Saavutettuani sisäisen tyyneyden on ulkona vihmova viima vain etäinen polte jäätyvissä ihohuokosissa. Olen saapunut perille. Silmänkääntövankila kokee ensimmäisen nähtävän muutoksen kun alan sorkkia defaultväritystä ja lopulta tekstin tausta päätyy aneemiseenharmaaksi. Ruudun reunukset tykitän mustaksi, ja ratkaisu sisältää muutaman saunakuupallisen symboliikkaa.
Me elämme ajassa jona uskonto on valjastettu palvelemaan säännöllista tarvettamme juoda mittavia määriä alkoholia. Kellon viisarikin katkeaa joskus. Tänään näin tienposkessa yksinäisen kalenterinsivun. Sen kuvajainen tarttui kiinni kuin hintalappu, ja jos juuri tällä hetkellä jossain juoksee katuvalojen kantomatkan ulkopuolelle jänis sitä sivua kantaen toivon ettei se pysähdy autonvaloihin seisomaan.
Koska yhteen päivään mahtuvien symbolisten asioiden määrä on kaikesta huolimatta rajallinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti