<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

31.5.15

Golly, sir! Them's some fine - 

Ah, kesäbreikki. Olen blogannut kuin olisi 2005 taas, kiitos X-maratonin. Nyt pinkaisen kesälaitumille, mikä tarkoittaa katselubreikkiä (onneksi olen kirjoittanut jaksoista tänne, en varmaan muuten muistaisi heinäkuussa mitä tähän mennessä on tapahtunut...). Kun kaikki yhdeksän kautta on katsottu, pääsen tuon True Detectiven pariinkin sitten viimein, kehuttu sarja kun on niin hommasin tuon filelaatikon yhteydessä ykköskauden sitäkin... Ja kun eilen duunin telkkarissa satuin näkemään siivun Simpsoneita, tajusin: sarjaa on tullut vissiin jotain 25 tuotantokautta. Itse olin fanaattisen fanaattinen Simpsofani aikoinani (nauhoitin pakkomielteisesti jokaisen jakson VHS:lle vuosien ajan - kasetit lienevät nykyisin jossain kaatopaikan täytteenä), mutta sarjan tason lasku pakotti luopumaan. Kymmenes kausi on viimeinen, jota olen nähnyt, mikä tarkoittaa: minulla olisi enemmän näkemättömiä Simpsoneita katsottavana kuin mitä olen ammoisesta fanituksestani huolimatta nähnyt.

Tämä kaikki pohdinta on oirehdintaa siitä, että ajauduin umpikujaan lukemisieni kanssa kuluneen vuoden aikana. Kirjoja sateli ennätystahtiin; kävin kirjastossakin silti edelleen vanhasta tottumuksesta (sen tavan sentään tajusin kevään aikana lopettaa), edelleen "luettavat"-kirjapino kotona kasvoi nopeammin kuin ehdin suoriutua. Taannuin. Jätin kirjoja kesken ehtiäkseni seuraavan pariin. Harpoin, väsyin. Nyt en ole lukenut enää viikkoihin muuta kuin sarjakuvia, nekin jo monesti luettuja vanhoja klassikkoja (Chris Claremont on minuun varmasti eniten omalla tuotannollaan vaikuttanut kirjoittaja, eikä tämä ole vähäisintäkään liioittelua). Paitsi Seppäsen Jussin Kymmenottelun luin, ja se palautti jotenkin uskoani kirjan mahdollisuuksiin. En tiedä miten onnistuin itseni niin survomaan tukkoon tekstillä, että aloin talven aikana kammotakin kirjojen näkemistä. Nyt on taas luottamus tulevaan, ja kesälukemiseksi varattu sopivan kokoinen läjä.

Kesäkirjoittaminenkin on toki toiveissa korkealla. Sata vuotta vanhan talon kamari isoine kirjoituspöytineen ja isoine ikkunoineen (tämä on tärkeää nyt kun olen viikkoja elänyt julkisivuremontin vuoksi ikkunattomassa luolassa) oli tärkessä roolissa viime kesänä kun nakuttelin sitä tekstiä, joka kuukauden kuluttua on sinunkin ulottuvillasi lähimmässä kirjakaupassa (myös näppärästi e-kirjana niille oudoille joka sitä harrastavat - muunmuassa kummisetäni, sain kuulla, mutta siitä seurasi tajuaminen: eipä paljon e-kirjaan rustailla omistusterveisiä, ei). Sijainnit ovat tärkeitä. Paikat ja niiden kokonaistunnelma. Äänimaailma. Ehdottomasti ei musiikkia (blogatessa voi - nytkin soi Rob Hubbardin The Last V8; tosiaan, olen musiikin sarallakin taantunut niin etten ole aikoihin kuunnelllut kuin kuusnelosmusaa), ehdottomasti paljon kahvia, ehdottomasti iso kirjoituspöytä jolle muistiinpanot voi levittää laajalle ja sekavasti.

Kuusnelosesta ja kirjoittamisesta yhdistyikin mieleeni muistikuva. Kun olimme lähestymässä toisen ikävuosikymmenemme puoliväliä, minä ja serkkupoika kirjoittelimme toisillemme tarinoita, novelleiksikin niitä voisi halutessaan kutsua, nimenomaan kuusnepalla. Niissä seikkailivat päähenkilöinä tekijät itse jonkinlaisessa parodisessa supermoodissa: he olivat lyömättömiä mulkvisteja, harrastivat paljon seksiä, olivat älyllisesti ylivertaisia ja selvisivät kaikesta. Sivuosissa nujerrettiin tyhmiä luokkakavereita, idiootteja opettajia ja muita tampioita: ärsyttävät julkkikset ja uskovaiset saivat osansa. Tarinat sijoittuivat yleensä ajankohtaisiin tapahtumiin kuten alkavaan kesälomaan, tuolloisiin urheilutapahtumiin (jääkiekon MM-kisat 1991 pidettiin Suomessa, minne sijoitin yhden tarinani) ja ylipäätään mikä nyt tuon ikäistä kiinnosti. Vuoden-parin aikana tarinat ajautuivat yhä parodisemmiksi, loppuvaiheessa ne muuttuivat ivaversioiksi aikansa tv-ohjelmista, erityisesti visailuista, joissa päähenkilöt (me kaksi) kisailivat ylivertaisesti. Pitäisi lukea noita joskus taas. Muistelen että ne menivät lopulta itseironiassaankin aika huikealle tasolle.

Anteeksi, harhauduin. Tämä Hubbardin hysteerinen syna-juoksuttelu saa sen aikaan. Ainoa mistä piti kirjoittaa oli kuitenkin se, ettei kesäkuun kuluessa ole luvassa tekstiä tänne. Eikä Wanhaan blogistaniaan, joka tosiaan on ajautunut yhden henkilön poliittisen nillityksen kentäksi siinä määrin, että taidan sen suhteen luovuttaa. Muutkin kaikesta päätellen ovat. No, hyvä idea jne...

Hyvää kesää.

Comments:
Tuli jostain lauseesta tuossa mieleeni, että aina kun käyn runotapahtumissa, alan vihata runoja ja vieraantua runoilijoista. Sitten täytyy taas löytää jokin teos, joka palauttaa uskon lajiin. En tiedä, ehkä se on se ähky. Ja se, että runoja ei nykyään enää lueta vaan esitetään. Huudetaan. Soitetaan samalla jotain soitinta. Tanssitaan.
 
t: exme
 
Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker