Olen tässä kirjoitellut esseetä professorille parin päivän ajan. Pöydälle kertyy pinoittain kotimaista kaunokirjallisuutta ja satunnaisia kirjallisuushistoriikkeja. Jos unettomuus iskee, kuten se juuri nyt tuntuu uhkaavasti iskevän, voin viettää yön lukemalla Saarikosken koko tuotannon, se kun on piru vieköön mahdutettu kätevästi yksien kansien väliin. Olisiko mahdollista sisäistää 557 sivua runoutta, laadukasta sellaista?
Miltä itsestä tuntuisi jos näkisi koko kirjallisen tuotantonsa yksissä kansissa? Minulla on sellainen outo käsitys, että se tuntuisi jotenkin hirveän pieneltä. Tuossa se nyt on, yksi kirja. Nyt olen tietysti jo livennyt ajatuksissani muualle Saarikoskesta, jonka tuotantoon pitää laskea kuuluvaksi myös tuhansia sivuja ensiluokkaista suomennostyötä. Tuossahan tosiasiassa ovat vain runot.
Mutta sittenkin. Omat tekstini eivät mahtuisi viiteensataan sivuun. Hatusta äkkiseltään vedetty arvio päätyy jonnekin kahden- ja kolmentuhannen sivun välille, siis kirjakokoon ladottuna. Olen pöytälaatikkokirjailijoiden kuningas. Tai no tuskin sentään. Lähinnä lakeija.
Äsken yökävelyllä tuli vastaani ihmisiä, ja kahden askeleen välisenä tyhjänä hetkenä keksin vitsin:
"Mikä Ressu Redfordin kappaleen säe voidaan asiayhteydestään irrotettuna tulkita kieroutuneita sauna-aiheisia orgioita kuvaavaksi?"
"Niin moni tulee vastaan."
Tätä saaplarin samaa se vain on päivästä viidenteen. [kirjoitin tähän alunperin todella älyttömän anekdootin, mutta poistin sen] Ai ettekö usko? Noin voi ihan todella käydä! Pitää lisäksi mainita, että sen pakettiauton kuskin ilme ei koko aikana muuttunut. Ellen itse olisi ollut paikalla...
...ei koko juttua olisi lainkaan tapahtunut. Aivan erityisesti minua ovat tänään mietityttäneet eri kirjainten välisten visuaalisten samankaltaisuuksien merkitykset sanojen tavupainotusten muodostumisessa. Harmi etten voi käyttää aihetta kirjallisuusesseessäni, jota on parempi olla tänään enää enempää tekemättä. Mielentila on siihen liiankin sopiva, katuisin vain aamulla. Olen havainnut ajan kulumisen jälleen, toisinaan se unohtuu. Viime elokuusta on niin kovin vähän aikaa. Toistan vielä tuon yhden mainion sanan: kovin. Millään muotoa ei tämä liity siihen, että Carmabal saatteli viime yönä maailmaan potran pojan. Hoo-rayy!
Minä menen nyt Saarikosken kanssa sänkyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti