Ei tietenkään ole mahdollista saavuttaa totuutta käymällä lyhyt keskustelu sellaisen ihmisen kanssa, jonka kykyä saapua minkäänlaiseen loogiseen lopputulokseen keskustelussa kuin keskustelussa epäilee yhtä paljon kuin omaansa. Silloin vain kiertelee ja kaartelee asian ympärillä eikä puhu siitä mitä haluaisi. Sanoo ehkä sanan sinne ja toisen tänne, ajattelee että en minä tuosta kuitenkaan tuon enempää tiedä, ja tokkopa tuo toverinikaan. Ja sitten juttu ampaisee taas kuuta kiertävälle radalle, ja mikäpä siinä, toisaalta, mutta kovin salakavala on se tämänkaltaisiin tilanteisiin hiipivä hajottava tekijä, se pieni asiavirhe joka kasvaa joka lauseessa ja lopulta kumpikaan ei enää tiedä mistä puhuu, molemmat keskustelijat ahdistuvat ja jättävät leikin kesken; lopputulosta ei synny. Me kierrämme kehää. Ja niinpä, vaikka keskustelisimme niinkin suurista asioista kuin rakkaus, maailma, kohtalo ja se mitä meistä tulee sitten kun meistä lopulta tulee se mitä meistä tulee - lennämme aina omiin suuntiimme. Keskustelu ei kulje. Vasta silloin, ja korostan tässä erityisesti sanaa silloin, kun olemme löytäneet sen ihmisen (jonka olemassaolon ironista sinänsä usein tiedämme vaikkemme hänen luokseen välttämättä olekaan hakeutuneet) jonka kanssa meidän aaltopituutemme on täsmälleen sama, huomaamme yhtäkkiä sopivamme yhteen kuin legopalikat. Sellaiset pienet, ei mitkään duplot. Ja puhumme kuin yhdellä suulla ja silti ymmärryksemme siitä miten maailma toimii kasvaa jokaisen sanan jälkeen kunnes ei enää ole sanoja. Ja aivan varmasti - minä haluan nyt korostaa tätä seikkaa - koittaa joskus se päivä. Se lienee todellakin meistä jokaisen kohdalla sittenkin vain ajan kysymys.
"I come from nowhere
And you should go there
Just try it for a while
The people from nowhere
Always smile"
(Frank Zappa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti