17.11.15

X-Files 3.13: Syzygy

Hassua miten ajallinen perspektiivi heilahtaa tällaisessa maratonkatsannossa. Minulle Syzygy alkaa olla jo niitä "myöhemmän ajan" X-jaksoja, ja kun tuossa jaksoluetteloa kolmoskaudelta selailin, niin pari muutakin on vielä tulossa, jotka muistan oikein hyvin muka sieltä Fileiden viimeisiltä vuosilta. Vaikka ihan alkupotkujahan tämän sarjan kanssa vielä otetaan. Tai ainakin ollaan juuri vasta alkuun saadussa huippunopeudessa. Tämänkertainen jakso on kuin sekoitus paria aiempaa: D.P.O. on sikäli vahvasti läsnä, että taas pikkukaupungin nuorisoa kuolee sarjana oudoissa olosuhteissa - syynä yhdelle (tai siis täällä kertaa kahdelle) heistä suodut yliluonnolliset kyvyt. Ja tietenkin kakkoskauden mainio Die Hand die Verletzt, jossa siinäkin oli nyrjähtäneen humoristinen ote satanismiin. Onneksi molemmista jaksoista oli lainattu parhaimmat puolet, vaikka ihan viimemainitun tasolle ei sentään ylletäkään.

Planetaarinen konjunktio on nyt syynä siihen, että kaksi samana päivänä 16 vuotta sitten syntynyttä tyttöä (parhaat ystävät vielä jakson alussa, lopussa välit rikkuvat kun molemmat himoitsevat samaa poikaa) saavat kummia kykyjä. Vähän epäselväksi jää että mitä kykyjä, mutta kaikenlaiseen julmuuteen he hyvin kumminkin pystyvät. Itse kaupunki sekoaa kun tytöt levittävät huhuja saatananpalvontamenoista, ja vaikuttaapa tuo planetaarinen tapahtuma muihinkin kuin noihin keskuhenkilöihin: varsinkin Mulderin ja Scullyn normikuviot särkyvät pahasti. Kestää hetken ennen kuin katsoja tajuaa miksi nuo nyt noin tappelevat ja ilkeilevät toisilleen, mutta viimeistään hotelliyön aikana homma alkaa avautua. Ikimuistoista on kyllä nähdä Mulder naukkailemassa vodkaa  huoneessaan samaan aikaan kun paikallisesta hemaisevasta blondisheriffistä ja Mulderista mustasukkainen Scully kiskoo röökiä omassaan.

Tämä jakso sai kyllä miettimään miten mielipuolisessa maailmassa X-Files tapahtuu. Tähän mennessä todeksi ovat osoittautuneet ainakin ufot, ihmissudet, hallituksen mielipuolisemmatkin salaliittokuviot, ihmiskloonaus, erilaiset hirviömäiset mutantit, lukuisat toisistaan poikkeavat kuolemanjälkeisen elämän ilmentymät, niin Taivas kuin Helvettikin, ja nyt sitten astrologiakin on asian ytimessä. Mikäs siinä. Vähemmästäkin kilahtaisi, mutta ainakin katsoja viihtyy. Epäselväksi kyllä jää miksi tämä massiivinen planetaarinen ilmiö vaikutti vain tässä tuppukylässä... kaipa tuona päivänä vuonna 1979 syntyneitä maailmalla riitti muuallakin? Loppukohtaus oli älyttömyydessäänkin hyvä: kahden toisiinsa vihastuneen teinitytön kautta kanavoituva universaalinen voima pisti paikat paikallisessa poliisiasemalla remonttiin. Voi nuoren naisen raivoa.


15.11.15

X-Files 3.12: War of the Coprophages

Tai "Sonnansyöjien sota", kuten tuo otsikon fiini termi kääntyy. Kyseessä jälleen Darin Morganin kirjoittama jakso, ja erittäin, erittäin ikimuistoinen. Rakastin tätä aikoinaan, nyt melkein enemmän; tuntui että hoksasin sen tarinankerronnallisia kummallisuuksia vielä enemmän kuin ennen. Torakoista on siis kyse; Mulder hengaa Massachusettsissa pikkukaupungissa, jossa yhden kaoottisen illan aikana parveilevat torakat ilmeisesti tappavat väkeä yksi kerrallaan mitä oudoimmissa olosuhteissa, ja pikkuhiljaa koko tuppukylä on massahysterian kourissa. Scully on mukana lähinnä puhelimitse - hän katsoo telkkaria, syö, pesee koiraansa ja niin edelleen Mulderin soitellessa tyhjästä eteen tipahtaneen tapauksen uusia detaljeja. Ja niitähän piisaa. Mulder lyöttäytyy yhteen paikallisen sheriffin kanssa, kohtaa Bond-tytön mieleen tuovan entymologin (torakoita vilisevässä koetalossa tietenkin) ja kummallisia ötökkärobotteja pykäävän pyörätuolitohtorin ja lopulta (kun Scullykin on jo päättänyt saapua paikalle) jää räjähtävän kierrätyslaitoksen myötä paskasateen alle.

Koska päähenkilöiden väliset keskustelut käydään pääasiassa puhelimitse, on dialogia paljon ja se on herkullisen mehevää. Scully löytää jokaiselle kuolemantapaukselle järkiselityksen, ja Mulder jopa uskoo häntä - huolimatta siitä että jotain outoa tuossa kaupungissa nyt vaan on tekeillä, ja sehän Scullyakin alkaa lopulta vaivata. Kyllä, ihmiset kuolevat luonnollisiin syihin, mikä lopulta ihan kuolemansyyntutkijan papereissakin todetaan, mutta ei sillekään mitään voi, että niitä torakoita nyt vaan pulpahtelee milloin mistäkin vain kadotakseen taas. Yksi vilistää jopa tv-ruudun poikki, mikä on jo melkein liian metatason vitsi, mutta menköön nyt... Yhden illan ja yön mittainen tapahtumajakso kasvattaa momenttiaan jatkuvasti vuorotellen epäilyttävän vainoharhan ja arkipäiväisten selitysten nousuissa ja laskuissa. Tämä on oikeastaan juuri sitä X-Filesia mitä tältä maratonilta eniten odotin, ja kuinka hienosti se yhä näiden vuosien jälkeen toimiikaan.


12.11.15

X-Files 3.11: Revelations

Tähän mennessä on jo käynyt selväksi, että Scully on päähenkilöistä se uskonnollinen - se on hänen vastineensa Mulderin ufopakkomielteelle, ja mikäpä siinä, tämä on vallan toimiva piirre määrittämään Scullya henkilönä, ja sitä tullaan sarjan edetessä vielä hyödyntämään usein. Silti "uskonto" on teemana kaltaiselleni maallistuneelle pohjoismaalaiselle jotain ihan muuta varmasti kuin amerikkalaisyleisölle. Uskonto ei juurikaan herätä tunteita, ja siitä syystä puhtaasti uskonnollisia juonikuvioita hyödyntävät jaksot tuppaavat olemaan vähän niinsunnäin. Tällä kertaakin oltiin siinä rajoilla. Stigmoja käsiinsä saava koulupoika ja stigmaattisia (huijari)saarnaajia tappava yliluonnollinen sarjamurhaaja. Alkupuolisko jaksosta on kuivakka, puolivälissä tunnelma tiivistyy, sanoisin että samanaikaisesti sekä kiristyy toiminnallisesti että hartautuu - onnistunut ratkaisu. Mutta loppu onkin sitten jotenkin nopeasti ohi, case closed, paluu normiin. No, Scully käy puhumassa papille.

Näitä "roolien kääntö"-jaksoja on kyllä jo muutamia nähty, eikä tämä ollut siinä suhteessa parhaasta päästä. Mulderin kyvyttömyys uskoa ihmeisiin ja uskonnon kautta ilmeneviin yliluonnollisuuksiin on Scullya kohtaan jo melkein loukkaavaa (mutta pointsit käsikirjoittajalle siitä, että mukana oli kohtaus, jossa Scully nimenomaan tuo tämän esiin). Scullyn epätietoisuus oman uskonsa ja aika hurjienkin ihmetekojen äärellä sen sijaan on vaikuttava. Pidin Gillian Andersonin suorituksesta tässä, ja näyttelijät ovat muutenkin hyviä: Kenneth Welsh taas kerran pahiksena (Twin Peaks -bongari saakin taas pitkästä aikaa ruksata listasta nimen) ja kauhuelokuvien klassikkomies Michael Berryman kerrassaan osuvasti roolitettuna pyhimysmäisen uhrautuvana uskovaisena. Muutama hyvä kohtaus ei kuitenkaan ihan jaksoa pelasta. Kokonaisuus jää uskonnollisia ihmeitä kokevan Scullyn kannateltavaksi, eikä se nyt riitä. Sitäpaitsi: jonkinlainen Taivaan ja Helvetin sota on kaikesta päätellen todella käynnissä. Luulisi olevan sen verran iso tapaus, että aiheeseen vielä jossain jaksossa palataan, mutta taitaa ufokonspiraatio viedä huomion. No eihän sitä FBI-agentti kaikkeen veny.


9.11.15

X-Files 3.10: 731

Ei voi mitään, johan tässä alkaa epäillä salaliittoa sen vuoksi miten säännönmukaisesti kaava toistuu: kaksiosaisen jakson alkupuoli on ongelmallinen, jälkimmäinen osa jyrää. Kovasti olisin halunnut edellisjaksostakin pitää, mutta siinä missä se haahuili kaikkialle ja oli osin pitkäpiimäinen ja tilkitty, tämä jatko-osa oli tiivis, keskittynyt ja todella tehokkaasti otteessaan pitävä. Pidin erityisesti siitä, miten tähän asti jo moneen kertaan nähdyt alienit, abduktiot ja jopa ufot ovatkin yhtäkkiä kaikki taas vain lumetta, kaikki hallituksen järjestämää huomionkääntämistä pois siitä todellisesta salaliitosta... Tai näin Scullylle selviää, eikä Mulder niele väitettä, tietenkään, mutta mukavasti se romuttaa niin agenttien tähänastista todistekertymää kuin katsojienkin luottamusta siihen mitä he ovat ruudulla nähneet. Oikein hieno käänne. Muuten agentit eivät pahemmin tässä jaksossa kohtaa: Scully käy kääntymässä kammottavalla leprasairaalalla, jossa japanilainen tohtori on harjoittanut vuosikymmenten ajan ihmiskokeita, Mulderilla taas on ihan oma Idän pikajuna -henkinen suljetun tilan kuvionsa junassa, jossa on karanteenivaunussa alien (tai jokin...), pommi (tietenkin) sekä julma mutta karismaattinen tappaja, joka krediiteissä tunnetaan nimellä Red-haired Man, mutta jota itse kutsun nimellä "Robert Patrickin näköinen mies". Harmi että hän ei sieltä junasta elävänä selviä. Olisipa ollut hauska nähdä tämä tyyppi ja agentti Doggett sitten viimeisellä kaudella yhtä aikaa ruudulla... Joka tapauksessa junajuoni oli hyvä, simppeli ja tunnelmaltaan sopivan piinaava. Pirun hienoa pyrotekniikkaakin lopussa, koska räjähtihän se pommi, tietenkin.


Yllättävintä kai oli, että tässä ihan oikeasti juonikin nytkähteli uusin kääntein eteenpäin. Scully muistaa japanilaisen tohtorihirviön paikasta jonne hänet kakkoskaudella siepattiin, konspiraatiokolonnan nokkamieskin käy kertomassa totuuksia ja niin edespäin. Teaseri on ihmiskokeissa käytettyjen viattomien joukkoteloituskohtauksineen yksi tylyimpiä ikinä, mutta onneksi ihan yhtä synkissä käänteissä ei koko jakso kuitenkaan kulje.




8.11.15

X-Files 3.9: Nisei

Jahas, jälleen on vietetty tarpeeksi aikaa kertajaksojen parissa, jotta voidaan palata salaliittojuonen äärelle. Lähtöasetelmaa ja potentiaalia kyllä piisaa: Mulder on saanut käsiinsä alienin ruumiinavausvideon, joka pikaisesti johtaa agentit keskelle kansainvälistä selkkausta, kun japanilaiset toisen maailmansodan aikaiset mengelenvastineet jatkvat ihmis-alienhybridien luomistaan Amerikan maaperällä 90-luvulla ja sitten heidät yhtäkkiä murhataan jenkkisotilaiden toimesta ja sitten on junanvaunu johon Mulder näkee talutettavan elävää alienia ja sitten kaikki ovat kamalan huolissaan Mulderista joka seuraa sitä junaa ja lopuksi hyppää sen kyytiin ja Scully törmää yhtäkkiä keskelle abduktoitujen naisten kokousta jotka kaikki muistavat hänet ja Scully muistaa yhden niistä japanilaisista lääkäreistä ja...

Oooookei, juonta siis riittää, mutta kuten ennenkin näissä pääjuoneen keskittyvissä jaksoissa käy, tässä alkuosassa (kyseessä on vähintäänkin kaksiosainen jakso tietenkin taas) ei nouse esiin kuin kysymyksiä ja tarkoituksellisia viittauksia milloin mihinkin, ja toinenkin tuttu ilmiö toteutuu: tämä on himpun verran kuivakka jakso. Alkuosa ruumiinavausvideoineen kyllä toimi, mutta ToimintaMulder on sen jälkeen vähän liikaa esillä ja hyvin kertynyt momentti hiipuu. Meno on kerrassaan pitkitettyä varsinkin Mulderin hiippaillessa niin satamassa kuin ratapihallakin piiitkiä aikoja milloin minkäkin nurkan takaa kurkkien trillerimusiikin soidessa. Kamoon. Tästä olisi todennäköisesti saanut pykättyä supertehokkaan yksöisjakson, mutta venytys on päivän sana. Skinner, Lone Gunmen ja Mister X on kaikki heitetty mukaan kun kerran on salaliittojakso kyseessä, mutta jokainen kohtauksista on enemmän tai vähemmän pakotettu. Hei, vakionaamat nyt vaan pitää saada mukaan. Onpa se totaalisen turha Mulderin kaverisenaattorikin kaivettu naftaliinista ensi kerran sitten kakkoskauden pilotin. Plääh. Olen harvinaisen pettynyt.



7.11.15

X-Files 3.8: Oubliette

Olen tämän kolmoskauden kanssa jatkuvasti väärällä aaltopituudella. Moneen kertaan olen valmistautunut näkemään enemmän tai vähemmän kaavamaisen perusjakson, ja aina lopulta on myönnettävä että kyllähän tässäkin taas oli ihan oma uniikki juttunsa. Oubliette oli toki jo lähtökohdiltaan potentiaalisesti hyvä, tai sanotaanko mieluummin paha, epämiellyttävä: 15-vuotias koulutyttö siepataan kotoaan ja erakkomainen mies lukitsee hänet kellariinsa. Paljastuu että hän on paljon aiemmin pitänyt siellä nyt 30-vuotiasta naista vuosien ajan tämän ollessa vielä lapsi. Tämän yhteyden kautta Mulderkin ajautuu juttuun mukaan, ja hänen pakkomiellettään ajaa tietenkin oma siepattu sisar, jonka kohtalo on muutamien harhaanjohtamisten jälkeenkin yhä epäselvä.

Aihe on poikkeuksellisen raju ollakseen ihan normi tv-tuotantoa. Mihinkään seksuaaliseen väkivaltaan ei suoraan viitata, mutta vihjataan - ja jo tällaisenakin tässä on paljon henkistä painolastia. Näyttelijät osaavat asiansa. Kuvausajankohtana vasta 13-vuotias Jewel Staite siepattuna tyttönä varsinkin on uskottava (hänet kaikki muistavat Firefly-nimisestä sarjasta, kuulemma, outo minulle), ja sieppaajasta tulee mieleen Robin Williams One hour photossa. Ei kai tämä sinällään mikään merkittävä jakso ollut, mutta poikkeuksellisen synkkä. Ei humoristisia heittoja, ei yliampuvan absurdeja kuolemia. Hieno, elokuvallinen toteutus, musiikkikin raikasi melkein väkivaltaisen aggressiivisesti välillä. Viimeinen neljännes osui koskettavuudessaan taas jonnekin sinne, missä minunlaiseni raakki aina saa palan kurkkuun ja ahistaa hirveästi. Kellään ei ollut hyvä olla. Viaton kuoli. Kukaan ei oikeastaan voittanut.

Negatiiviseksi loppukommentiksi todettakoon että Mulderin teorioita pitkällisesti naurettavaksi osoittava Scully alkaa olla jo kliseenäkin huono, kun ne teoriat aina pitävät paikkansa, viimeistä piirtoa myöten. Ja eikös tuo "Mulder elvyttää uhria epätoivoisesti, ja Scully käskee häntä lopettamaan, mutta uhri on sittenkin elossa"-kohtaus ole tehty ennenkin? Onhan? Niin tutulta se tuntui.


2.11.15

X-Files 3.7: The Walk

Onneksi tämän ja The Listin välissä oli sentään yksi jakso. "Suljetussa ympäristössä toimiva henkiolento joka etenee omalla tappolistallaan yksi kerrallaan" on siis nähtävästi seuraava toistuva X-trooppi. No mikäs siinä. Tykkäsin Lististä ja melkeinpä voi sanoa että tykkäsin The Walkista jopa enemmän. Tapahtumapaikka oli tällä kertaa armeijan tukikohta, jonka sairaalassa hoidetaan useita Persianlahden sodassa vammautuneita sotilaita. Kuten vankila aiemmin (ja melkein jokainen paikka joka jaksossa, varmaan päiväkotikin olisi jos joskus X-jakso sinne sijoittuu), on tämä militanttisairaalakin kuin jostain goottitaiteilijan päiväunesta: hämärää kaikkialla, mitä nyt harmaan höyryn läpi valonkajo siivilöityy, aina kovin pitkiä varjoja ympäristöönsä heittäen. Tyypillisen tyylikästä kameratyötä siis, eikä tämä enää yllätä tässä vaiheessa. Outoahan se olisi nähdä Mulder ja Scully päivänvaloisessa ympäristössä, arkisen touhun keskellä.

Mitäpä siis juonesta enempiä. Näyttelijät olivat hyviä. Neliraaja-amputoitua katkeraa sotilasta esittänyt Ian Tracey nyt ainakin (ja pointsit erikoisefektitiimille: oli ihan pakko kesken katsomisen tarkistaa onko näyttelijä oikeastikin raajaton, mutta eipä ole), ja Thomas Kopache perheensä yksi kerrallaan menettävänä ahdistuneena kenraalina oli myös hyvä. Muutamat shokkikohtaukset toimivat keskimääräistä paremmin; tämä oli oikeastaan näyttelijäntyötä ja erikoisefektejä myöten kovin elokuvallinen jakso. Käsikirjoittaja John Shibanin ensimmäinen muuten - nyt kun hänkin on mestoilla, on pääasiallinen X-kirjoittajatiimi tuleville vuosille kasassa. Kenties se tietää vähemmän keskimääräisestä laadusta vajaita täytejaksoja? Aika näyttää.


31.10.15

Non-traffic

Vuoden aikana asuntoni museoitui. Kävin säännöllisesti katsomassa miten remontti eteni. Ei juurikaan. Asiat tapahtuivat nopeina nykäyksinä pitkien seisahtuneiden taukojen väleissä. Kaipasin sohvaani, joka ei väistöasuntoon mahtunut. Se peittyi pölyyn ja unohdukseen. Lapsen piirrokset seinällä kävivät vanhoiksi. Yleensä piirrokset elävät; joku lähtee pois, uusi tulee tilalle. Nämä olivat pysähtyneet syksyyn 2014. Keittiön nurkkiin oli pinoksi kerätty astioita. Vaatekaapit olivat puolillaan vaatteita. Kaikki kirjat, kaikki cd-levyt, vuoden ajan jossain muualla. Pärjäsihän niitä ilmankin, sen sain huomata. Se oli tavallaan huojentava huomio. Sitten joskus kun on aika, voi surutta antaa kaiken mennä.

Nyt palasin kotiin ja olen heitellyt tavaraa roskiin säkeittäin. Tai ainakin varastoinut sitä menemään pois: yksi kaapillinen tyttären pieneksi jääneitä vaatteita. Purkkeja ja kippoja joiden olemassaolokin oli unohtunut. Kirjoja. Mutta on myös kuusi pahvilaatikollista paperitavaraa, oma kertomukseni, sanoin ja piirroksin tehty, ja kaikki ne seinältä poistetut piirrokset, nelivuotiaan näkemys iskästä ja kissasta tanssimassa, valokuvia kaikista elämänvaiheista, sarjakuva joka ei loppunut, muistikirjoja joiden ensimmäiset sivut on käytetty, lappuja, ostoslista jonka alareunaan on kirjoitettu "kiva olla sun muru", lehtileikkeitä joiden tärkeys ei enää avaudu, luentomonisteita ja romutustodistus, kutsu tilaisuuteen ja maksamaton lasku.

Kaksi päivää tuntui oudolta, nyt tutulta. Kissakin voi tänne nyt halutessaan palata. Pitää kysyä haluaisiko.