Eilen kahdessakin blogissa lainailtiin ihan minun alkuaikojen kirjoituksiani täältä, kahden ja puolen vuoden takaa ja kauempaakin. Iski kumma haikea. Sitä toivoi että voisi vielä palata siihen aikaan kun oli vielä noviisi tässä, kun ei vielä ollut melkein seitsemääsataa merkintää takana ja mitä ikinä näytölle näppäilikään, siinä oli tuoreen tuntu. Eilen lukiessani minä pidin noista alkuaikojen ajatuksistani. Ne olivat häkellyttävän hauraasti kokoon kudottuja päätelmiä ja toisaalta hedelmällisen vähäsanaisia kiteytyksiä; nykyisin tuntee enää sanoihin hukkuvansa. Missä vaiheessa oma polku on siinä määrin rullalle kääntynyt ettei enää tiedä miten asiansa hahmottaa? Kahdessa ja puolessa vuodessa on tapahtunut hirveän paljon ja se miten maailma on ympärillä, on mennyt toiseksi. Onhan se muuttanut tapaani muodostaa mietteitä. Sanat on saumoista vinot. Lähtöhetkestä on kauan, mutta onneksi täällä vielä muutamia tuttuja liikkuu niiltäkin ajoilta asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti