Yritän uudestaan, eivätkä sormeni meinaa pysyä puhelimen näppäimillä. Vanha tuttu numero, monesti soitettu. Outi vastaa itse, ja minä en sano kolmeen sekuntiin yhtään mitään koska en pysty. Kun sanat kulkevat minä kysyn mitä kuuluu, puhumme keväästä, kuljemme asioiden halki ja kierrämme ne joita ei tarvitse ottaa puheeksi.
Sitten lopetamme puhelun. Jään istumaan lattialle puhelimen viereen tietämättä oikeastaan mitä tehdä, ja kun se kahden minuutin kuluttua soi, minä vastaan. Outi sanoo tunteneensa että jotain jäi sanomatta, ja minä olen samaa mieltä. Hän sanoo että on kotona yksin, että hänen tyttärensä lähti kylälle... ja minä pelkään että asiat alkavat taas kerran liukua siihen samaan vanhaan suuntaan.
Nostan katseen ikkunaan josta näkyy jo vihreää. Sisällä on lämmin. Outi muistelee että se oli hyvä kesä, ja minä muistelen sitä hänen kanssaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti