<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

21.4.13

Anna-Lucia Laineen koira 

Joskus käytin muistikirjoja, nyttemmin tallennan asioita puhelimeni tekstiviestikansioon nimeltä "Luonnokset". Poimin sieltä yllä olevan otsikon. Sen alla oli toinen tallenne: "On vaikea yrittää sanoin kuvailla sitä miten yksinäinen olen." Muistan kirjoittaneeni lauseen jonkin pitkän iltavuoron jälkeen kotiin päästyäni, kissan katsoessa minua ikkunalaudalta kuin vierasta. Pysähdyin sohvalle. En jaksanut nostaa katsetta matosta, jolle olen kolmekymmentäkuusi vuotta sitten potkupuvussa kuolannut.

Seurassa ahdistuvan erakkoluonteen kärsimä yksinäisyys on ongelmallinen tila. Keitin sen peittääkseni iltakahvit, tai saattoi se jonain toisenakin iltana olla, päivät lopulta venyvät yhdeksi tahmeaksi massaksi, kuukaudet, vuodetkin, onko siitä tosiaan kahdeksan kun kevättä ja kesää odotti eri tavalla kuin koskaan ennen tai jälkeen, onko siitä tosiaan viisi kun laskeskeltiin rahoja ja lainantakausehtoja, onko siitä tosiaan kolme kun olin ensimmäistä kevättäni Helsingissä, vielä nytkin kovin vieraalta tuntuvassa kaupungissa.

Puren kieltä aina kun olemme samassa tilassa. Sanoisin asioita joita en ehkä katuisi, mutta joita ei enää saisi sanomattomiksi. Olen sitä tehnyt kaksi vuosikymmentä. Olen hyvä siinä. Pitäisikö kukaan minusta sitten enää jos.


Comments: Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker