkellä hoidossa kissa. Se tuli eilen illalla, on ylihuomiseen asti, ja minä olen parhaani mukaan koittanut olla sille hyvä isäntä. Se on mukava kissa, ja vaikka se näyttääkin vähän hämmentyneeltä, on se minun pienessä asunnossani ennenkin käynyt. Keksi miten mennään kirjahyllyn päälle, siellä se nytkin nukkuu, väsyi kun kävimme ulkona ja piti jokaista autoa pelätä. Jossain kaukana meni juna, sille sähisi vaikkei näköyhteyttä ollut.
Aamupäivällä laitoin kissalle kalaa. Ostin paketin seitiä, keitin sen lämpimäksi. Ajattelin että siitä kissa tykkäisi, se ei ollut paljon syönyt, paikanvaihdos oli stressannut. Lämmitetyn seitin tiesin sen suosikkiruuaksi. Ihmetytti tosin, kun ei kissa paljon melua pitänyt, vaikka kalanhaju asuntoon leijaili. Se katseli hyllyn päältä suurin silmin.
Jäähdytin kalan ja annostelin ruokakuppiin. Kissa kävi sitä varovasti nuuhkaisemassa, sitten katsoi minua. Äänettömästi se käveli pois, hyppäsi näköalapaikalleen ikkunan ääreen ja alkoi katsella ulos. Tuli surku. Miksiköhän sille ei kala kelvannut? Olisin halunnut kissalle hyvän mielen, nyt se näytti vieläkin vähän apealta. Vaikka ymmärsihän sen tietenkin. Sillä oli emäntää ikävä. Niin oli kyllä minullakin. Jäin kissan viereen katselemaan ulos. Ei siellä paljon mitään näkynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti