<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

18.10.15

X-Files 2.25: Anasazi 

No niin, toinen kausi saavutti finaalinsa ja teki sen jo tutuksi tulleeseen tapaan, eli kerrassaan eeppisesti. On kuin viimeaikaiset harharetket kanafarmeilla ja tappavien varjojen perässä olisivat tosiaankin vain epämääräisiä hairahduksia totuuden tieltä. Se Suuri Salajuoni jatkuu jälleen, tietenkin, ja oikeastaan X-Files on kuin kaksi limittäin elävää sarjaa: se moniosaisempi kertoo agenteista jotka kulkevat eri puolille Yhdysvaltoja mitä oudompien tapahtumien kutsumana, se toinen (johon kuuluu tällä kaudella kuusi jaksoa) taas kertoo salaliitosta, johon sotkeentuneita tahoja alkaa olla enemmän ja enemmän. Tunnelma on täysin erilainen tässä jaksossa jälleen kuin muutamassa aiemmassa, ja mukavan ympyrällisesti Anasazi muistuttaa eniten kauden avausjaksoa Little Green Men sikäli, että taas kerran väkivaltaisen vainoharhainen Mulder (tällä kertaa tosin hänen asuintalonsa vesijärjestelmään pumpattujen hallusinogeenien syytä) on yksinäisellä ristiretkellä ja päätyy jonnekin jumalan selän taakse, New Mexicoon tarkkaan ottaen, josta löytyy paitsi joku joka osaa tulkita Mulderin haltuun päätyneen koodatun tiedoston hallituksen ufovehkeilyistä, myös junanvaunullinen humanoidinruumiita.

Mielenkiintoisin osuus oli Mulderin isän liittäminen mukaan tähän kuvioon. Hän tuntee tupakkamiehen, ja jotain kovasti ikävää on männävuosina tapahtunut, jossa isukki on ollut osallisena... Mutta mitä, se ei selviä kun myös Krycek palaa ja teloittaa pappa-Mulderin kylmästi. The Lone Gunmen on mukana, Skinner ja Mulder ottavat rajusti yhteen, Scully joutuu pysäyttämään Mulderin ampumalla ja tosiaan taas kerran mennään pykälää lähempänä rajanylitystä kuin ennen. Hienoa kyllä, mutta loputtomiin ei ruuvia voi kiristää. Mitään varsinaisia vastauksia kun ei taaskaan tippunut, ehei, sen sijaan jakso päättyi julman kutkuttavaan cliffhangeriin ja jäi sellaisena kuukausiksi kesätauolle aikoinaan. Tylyä!

Ja näin on tosiaan tultu kakkoskauden päähän, ja on aika rankata viisi onnistuneinta jaksoa tästä kerrassaan oivallisesta kavalkadista. Näin:


1. Little Green Men
Kauden avausjakso oli paras. Ylitsevuotavan angstin ja paranoian riemujuhlaa, jonka nosti oksalle ylimmälle lopulta erittäin onnistunut kuvaus ja musiikki. Sademetsässä sijaitseva observatorio ja sinne saapuvat kutsumattomat vieraat on X-historian parhaita kohtauksia.

2. Humbug
Pitkään harkitsin tätä ykköseksi, mutta menköön nyt vielä toistaiseksi vakava jakso humoristisen edelle (myöhempinä kausina asetelma tulee kääntymään nurin, voin luvata). Lämmöllä ja hienosti kirjoitettu jakso joka tapauksessa kyseessä.

3. Ascension
Lisää paranoiaa ja turhautunutta Mulderia. Alex Krycek on tässä jaksossa hahmona parhaimmillaan, Mulder luisuu romahduspisteen yli ja julma epätoivo, voi miten se pursuaakaan joka käänteestä.

4. Die Hand die Verletzt
Niin kornista lähtöasetelmasta kuin startataankin, mutta voi peijakas miten ikimuistoisen tykki jakso saadaan aikaan. Upeaa musiikkia, ylettömän hyviä kohtauksia jotka koettelevat niin karmeuden kuin mustan huumorinkin rajoja, mikä saa jakson pysymään näppärästi tasapainossa. Hyvä dialogi ansaitsee erityismaininnan.

5. One Breath
Scullyn paluu kuoleman rajalta on psykologista ja "ei-action"-filesia parhaimmillaan. Vaikka käyhän Herra X riehumassa muistettavimmassa kohtauksessaan toistaiseksi. David Duchovny vie roolihahmonsa taas uusille rajoille, mutta epätoivon ja vainoharhan sijasta nyt ollaan lohdullisen, huojentavan puhdistuksen äärellä. Ehkä muutama muukin jakso olisi ansainnut paikan top viidessä, mutta ihan vain aiheuttamansa tunnereaktion ansiosta tämä päätyi listalle.


Comments: Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker