Silmänkääntövankila

Olen yrittänyt pysytellä erossa presidentinvaaleista. Onhan toki hienoa, että Pekka Haavisto jyräsi nuo vanh(emm)at puoluepamput alleen ensimmäisellä kierroksella, mutta kuten aina vaalien alla, minä koen syvää ahdistusta siitä, että niinkin tietämättömän ja naruista vedeltävän tahon kuin kansan annetaan päättää asioista. Kansa ei tiedä eikä ymmärrä. Toisaalta presidentti on melko merkityksetön keulakuva joten se siitä. En äänestänyt ensimmäisellä kierroksella enkä varmaan toisellakaan, koska mitä lähempänä varsinainen vaalipäivä on, sitä enemmän tunnen tuskaa siitä, että minun pitäisi olla osallisena tässä rumbassa. Entä jos annan ääneni ehdokkaalle, joka osoittautuu huonoksi? Kun pidättäytyy äänestämästä, saa ainakin oikeuden valittaa: eipä ole ollut osallisena valitsemassa niitä surkimuksia sinne. En tiedä toivonko Haaviston voittavan. Ainakaan Niinistön en toivo. Oikeastaan toivon, että hallitus tai eduskunta valitsisi presidentin, kun ihan puhdas seremoniavirka kuitenkin on kyseessä, ja koko kampanjointikin on jo vuosia ollut lähinnä showbisnestä. Toivon loppujen lopuksi aika monia asioita, jotka eivät kuitenkaan ikinä toteudu. Kyllä systeemi sentään on syvältä.