<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

12.8.06

Ne eivät halua uskoa siihen minkä me totuudeksi tiedämme 

Hupaisalta näyttävä pariskunta ensin pyöräili kovalla kiireellä ohitse, sitten muutaman korttelin päässä takaisin vastaan, sitten jälleen parin korttelin päässä ohitse. Heidän saattoi uskoa pudonneen elokuun 2006 Turkuun aikavääristymän kautta 40-luvulta, myöhäiskeski-ikäiset mies ja nainen olkihatuissaan ja pyhävaatteissaan, eivätkä he olleet muualla kuin kotonaan kaupungin vanhimman nurkkauksen mukulakivikaduilla. Ehkä he olivat asuneet koko ikänsä Portsassa ja poistuivat nyt ensi kerran muualle maailmaan, kaupungin syke ahdisti heitä tai ehkä he pakenivat aikamatka-agentteja, ehkä he kaikista maailman miljardeista aikamatkaajista olivat päässeet epätodennäköisimpinä läpi turvatarkistusten. Ehkä maailma on sortumassa. Kävelykadulla helle ruoski, ihmiset olivat kerääntyneet lavalle nostetun teinibändin läheisyyteen kuuntelemaan, kitaristi ainakin osasi soittaa vaikkei kappaleista mitään erityistä tolkkua saanut, kristinkääntäjät yrittivät voittaa saatanaa äänenvoimakkuudessa häviten surkeasti, kuulijoita ei ollut vaikka pelastetut metelöivät kummassakin päässä katua, toisella puolella iloitsivat ja taputtivat käsiä, toisella julistivat tuhoa ja kuolemaa julman näköisinä, heidän saarnansa häiritsi humalaista miestä joka toivotti naisparin helvettiin huutamasta, eivät milliäkään siirtyneet miehen makuupenkin takaa. Minä näin perkeleen koiran palavissa silmissä ja, vaikka ymmärränkin tässä vain petaavani kovaa vauhtia lähestyvää Silmänkääntövankilan päivitystä numero 666, luvassa on pahaa asiaa, on koko hyvä/paha-akseli nähdäkseni maailmanhistorian aikana niin loppuun käsitelty, että jäljellä on vähemmän kuin mahtuu yksisäkeistöiseen psalmiin. Minusta ikuisuus Taivaan ihanuudessa on aina kuulostanut tasan yhtä hirveältä kohtalolta kuin ikuisuus Helvetissä, koska avainsana "ikuisuus" on käsite jota ahdistavammaksi ei pääse. Moniko sitäkään on ajatellut? Katselin torilla liikkuvaa lihamassaa, puolialastomia naisvartaloita silmilläni nuoleskellessa tuumailin tovin ja toisenkin mitä kaikkea Taivaan ihanuudella oikeastaan tarkoitetaan, ihminen on ruumiillinen olento, kuinka moni on valmis tyytymään vain henkiseen ihanuuteen, jota oletettavasti on tuonpuoleisessa enimmäkseen tarjolla? Ravistin ajatuksen yltäni ja minua lähestyttiin; tenuhenkilö oli nähnyt takataskussa pullistelevan lompakkoni ja ojensi pitkiä sormiaan minua kohti. Pois, komensin. Hän totteli kuin lapsi. Tajusin minulla olevan valtaa. Ennenkuulumatonta, valtaa minulla, tulevaisuus on tämän varjolla hyvä, minulla on kaikki valta.


"Niin minä vasta
elämäni tässä vaiheessa
saan ensimmäisen vihjeen
siitä mitä on kuolema

Se on sitä että kasvaa
kasvaa ja kasvaa
ja lopulta on vain yksi
paikka mihin mahtuu

Ja sitten ei mahdu enää
sinnekään"

(Miljoonasade / 16 ja 36)



"Please pretty baby - won't you come to me
Won't you let me be your daddy - come and sit here on my knee
And tell your sugar daddy - all of your fears

Cry for me darling - let me taste your tears
As they roll down your face and onto the sand
We're going down together, I'm the elevator man"

(Oingo Boingo / Elevator man)


Comments:
No riippuu kai uskonnosta, että mitä uskoo tuonpuoleisessa olevan tarjolla. Kristinuskossahan uskotaan nimenomaan ruumiin ylösnousemukseen. Siitä, millaisen ylösnousemusruumiin me ainakaan saamme, on monenlaisia tulkintoja. Muistan jonkin kirkkoisän olleen vakaasti sitä mieltä, että aikanaan nousemme kuolleista pallon muotoisina.
 
Muistan itsekin erään suomalaisen pappismiehen kerran haastattelussa vakuuttavan, että ihminen nousee kuolleista täsmälleen siinä kunnossa missä on haudattu. Tämä tietää miellyttävää ikuisuutta esim. tuhkatuille. Pallona ylösnousu olisi kyllä varmaan aika kivaa!

Mitä tulee iäisyyspohdintaan, oletin taivaassa olevan henkistä ihanuutta tarjolla lähinnä sen vuoksi että heikäläiset ovat kaiken ruumiillisen mieltäneet synniksi.
 
ha, minäkin ala-asteikäisenä itkeskelin, että joudun viettämään taivaassa ikuisuuden. että se ei koskaan lopu! tuli hyvin pakokauhuinen olo. (mutta tokihan, jos valinnanvaraa on tasan kaksi, uskoisin kaikkien valitsevan taivaan kuitenkin.)

eilen katselin mielenkiintoista keskusteluohjelmaa, jossa kristillinen pappi ja lauma muslimeja keskustelivat. tuli sellainen olo, että islam on paljon selkeämpi uskonto, kuoleman jälkeen katsotaan, onko ihminen tehnyt elämässään enemmän hyviä vai pahoja tekoja, ja seuraamukset ovat sitten sen mukaiset. minusta se oli rauhoittava ajatus, rauhoittavampi kuin kristinuskon epäselvä: "olet joka tapauksessa aina syntinen, etkä voi mitenkään olla ikinä hyvä ihminen, mutta kas! armosta pelastuu syntisinkin. teoilla ei ole merkitystä, sillä armosta pelastuu, mutta kuitenkin kehotamme olemaan tekemättä nyt ihan kamalasti syntiä vaikka tokihan jokainen tekee syntiä ja on jo syntyessän syntinen..."

synnin käsite on mielenkiintoinen, sitä olen pohtinut usein. samoin uskontoja, jotka tarjoavat kukin omaan kulttuuriinsa sidotun tien samaan päätepisteeseen, mutta joita siitä huolimatta käytetään tekosyinä sodille ja kidutukselle ja ties mille pahalle. lähimmäisenrakkaus johtaa harmittavan usein toisten julmaan tuomitsemiseen.
 
En minä varmaan valitsisi taivasta. Minä olen juuri sitä jääräpäistä sorttia, joka menee siihen toiseen vaihtoehtoon ihan vain siksi ettei olisi kuin kaikki muut. Siis jos tosiaan olisi vain nämä kaksi paikkaa.
 
Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker