Minä rakastan sanoja. Viljelen arkipuheessani ja teksteissäni sanoja ja sanontoja - usein olemassaolevien sanojen toiseen merkitykseen vääntyviä taivutuksia - joita kukaan ei ole ennen käyttänyt ja joita kukaan ei todennäköisesti koskaan enää käytä ja jos hyvin käy joku ymmärtääkin ne, toisinaan. Miksi puhua jo sanotusti? Yliopistolla tekstejäni arvioivat eivät aina katso taipumustani hyvällä, mutta he ovatkin heitä ja he tekevät työtään ja minä ymmärrän sen kyllä. Aina toisinaan törmää sanaan, joka on hienosti keksitty oivallisuus, kertakaikkisen päivääpiristävä löytö.
Tänään sellainen osui vastaani uudesta Suesta (tammikuun 2004 numero), jossa elokuva-arvosteluissa Vesa Kataisto kirjoittaa: "Mick Jagger [...] esitti tuota Australian Robin Hoodia ikiunohdettavasti." Minä purskahdin nauruun. Olin aidosti onnellinen tuosta sanasta. Niin yksinkertaista ja kuitenkin niin haltioittavan nokkelaa, merkityksiä sisältävää.
Sanat. Niinkin kokonaisvaltaisesti visuaaliseksi ihmiseksi kuin itse satun olemaan olen kehittänyt niihin melkoisen kiehtovan addiktion. Sanoista ja ajatuksista (ja niiden mahdollisista vaikutuksista toisiinsa sekä maailmaan jossa elämme) kiinnostuneiden kannattaa lukea myös TUOTE.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti