26.4.10

Café Turné osa 1: Ciao! Caffe, Kauppakeskus Ruoholahti

Olen harvoin osunut niin antoisaan kultasuoneen kuin kolme vuotta sitten, kun päätin kruisailla polkupyörällä ympäri Turkua tehden havaintoja kaupunginosista, ihmisistä, rakennuksista ja elämästä ylipäätään. Tätä projektiani on haikaillen muisteltu suuntaani, ja varmasti moni odotti minun tekevän jotain vastaavaa nyt kun olen alien, täysin ulkopuolinen. Mutta koska uskollinen Inserani on edelleen ketjut pötköksi ruostuneena, vaihdevaijerit rupsahtaneena ja kaikenkaikkisesti ankeana tuolla takapihalla, näyttää siltä että hivenen kestää ennen kuin pyörällä pääsen juuri mihinkään. Haluan kuitenkin tarjota faneilleni vain parasta, ja niinpä päätin tehdä jotain, joka vaatii miellyttävästi vähemmän hikoilua, rehkimistä ja bussin alle jäämistä. Epämääräiskestoisen ja satunnaisesti jatkuvan uutuus-projektini tarkoitus on kartoittaa Helsingin kahvilakenttä kokonaisuudessaan jonkinasteisen toispaikkakuntalaisen, tai vähintään hitaasti kotiutuvan pääkaupunkilaisen, silmin. Projekti alkaa tänään, ja ensimmäinen kohde on

Ruoholahti. Mikä luonnonkaunis nimi paikalle, joka on terästä, lasia ja betonia tiiviimmin kuin aika moni muu kaupunginosa Helsingissä. Kuulemma tätä paikkaa on joskus leimannut rock, punk ja rappio; nyt noista vuosista on jäljellä enää omituinen kuminen lepakko isossa lasikaapissa alueen läpi pyyhkäisevän valtaväylän vierellä. Nykynuoret vissiin ihmettelevät sen merkitystä, minä sentään olen aiheesta kuullut huhuja. Jotain suurta täällä on joskus tapahtunut.

Nykyisin Ruoholahdessa tehdään bisnestä. Lasiset tornit kohoavat taivaisiin kannatellen isojen konsulttifirmojen neonvalologoja, niiden varjoon jäävät taviksempien kauppapaikat kuten Citymarket ja sensellainen, ja vielä niidenkin takaa löytyy kerrostaloja, joista osa on aika luksusta, osa näyttää epäilyttävästi kaupungin vuokrakämpiltä; ei sillä että väittäisin tällaisten asuntojen asukkaiden olevan jotenkin muusta massasta tunnistettavia. Melkein kaikkialta paikkaa ympäröi meri, joskaan asiaa ei siellä juuri missään huomaa, ei varsinkaan päivän kohteeksi sattumalta valitussa Ciao! Caffe:ssa. Ärsyttävä nimi muuten huutomerkkeineen. Karjaisevatko ne aina otsikkonsa puhelimeen jos sinne soittaa?

Kahvila itsessään on melko monipaikkainen, joskin hahmoton sijaitessaan eteistilassa, jonka läpi kuljetaan Citymarketiin. Tarkemmin katsoen Ciao! on kyllä vallannut aulasta ihan oman nurkkansa, jopa kumman rauhallisen, mihin toki saattoi vaikuttaa valitun testihetken ajankohta: kello yhdeksän aamulla stadilaisten enemmistö kääntää vielä kylkeään vällyjen välissä. Pöytiä on monenlaisia pienistä isoihin, ja suurin osa istuimistakin on mitä leppoisimman näköistä nahkapäällysteistä nojatuolia tai sohvaa. Molto bene! Tämä näyttää paikalta jossa voisi viihtyä, paitsi tietysti päivemmällä, jolloin vierestä virtaa kansalaisten karjalauma muovikassit kädessään ruokakauppaan ja pois. Paitsi että ikkunanvierimmissä paikoissa tästä ei liene haittaa; nyt ne valikoituivat istumapaikkavaihtoehdoista pois, koska aamuaurinko paistoi suoraan niihin lähes grillaavalla teholla. La primavera!

Seuralaiseni valitsi kahvilan monimutkaiselta kahvilistalta lattea, ja selvästi pienemmältä purtavalistalta jonkinlaisen mozzarella-ciabattan, tai en minä nyt enää muista mikä se oli. Itse tyydyin peruskahviin ja donitsiin, jollaisia oli yhtä lajia: suklaista. Kelpasi ajatustasolla, mutta paljastui oudon mauttomaksi sitten lopulta. Edes suklaakuorrutus ei maistunut suklaalta, vaan pikemminkin - no jaa. Ei tuo nyt pahaakaan ollut. Kahvi sen sijaan, olkoonkin että oli vain kahvi (anteeksi, tarkoitan tietysti caffe) eikä esim. moccacchio, oli oikein hyvää. Aavistuksen tummapaahtoisempaa kuin se perinteinen suomalainen sumppi, eikä liian kuumaa, kuten kahviloiden tiskeillä pienillä keittolevyillään nököttävissä pannuissa niin kovein usein on. Pienet sokeripussit oli ilmeisesti roudattu suoraan Italiasta, mistä miinuspiste. Kassaneiti olisi saanut koska tahansa diilin mistä tahansa maailman johtavasta mallitoimistosta, mistä pluspiste.

Varsinaista viihdykettä Ciao! Caffe ei sisäisesti nautittavien lisäksi tarjonnut, mitä nyt kiusoitellen ilmoitti langattoman netin löytyvän. Minä noista interwebeistä niin ymmärrä joten jäi testaamatta; sen sijaan luettavaa löytyi tämän saman aulatilan toiselta reunalta ilmaislehtien muodossa, joiden valikoima oli mukavan kattava. Ne upottavat nahkaistuimet olivatkin kuin suunniteltu tuntikausien löhöämiseen yhä uusia santsikuppeja noudellen! Välissä maistuisi varman aito italialainen jäätelö, kovin houkuttavasti ne siinä olivat kaikki tiskillä sammioissaan esillä. Turussa vastaavia saa ainakin Pappagallosta, jos kyseinen mesta vielä on pystyssä. Muistaakseni ihan hyvältä maistuvat.

Silti, jos olisin ollut liikkeellä yksin, olisin kokenut paikan hieman tylsäksi, etenkin koska se on niin lohduttoman avoin. Vauhdilla olisin kahvini hörppinyt ja muualle mitä kiireisintä asiaa keksinyt. Nyt saattoi sentään esittää kommentteja Itämerenkadun liikenteestä, joka sekin on vielä aamuysiltä aika hiljaista, näköjään. Paikan muu asiakaskunta koostuikin yksinäisitä kahvittelijoista, joista joku oli sentään napannut mukaansa Metro-lehden, tuon ankeuden kiteytyneen timantin, loput tuijottelivat apaattisina ikkunoista tai - - toisaalta saatoin myös tulkita heitä väärin. Ehkä apaattisuus olikin jonkinlaista zeniläistä voimainkeruuta, sillä siihen Ciao! Caffe siihen aikaan päivästä totisesti sopi. Ihmisvirrat puuttuivat, liikenne oli hiljainen, eikä koko paikassa ollut auki mitään radion tapaistakaan, televisiota nyt vielä vähemmän. Aika kivaa. Sain yhtäkkiä sellaisen olon, että näissä kahvilakäynneissä kytee potentiaalinen luomisvimma.

Pisteytys:

Tarjoomukset: * * *
Kahvi maistui, mutta vaihtoehdot olivat vain "pieni" ja "suuri", joista kumpikin oli liian-. Tai kuten takanani kassalle tullut mies ääneen hämmästeli: "Eiks teillä oo tavallisen kokoista?" Ei kuulemma. Ciabatta vaikutti kelpaavan, donitsi oli tyhjää parempi. Lievä tylsyys vaivasi valikoimaa.

Miljöö: * * * *
Rauhallinen, paitsi suurimman osan päivästä todennäköisesti ei. Miellyttävät istuimet. Siisti, jopa lievään kliinisyyteen asti. Isot ikkunat, valoisa; tosin myös hyvin hämärät kahvilat ovat mukavia. Yksi iso tähti siitä, ettei mikään mökä soi koko ajan taustalla.

Hintataso: * *
Pieni kahvi oli kallis. Donitsikin oli pieni ja kallis. Mutta on pahempaakin nähty.

Mene tänne kahville, jos....
Satut jostain ihmeen syystä olemaan Ruoholahdessa aamutuimaan vailla tähdellistä tekemistä. Jos olet yksin, hanki jostain luettavaa ja heittäydy sohvalle, tai nojatuoliin aamuauringon säteeseen ikkunan ääreen. Tiedän toki, ettei skenaario ole todennäköinen, mutta mistä sen tietää miten elämä heittää? En minäkään vielä Ciao! Caffeen mennessäni tiennyt aloittavani artikkelisarjaa. Idea syntyi kupillisen puolivälissä, ja viimeistä tilkkaa kulauttessani olin huojentunut siitä, että keksin jotain, jonka avulla saan Silmiksen pidettyä taas vähän aikaa hengissä. Phuh! Ei ole helppoa se nykyään!


8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ne jäätelöt... kokeile vaan joskus, koukkuun jäät. Parempaa ei ole.

Ja arvaa mikä mankuminen alkaa kun se niiden kioski ilmestyy oven ulkopuolelle kesäksi ja kaksimetrinen jäätelötötterö näkyy päiväkodin ikkunasta sisään. Sitä on strateginen sijoittelu.


J

Ugus kirjoitti...

Päiväkodin läheisyys + jäätelökioski = kioskinomistajan kassan mukava kilinä kesän mittaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mäkin olen kerran käynyt tuolla! Olin kai menossa K-rautaan kun kahvinhimo yllätti. t. Nuutisen isäntä ps. hieno idea tämä sarja.

Ugus kirjoitti...

Kiitti, isäntä. Kahviseuraksi saa lähteä, en minä tätä yksin kovin pitkään jaksa kuitenkaan.

exme kirjoitti...

Loistavaa & tarpeellista! Miten usein olenkaan Helsingissä sanonut: "Olisi kiva mennä kahville, mutta missä täällä muka on yhtään viihtyisää kahvilaa?" Nyt se selviää, ja ehkä vielä joskus pääsenkin kahville!

Eilisessä lehdessä muuten oli juttu siitä, miten nuoret, kauniit naiset saavat palvelualan työpaikkoja paljon helpommin kuin koulutetuinkaan mies/vanha nainen (vanha tässä tarkoittaa tietysti jo kolmikymppistä).

Ugus kirjoitti...

Ohoo, ensi kerran joku kutsuu blogiani tarpeelliseksi. Piti tämäkin nähdä! Ehkä minusta tulee vielä pääkaupunkiseudun pelätyin kahvilakriitikko.

exme kirjoitti...

Pääsit esiin myös Kulutusjuhlassa. Pelottavan valpas tuo blogi; en uskalla enää kirjoittaa mistään kuluttamiseen liittyvästä. Tosin mistä muusta sitä voisi kirjoittaa? Keväästä? Ah, kuinka tylsää.

Ugus kirjoitti...

Huomasin. Sieltä on tullut kamalasti kävijöitä. Minä en kyllä niinkään arvioi kahviloita kuluttajana kuin pikemminkin... lorvailijana.