8.3.05

Elementtejä

Ajattelen toistuvasti unia. Kuinka vieraalta toisen ihmisen unet näyttäisivät? Jos unet sekoittuisivat ensi yönä, millaisia unia nappaisin naapurista? Luulen eron olevan suuri. Se olisi telepatian syvempi muoto, niiden ajatusten lukeminen, joita ajattelija itsekään ei ole täysin hahmottanut.

Minun unissani on muutamia toistuvia elementtejä, joista noin viiden viime vuoden aikana yleisimmäksi on noussut linja-auto. Minä olen matkalla paikasta toiseen bussilla vähintään kerran viikossa, noin neljänä kertana viidestä lähden liikkeelle yläasteen pihasta sillä samalla koulubussilla jolla lähdin siellä ollessani joka arkipäivä kohti kotia. Unissa bussi joko eksyy, ei pysähdy halutuilla pysäkeillä tai sitten matka on muuten vain pitkä. Se jatkuu aina tunteja, usein päiviä; tämä kuuluu linja-autouniin. Useiden päivien päättymätön matka, jonka aikana bussin sisällä tapahtuu yhteisöllistymistä, ihmisten välistä kanssakäyntiä ja yleensä jotain ahdistavaa. Ulkopuolella vilisevät maisemat ovat enimmäkseen yhä syrjäisemmäksi käyviä maalaisnäkymiä. Metsää, peltoja, hiekkaisia teitä. Yleensä tulee pimeä. Bussiunet eivät milloinkaan lopu matkan päättymiseen vaan ne jäävät aina kesken.

Toinen toistuvuus on suuret ajoneuvot joissa ei ole moottoria, yleensä ne ovat henkilöautoja, mutta moottoripyöriäkin esiintyy toisinaan, enkä ole todellisuudessa koskaan sellaisella ajanut. Tämä on paljon linja-autoa vanhempi ilmiö unissani, ensimmäiset havainnot lienevät teinivuosilta. Edelleen näen tällaisen unen keskimäärin kerran kuussa. Ajan autoa tiellä, usein vilkkaasti liikennöidyllä, ja tunnen hirvittävää ahdistusta siitä, että ajo on paitsi fyysisesti ylivoimaisen raskasta, myös hidasta. Koska autossa ei ole moottoria, ajan sitä polkien, olen hirvittävän väsynyt ja rasittunut aina jo unen alkaessa. Vielä kertaakaan kaikkien kymmenien tällaisten unien aikana en ole huomannut että poljen autoa eteenpäin kun muut ajavat ohi; tämä on sikäli erikoista, että normaalisti uneni ovat tietoisia. Auton polkeminen eteenpäin pitkää ja jyrkkää ylämäkeä pikatiellä ei kuitenkaan tunnu sitä juuri koskaan olevan, en havaitse näkeväni unta.

Asuin viisi vuotta ihmisen kanssa, joka näki unta siitä, että huristeli eteenpäin lasten kolmipyöräisellä, jossa oli auton moottori. Samaan aikaan minä näin unia joissa poljin valtavan suurta autoa liikenteen keskellä.

Hmm.

Ei kommentteja: