<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

25.9.13

Italo Calvino ja kirjallisuuden kauneus (Silmänkääntövankilan kirjallisuushistoria, osa 6) 

Tehdessäni valintoja lukuhistoriastani esiin otettavista kirjoista ja kirjailijoista, olen huomannut olevani välillä hyvin vaikeiden ratkaisujen äärellä. Merkittäväksi seikaksi nouseekin jo monesti mainitsemani yhteys nykyhetkeen. Vaikka kirja olisi miten järisyttänyt maailmaani joskus kauan sitten, en mainitse sitä täällä, ellen edelleen koe sen sanomaa, sen tenhoa jollain tavalla merkitykselliseksi. Jotain sellaista on vuorossa tällä kertaa. En ole paljoa lukenut Italo Calvinoa; kolme kirjaa mikäli muistiinpanoihini on uskominen, (tosin olen alkanut yhä enenevin määrin huomata olevani kerrassaan epäluotettava kertoja - onko tuo sininen kirjan nimiä sisältävä vihko tosiaan minun kirjoittamani?) viimeisimmän niistäkin yhdeksän vuotta sitten, enkä siitäkään (Halkaistu varakreivi) muista muuta kuin että olin vähän pettynyt, ja ehkä siksi en ole Calvinon pariin enää palannut. Mutta ne kaksi ensimmäistä olivat sitten sitäkin järisyttävämpiä kokemuksia.

Näkymättömät kaupungit luin kesällä 1999, muistaakseni puhtaasti herätelainana tarttui kirjastosta mukaan. Olenpa ollut silloin avomielinen! Nykyisin en koskisi tikullakaan kirjaan, joka jo pienellä selailulla kirkuu "tämä on taidetta!"; kymmeniä sivun tai parin mittaisia lukuja, otsikkoina sellaisia kuin "Kaupungit ja halu", "Kaupungit ja kuolleet", "Kaupungit ja nimi", jne... Onko tämä romaani? Tavallaan on, sillä lukuja kietoo yhteen kehyskertomus, jossa Marco Polo kertoo tarinaa matkoillaan kohtaamistaan toinen toistaan oudommista kaupungeista Kublai-kaanille. Tämä tahtoo tietää aina lisää, mutta on silti jatkuvasti epäileväinen - onko yksi matkaaja voinut kokea kaiken tuon? Onko tuollaisia kaupunkeja todella olemassa? Marco Polo kertoo lisää, yhä hullummiksi ja kierommiksi käyvät kertomusten kaupungit... Ja niissähän kirjan ydin lopulta on: kuvailuja kaupungeista. On lasinen kaupunki, kuolleiden kaupunki, kaupunki jossa maa ja ilma ovat vaihtaneet paikkaa, köysien varassa kahden vuoren välillä roikkuva kaupunki, siveä kaupunki, merkkien ja kylttien kaupunki... Nämä ovat ajatusleikkejä, osin melko suoraviivaisia, osin abstrakteja. Ja kun sanon, että kyseessä on "tavallaan" romaani, täytyy sanoa, etten itse oikeastaan lukenut sitä sellaisena. Kehyskertomuksen tarinankerrontatilanne jäi vähän etäiseksi, saatoin sortua tuohon perkeleellisen yliharppomisen syntiinkin paikoittain. Mutta kuvaukset kaupungeista veivät mukanaan, olisin voinut lukea niitä loputtomasti. Näkymättömät kaupungit on lyhyt kirja, puolisentoistasataa sivua, josta kehyskertomus vie ehkä viidenneksen. Kirja on ytimekseen tiivistetty, runollinen. Onko sillä jokin syvempi sanoma? Varmasti, joskaan sillä ei minulle ollut lopulta suurta merkitystä. Calvino kirjoitti asioista, jollaisia en ollut aiemmin kohdannut, tavalla joka oli sekin uusi. On ehkä silti vaikea pitää Näkymättömiä kaupunkeja lempiromaanieni listalla (vaikkakin ostin sen juuri männäkesänä Vammalan kirjapäiviltä viimein omaankin hyllyyn; uusluenta odottaa!) siksi, etten sitä, kuten mainitsin, oikeastaan edes koe romaaniksi, en novellikokoelmaksikaan, en tiedä mikä se on muu kuin hieno ajatuskuvio, mielikuvituksen riemuvoitto, mutta ei tarinaa kertovalla tavalla. Kirjoittaja minussa inspiroitui tästä lyhyestä kirjasta melkein enemmän kuin mistään, mutta se oli ideologisen tason inspiroitumista, ei konkreettista imitointia.

Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin luin Calvinon tunnetuimman romaanin Jos talviyönä matkamies. En tiennyt siitä etukäteen muuta kuin kiehtovankauniin otsikon, ja sen, että sitä heiteltiin toistuvasti esiin postmodernia kirjallisuutta käsittelevissä teoriateksteissä, joita tuolloin opintojeni puolesta kahlasin (kyllä se gradu vielä jonain päivänä kuulkaas...). Tällä kertaa kyseessä on selkeästi romaani, mutta millainen? Lähtötilanne on mainio: päähenkilö, kutsumanimeltään Lukija, on juuri aloittamaisillaan Italo Calvinon uuden romaanin nimeltä Jos talviyönä matkamies. Hyvin alkanut lukukokemus katkeaa, kun ensimmäinen luku päätyttyään toistuu; kirja on viallinen kappale. Siispä kirjakauppaan ja uusi tilalle, mutta tällä kertaa - - No, en halua kertoa enempää. Ehkä tämäkin on omanlaisensa ajatuskokeilu, mutta nyt tarinallinen, ja sellaisena kertakaikkisen viihdyttävä, paikoin hauska, paikoin purevan kriittinen, ennen kaikkea vauhdilla ja äkkikäänteillä etenevä. Olin sikäli onnekas, että luin kirjan tietämättä siitä paljoakaan etukäteen. (en sitä viimeisen luvun paljastustakaan ollut etukäteen tajunnut, vaikka siinähän se olisi ollut nenän edessä koko ajan...) Loppuun päästyäni halusin lukea sen uudestaan; tai en oikeastaan tätä kirjaa, vaan... No, en halua taaskaan kertoa enempää. Lukekaa niin tajuatte. Jos talviyönä matkamies on viihdyttävän tarinankerrontansa ohella kriittinen, kirjallinen, nautinollisen temppuileva ja kertakaikkisen rakastettava; se on yksi parhaita koskaan lukemiani romaaneja ihan leikiten, ja sen hienouden ovat libristitkin maassamme huomanneet: kirjapäivillä pyydettiin hieman kulahtaneesta 80-luvulla Suomessa julkaistusta kappaleesta kepeät sata euroa, kun muut saman aikakauden Keltaisen kirjaston kirjat, ja romaanit ylipäätään, olivat kaikkialla sen parikymppiä. Jäi hankkimatta, perkeles, kun ei kukaan sitä pokkaripainostakaan myynyt, olisi minulle riittänyt hyvin.


Comments:
Jos talviyönä matkamies tarjosi minulle yhden elämäni maagisimmista lukukokemuksista: Olin palaamassa Roomasta. Luin kirjaa lentokoneen noustessa (koska pelkään nousuja), ja juuri silloin kirjassa alkoi luku, jossa kerrotaan, kuinka lukija lukee kirjaa, kun lentokone nousee ilmaan. Harva asia saa lentopelkoni unohtumaan, mutta tuo sai.
 
Oo, tuollaiset sattumukset on mahtavia! Hyvä kirja vie lentopelonkin pois.
 
Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker