Jokaisen yksityinen uni

Torilla oli tänään neljän eri järjestön edustajia pysäyttelemässä ihmisiä. Pelastakaa lapsetilla näytti sujuva parhaiten, heistä jokaisella oli kiinnostunut kuulija. Minuun tarttuivat vain Greenpeace ja roskien keräilyäkin harjoittava kristillinen taho. Amnesty antoi marssia rauhassa ohi.

Ja ohipa hyvinkin! Päivät ensin, sitten kuukaudet ja vuodet, ne ryöppysivät yhtäkkiä hallitsematta ympärilläni. Yritin tarttua kiinni, sormet eivät ajan siloiseen pintaan painuneet. Olin uponnut mietteisiin ajan kulumisesta ja sukupolvista kun lopulta palasin tajuihini puiston penkillä lähellä tuomiokirkkoa. Meidän juuri nyt elämämme aika on meidän todellisuutemme keskus. Myöhempiä sukupolvia 2000-luvun alku ei kiinnosta sen enempää kuin 50-luku kiinnostaa tällä hetkellä meitä. Menneestä voi poimia itselleen sopivia palasia kulttuurin tuotteista ja uudelleentulkita kymmenet kerrat vääristeltyä historiaa.

Nykyään tallennetaan enemmän tietoa kuin koskaan. Jokin aika sitten Googlen edustaja ilmoitti, että noin vuoteen 2030 mennessä "kaikki maailman tieto" on internetissä. En tajunnut lainkaan mitä hän tarkoitti.

Otin itselleni esimerkin isoisästäni. Hän olisi täyttänyt tänä keväänä sata vuotta jos olisi elänyt, mutta ei hän enää aikoihin ole ollut täällä. Lähtiessään hänellä oli kuusi lasta ja yksitoista lastenlasta, nykyisin olisi lapsenlapsenlapsiakin useita. Hän on elänyt elämän, josta en tiedä paljoakaan. Olen nähnyt hänen tekemiään puuesineitä, hän oli hämmästyttävän taitava. Rintamalta isoisäni lähetti lapsilleen puusta veistämiään kilpikonnia. Ne kulkivat pyörillä ja niiden pää liikkui edestakaisin pitkän kaulan varassa.

Hän on vain yksi ihminen ja hänestäkin olisi niin paljon kerrottavaa, ja kaikki maailman tieto on lopulta internetissä.

Lohdutonta.

Eikö?

Tällä viikolla oli tuo hölmö päivä, 6.6.2006, jona lehden mukaan maistraateissa vihittiin kymmenen kertaa tavallista enemmän ihmisiä, ja jona kaikki maailman metallibändit julkaisivat uuden albuminsa. Hämmästyttävää miten vahvana kristillinen ideologia vielä maailmassamme jyllää! Katsoin kyseisenä päivänä blogini kävijästatistiikkaa Sitemeteristä, ja arvaatteko mitä se näytti viikon senhetkiseksi kokonaiskävijämääräksi? Arvaatte? No, näytän kuvan silti:

Aamuksi kotiin

Vähän yli kaksi kuukautta sitten sain tietää olevani tulossa loppuvuodesta isäksi. Olen tiputellut tietoa lähipiirille vähän kerrallaan, nyt voivat sitten loput lukea sen täältä. Meitä on kohta kolme tässä asunnossa, kummallista ettei se niin kummalliselta enää tunnu.

Rhubarb thickened fruit juice

Tuossa jokin aika sitten kyselin millainen kuva minusta blogin perusteella muodostuu, eikä siinä mitään. Eikä siinäkään että vain kolme vastasi, kiitos rohkeudesta heille. Vastaukset olivat sen luontoisia, että en ole kyennyt niitä aasinsilloille kapuamatta käsittelemään, joten ne ovat jääneet unohduksiin kuin lapsuuden onnelliset hetket. Muutamia kiinnostavia havaintoja toki tehtiin. Mea sai minut vain hämilleni (ja on tuotettava pettymys; lämpimän ja pitkän sijasta olen kylmä ja lyhyt), Sointu osui varmaankin aika oikeaan siinä että kuljen omia teitäni, joskus itseäkin rasittavan omia, Janin mainitsema kaksijakoisuus herätti kiinnostavaa pohdintaa, joskin oman pään sisällä eläjä minä nyt ainakin ihan satavarmuudella olen. Niin ja tuo sukupuolinen ambivalenssi oli myös kiintoisa heitto. Ehkä tällä tarkoitetaan sitä, että olen perin juurin kyllästynyt kliseisiin ja näköjään ikuisesti ylläpidettyihin perinteisiin sukupuolikäsityksiin joita internetissä vielä lietsoen kärjistävät kaikenlaiset häiriintyneet panuttajat. Ehkä sitäkin suurempi punainen vaate minulle on uskonnollinen tyrkytys (kas tässä se aasinsilta), jota jälleen on katsottu aiheelliseksi suuntaani suorittaa. Postiluukusta tipahti lappu, jossa kysytään: "Hukutko roskiin?"

Kiitos kysymästä, en huku. Lapussa ilmoitetaan, että ylioppilaskylässä tullaan lähipäivinä soittelemaan asukkaiden ovikelloja ja viemään heidän ilmeisesti röykkiöiksi kertyneet roskavuorensa jäteastialle. Miten kilttiä! Miten ystävällistä toimintaa, eikä siihen liitykään kuin a) oletus siitä, että opiskelijat ovat tarpeeksi saamattomia olemaan viemättä omia roskiaan pois ja b) oletus siitä, että tämän varjolla saa luvan puhua asukkaalle esim. Jeesuksesta. Pienemmällä tekstillä kun lapussa mainitaan että tämä tempaus (miten vihaankaan kyseistä sanaa) on osa kristillistä tapahtumaa... Ei! Ei! Menkää pois! Miten tyhminä meitä pidetään? Tulee samanlainen olo kuin ruotsinkielisellä ruokakaupassa Suomessa, uskoisin, kun hän näkee pestopurkin kyljessä isolla painetun PESTO-tekstin alla pienemmän tekstin Pesto. Eli onko oletus että jos ruotsinkielinen näkisi purkin jossa lukee vain kerran PESTO, hän ei ymmärtäisi mitä purkissa on? Hur dum tycker ni att jag är?

Minä osaan viedä omat roskani ja, mikä parasta, ilman että minun tarvitsee puhua toimituksen yhteydessä kenenkään kanssa henkisen pelastukseni tilasta ja siihen liittyvistä välttämättömistä syistä liittyä jäseneksi ties mihin. Sitä paitsi tämä lappunen oli aivan onnettoman nössö. Missä on kristinuskon tuli ja tappura? Vielä keväällä sentään sain postiluukkuni kautta tietää joutuvani helvettiin ja tuhoon, siinä oli särmää. Nämä vain järjestävät jotain nuorisotelttatapahtumia, joissa esiintyy Ruudolf, "Doupeimmat Jumala seivaa", kuten hänen hittialbuminsa otsikko kuuluu; minä lisäisin siihen vielä: "Mutta ei niitä jotka raiskaavat äidinkieltään". Tervemenoa.

Ai niin, miksi tuollainen otsikko? Ei muuten, mutta oman maan raparperisato on ollut niin runsas, että piirakan jälkeen valmistimme vielä kiisselinkin kyseisestä viherkasvista. Va gott! Lehdetkin ovat sellaisia, että niillä tyrmäisi kissan. Ja uutta pukkaa.

Kevyesti kesäkuuhun

Ah, kesä. Kun toukokuu meni muissa merkeissä voi jälleen alkaa keskittyä oleelliseen, kuten esimerkiksi opintojensa loppuun saatteluun. Onnistuin vänkäämään professorilta graduun liittyvän audienssin vielä täksi aamuksi, vaikkei virallista tapaamisaikaa enää ollutkaan. Suuntaviivani ovat nyt selvillä ja niiden perusteella mennään. Toisinaan koen vakavia hallusinaatioita valmistumisesta, mutta ehei kuulkaa.

Nyt tekisi mieli istahtaa auringon kuumentamalle laiturille metsäjärven rannassa, uittaa ehkä jalkoja vedessä ja kuunnella lintuja ja liplettä. Pureksia heinää, häikäistyä sinitaivaasta ja kerta kaikkiaan kasvaa kiinni luontoon taas pitkästä aikaa. Olen ehkä maailmaan saamattomin ihminen, muttei ei se minua liikuta. En ajatellut tehdä tänäkään kesänä erityisemmin mitään. Minulla on vielä rippunen säästöjä tilinpohjalla - ne pitää käyttää pois! Vasta sitten voi marssia sossun tiskille.

Huoletonta. Siitä minä tykkään.

Aikansa voi viettää kirjoitellen, milloin mitäkin. Päivän fiiliksen pohjalta mennään; nyt tuntui hyvältä taas kirjoittaa Räjähdykseen. Ehkä huomenna taas pakenen rantatonttien rajoilla peikonpoikaisia.

Tanssisitko kanssani kiperää polkkaa?

Voi kura ja kusivesi! Alan tuntea yhteenkuuluvuutta pienten lasten vanhempien kanssa. Yritän ottaa taas kerran opikseni. Himojen hillitseminen ei ole ajan hengen mukaista.



Tällä kertaa oli epätavallisen hauska osallistua meemeilyyn. Kerää kolmesta seuraamastasi blogista virke ja muodosta niistä tarina. Liitä virke myös sinut haastaneesta blogista. He kirjoittivat minun tarinani. Kolmas vasemmalta haastoi, kiitokset iltapuuhasta.

Optional feature

Waving madly their hands, fire burning behind their eyes, OH LORD, OH LORD, and I was free to crush them, insects everyone, oh the sweetness of power - -

And Oh. My. God. my mind bursting outwards and up, north and beyond, stars come down, this is another ball of fire, we were all just INSECTS! INSECTS!

Jesus fuck.

They still keep tumbling down the corridor, kneeling like idiots, their hands flapping like wings above their heads, eyes rolling, drool dripping from their it's disgusting! disgusting! disgu

I should do something, anything. They're powerless now ja kesken kirjoittamisen hänen sormestaan lohkesi kynsi, mikä pysäytti vauhdilla edenneen tarinan ja hän nojautui taaksepäin tuijottaen näytölle ilmestynyttä tekstiä arvioiden. Kohtaus oli tavallaan hyvä, hän piti siitä enemmän kuin edellisestä, mutta äänet olivat edelleen päässä. Tämä ei ollut oikea tapa. Ne lähestyivät. Minulla on valta tehdä juuri niin kuin itse haluan, tämä on minun tekstini ja minun todellisuuteni, minulla on lupa sanoa. Hän yritti hymyillä, mutta ajatus oli pikemminkin pelottava. Sillä eikö valta tuonut mukanaan vastuun? Ahdisti. Sydän pumppasi punasoluja kasvoihin. Ihohuokosten kautta niitä tirisi poskille.

Arpiset polvet ja rupiset puheet

Jos minä olisin ollut lapsuudessani pikkupojan sijasta pikkutyttö, olisin varmaan uskaltanut koskea sähköpaimeneen toisenkin kerran. Ja jättänyt kaatamatta sen öljykanisterillisen maahan. Ja varastanut enemmänkin omenoita, juossut nopeammin ja vastannut aikuisille nokkelammin. Koulumenestykseni ei tosin siltikään olisi ollut kummoinen.

Kesässä olisi ollut parasta raparperipiirakka ja se kun aidan takaa olisi voinut heitellä tyhmiä poikia kivillä.

Ehdottomasti paras nettipeli ikinä.

Kaikki joutuvat taivaaseen

Maanantaina kävin varmaan hienoimmassa ravintolassa missä ikinä. Hovimestari nyrpisteli nenäänsä kun tilailimme lastenateriat ja siiderit. Paitsi minä, joka tilasin vain kahvin, luettuani ensin nenänvartta pitkin ruokalistaa kuin pahinta roskalehteä, te tiedätte tämän tapani enkä moiti teitä siitä. Arvatkaa katsottiinko meitä? Ei paljon, sillä Naantalin kaupunki oli kuollut kuin, öh, kiwi?

Ja tiistai-iltana istuin Marimban kanssa kahvilla paikassa, josta Hansakorttelin alkuillan décolletage-tarjonta oli silmin nähtävissä. Akateemisen kirjakaupan huumorikirjaosastoakin (tarjolla mm. hassuja vauvanhoito-oppaita ja Wislawa Szymborskaa) kehtasi siihen vuorokaudenaikaan selailla ilman että joku tuttu näkee.

Keskiviikkona Siilimys osoitti itämaista kärsivällisyyttä sushipaikassa kun allekirjoittanut yritti noukkia misokeitosta tofunpalaa tikuilla. Henkilökunnan edustaja kurtisti kulmiaan kommentilleni haarukan tarpeellisuudesta. Dozo yoroshiku! (en edelleenkään osaa sanoa muuta japaniksi) Vihreää teetä piisasi yli oman tarpeen.

Viikko vierähti, enkä tehnyt muuta kuin tapasin ihmisiä. Ei tätä varmaan paljon paremminkaan olisi voinut viettää. Stereoissa on toistuvasti vieraillut Juice Leskinen & Coitus Intin debyyttialbumi, -73 oli kauan sitten ja mitä tapahtui suomirokille sittemmin? Se meni saattohoitoon ja kuoli.

No jos sen vielä sanoisin, että Portin numero 1/2006 ilmestyi kauppoihin. Pisin toistaiseksi julkaistu novellini on sen kansien välissä. Kannattaa lukea!

Ja olla iloinen!

Muzz-nagger!

Siweh!

eb!