4.12.03

This happens. This is something that happens.

Telkkarikin yöhön syytää tylsää sinistään, totesi Juice jo 80-luvulla ja jos ajat ovat tuosta lauseesta kuluneiden vuosien aikana jossain muuttuneet niin siinä että tuo tylsyys on nykyisin lähinnä ihonväristä. MTV Europe Music Awards tarttui verkkokalvoille illalla istuessani sohvalla lukemassa ja televisio oli ties mistä syystä jäänyt auki. Tilaisuuden juonsi johonkin alusasun tapaiseen pukeutunut nainen jonka jokaiselle latteudelle monituhantinen yleisö kirkui kuin saliin olisi juuri päästetty lauma nälkäisiä leijonia. Ja esiintyjät seurasivat toisiaan ja aina edellistä tähtivierasta muistuttavat tähtivieraat kävivät kertomassa kuka on voittanut seuraavan palkinnon. Jokaisella tuntui olevan hieman edellistä vähemmän vaatetta yllä, eikä Michael Jacksonia mainittu sanallakaan - ainakaan siinä osassa ohjelmaa jonka satuin näkemään. Yhtäkkiä silmille heilahti pätkä Sigur Rosin videota enkä ehtinyt kunnolla reagoida kun taas oltiin jossain muualla ja yleisö kirkui, ehkä hekin yrittivät ymmärtää mikä sen kaiken sisällöttömyyden sisältö todella oli. Lopulta vaatteet katosivat kokonaan. Travisin esiintymisen aikana lavalla samoili joukko alastomia (Apulanta teki tämänkin jo vuosia sitten) ja illan kohokohta oli kaiketi kun pelkkiin kiltteihin pukeutuneet (tilaisuus lähetettiin Skotlannista, piti kai se jotenkin tuoda esiin) miehet esittivät varustuksiaan juontajalle. Katsojat jätettiin toistaiseksi paitsi tästä riemusta, mutta onneksi ensi vuonna on taas MTV:n gaala ja onhan sen oltava räväkämpi kuin tämänvuotinen koska jatkuvan kasvun periaate on valloillaan tässä sairaan kauniissa maailmassamme.

Aina välillä uppouduin kirjaani. Ja katsoin ikkunasta ulos ja näin Tampereentien Prisman vihreän valomainoksen hohtavan yössä kuin sairas majakka. Jos oikein tarkkaan katsoi näki sen ympärillä pieniä kirkkaanpunaisia lentäviä lautasia parveilevan hyönteisten tavoin. Niitä tuli jatkuvasti lisää ja ne odottivat valomainoksen kertovan niille totuuden sillä ne olivat saapuneet sen luokse hyvin kaukaa. Auringon noustessa ne katosivat, ehkä pettyneinä.

Ei kommentteja: