Hiukan ehkä odotusten vastaisesti kolmoskausi ei ala samankaltaisella tihenevän pyörteen tunteella kuin kakkonen (ja jollainen kakkoskauden päättävä Anasazikin oli) vaan pikemminkin tunnelma on harras. Tämä on tosiaan aika yllättävä ratkaisu, mutta hyvä. Sivuhenkilöitä vilisee jälleen, ja oikeastaan henkilöistä ja heidän välisistään suhteista tässä jaksossa on kyse. Hämmästyttävää että X-Filesin kaltainen toiminta/scifi-sarja on kahden tuotantokauden aikana (no, ne ovat pitkiä kausia - tämä oli tasan viideskymmenes X-jakso) kyennyt hitaasti kasvattamaan sivuhenkilöistään ihan oikeita hahmoja. Jopa Deep Throat vilahtaa, kun kuolinvuoteellaan houraileva Mulder saa tämän piipahtamaan luonaan... ja siitä päästäänkin sitten The Blessing Wayn ongelmapuoleen. Jakso on ehdottomasti Scullyn show; tällä kertaa on hänen vuoronsa olla epätietoisen epäluulon vallassa, jota ei yhtään auta se, että FBI:kin heittää hänet jäähylle. Juonen tällä puolella on hienoja kohtauksia Skinnerin ja niin Scullyn kuin Mulderinkin perheenjäsenten kanssa, mutta sitten on se toinen osasto: intiaaniheimo hoitamassa rituaaleineen Mulderia kuntoon New Mexicon autiomaassa. Nämä eri etnisten ryhmien eksoottisia uskonnollisia menoja esittelevät jaksot ovat aina vähän kyseenalaisia, ja niinpä tälläkin kertaa jää vähän eksploitatiivinen vaikutelma koko kuviosta. Mutta menköön nyt, onpa Mulder saatu taas kuoleman rajalta henkiin, rankkaa tuo agentin homma.Pääasiassa kuitenkin siis pidin tästä kolmospilotista. Hidas tempo oli Scullyn osuuksissa oivallinen keino kasvattaa surumielistä, väsynyttä tunnelmaa, ja kappas, itse megajuonikin sai ihan oikeasti uusia kiintoisia kuvioita, kun Tupakkamiehen ydinryhmä esiintyy ensi kerran - joukko samanlaisia iäkkäämpiä pukumiehiähän he ovat, mutta muistan kyllä nämä naamat: tyypit ovat tulleet jäädäkseen. Myös Mulderin isän jäämistöstä löytynyt valokuva 70-luvulta oli hieno, vaikka vain vilahtikin: siellähän ne nuorina seisoivat samassa rivissä ainakin isukki-Mulder, Deep Throat ja Scullya tässä jaksossa uhkaillut "Well Manicured Man", kuten häntä jostain kumman syystä krediiteissä kutsutaan. Olikin suoraan sanoen aika että tämä kuvio ihan oikeasti johonkin päin eteni.
Hyvä cliffhangerkin taas - eli juoni sen kun jatkuu!
3 kommenttia:
Eikö Well Manicured Man ole se joka usein viilailee kynsiään siellä pukumieshuoneessa istuskellessaan? Näin minä aina oletin, en koskaan tullut sitä tarkistaneeksi.
Olisko se nyt jo viilaillut? En ainakaan pannut merkille. Nimi on voinut toki hänelle tulla jälkijättöisestikin. Mukavan niljakas mies joka tapauksessa.
Ehkä pitkän juonikaaren kässärissä on jo tuota jaksoa lopputekstitettäessä ollut kohtauksia, joissa tuo leimallinen tapa on esiintynyt.
Tyypin naama ja elkeet on kyllä tosiaan roolille passeleita.
Lähetä kommentti