Silmänkääntövankila

Mikä sen kirjakaupan nimi on, jonka näkee ratikan ikkunasta vähän oopperan jälkeen keskustaan mennessä? Jonka ikkunassa on ollut viimeiset puoli vuotta isot "ALE"-teipit? No ihan sama, sieltä olen ostanut kaksi kirjaa: valokuvataiteen retrospektiivin 70-luvulta, ja Jon Ronsonin romaanin Vuohia tuijottavat miehet, vielä lukematta. Siellä on, kuten tuollaisissa antikvoissa yleisestikin, myös postikortteja, valtavasti, eikä kai viime talvenakaan todella tarkoitukseni ollut sillä ainoalla käynnilläni ostaa niinkään kirjoja kuin kortteja, sitä määrin ydinverkkoprojektini oli alkanut itseään ruokkia. Olen oppinut hankkimaan säikeitä, lopulta ne kävelevät luokseni kahden mustapukuisen salkkumiehen muodossa siinä Bistro Leonin kulmilla (he tulivat sieltä ulos), kun olin edellämainitut kirjat repussani palailemassa kotiin jäätynein poskin; mikä huomioitavaa kuitenkin: ostamiini neljään postikorttiin en ollut vielä tutustunut. Kävellessäni miesten ohi kuulin jotakuinkin seuraavaa:

Raimo: "Onhan siellä hyvä näköistä. Se on niin elävämpää se meno ku täällä."

Heikki: "Siks just Sirkkaki sinne haluaa. Mutta perkele talvihan sielläkin on."

Raimo: "Eiks se oo leudompi?"

Heikki: "Kesä oli ainaki kylmä. Me oltiin kerran juhannuksena siellä."

Tässä vaiheessa valo vaihtui vihreäksi, ylitin Runeberginkadun, olinkin melkein kotona sitten. Keittelin kahvit, avasin repun: postikortti Wienistä vuodelta 1982, allekirjoituksena väkkärä, joka on ehkä nimi "Sanna", tai voi olla myös "Swwww", mistäs minä tiedän. Vastaanottajan nimi ja osoite olivat jäljellä, olisi ollut mahdollista onkia nykyiset tietonsa, soittaa ja kysyä. Swwww oli kirjoittanut korttiin pitkällisesti, alkaen sanoilla "Olen runoilija." Outo tapa aloittaa lomaterveiset, mutta toisaalta, en ole runoilija. Ehkä se kuuluu tapoihin. Poimin kortista avainsanoja, korkeintaan kolmen perättäisen sanan yhdistelmiä ("samalla tavoin päteä"). Saman päivän Hesarissa (ruokasivuilla, oli torstai) oli juttu Sacher-leivoksista. Vasta tämän luettuani säie muotoutui. En vieläkään tiedä, mistä paikasta Raimo ja Heikki puhuivat, mutta oletan että Wienistä, ja terveiset Sirkalle. Säikeen viimeiset sanat leikkelin jostain lehdistä, liimasin kirjaimet pahville, väritin, mustasin.

---

Wien

Olen runoilija, vietän nyt toista talvea Itävallassa, Wienissä. Jottei maine menisi, pitää täällä talvellakin nokka räässä ja huulet jäässä istua katukahviloissa perkele Sacher-torttua syömässä. Tästä olet varmaan äärimmäisen tietoinen. Maisemat ovat kauniit. Ohi ajavat autot kuulostavat jäätyneiltä kelloilta. Istun lähellä kuuluisan kattohuoneiston rakennusta. Siellä pitävät palaverejaan lakimiehet tai jotkut, juovat lämmintä. Kuten huomaat, kynäni terä katkeilee. Vaikka talot ovat yhtä harmaita kuin ilma, on tämä kaupunki miellyttävä. Pakkanen tappaa vuolaimman sanavirran. Siitä olen tavattoman ylpeä. Ettei tarvitse samalla tavoin päteä kuin Suomessa. Ajattelin olla Wienissä kolmannenkin talven, sitten juhannukseksi kotiin ja mökille. Poltan kokossa kaiken minkä olen täällä kirjoittanut, sitten on taas helppo palata tähän samaan kahvilaan. Wienin viemäriverkostoon sijoittuu elokuva Kolmas mies. En muista ohjaajan nimeä.