4.4.10

Whenever it rains you think of her

Stereoissani on viime päivinä viivähtänyt Tori Amos. Pitkästä aikaa, ja asialle on kai looginen selityskin. Jostain se on kaivettavissa. Tai ehkä se on likaisen sulamisveden kastelemiin katukiviin kirjoitettu. Moni asia on. Ne jäävät näkemättä jos katsoo kaupungilla kulkiessaan ihmisiä silmiin. Sitä yritän välttää kuin sairautta.

Onko ihmisestä tällä iällä aloittamaan asioita? Pitkään on tuntunut, että tätä kirjoittavan viimeisen käyttöpäivänsä ohittaneen kurttuisen ihmiskuoren voisi joku avulias rypistää pieneksi ja viskata biojätteeseen. Että siellä ei sitten olisi muiden tiellä. Jugurttiset kahvinpurut ja käyneet banaanit sitten vain tussahtelisivat niskaan, ja katkerana siellä muhisi omissa liemissään kypsäksi, tai mediumin asteelle varmasti jäisi.

Mutta sitten taas ajatus siitä, että vielä olisi tilaisuus tarttua asioihin, se.

Katkaisee ajatuksenjuoksun näköjään. Aikuisena sitä tietenkin on valmiimpi ja järkevämpi kuin siloposkisena kloppina. Kun vastuuta on ikänsä pelännyt, on sen merkityksen oppinut lopulta hahmottamaan.

Ei kommentteja: