Väitteet elämästäni ovat suuresti liioiteltuja. Muun perheen seikkaillessa jossain päin Kymenlaaksoa minä ja kissa täytämme toistemme vapaa-ajan kuin mykkäfilmikauden suosituin komediaparivaljakko; kuluttamallani kahvin määrällä liikehdintäkin on sopivan nykivää. Ja kissa - no se nyt on muuten vain maaninen ison osan aikaa. Meillä pyyhkii hyvin. Järjestän arkistojani. Papereita ja vanhoja lehtiä, valokuvia: albumit eivät enää meinaa mahtua hyllyyn ja edelleen on satoja teetettyjä kuvia odottamassa paikkaansa. Satoja.
Silti jaksan väliajoin valuttaa bittivirtaa verkkoviemäreihin. Harraste se tämäkin, ja nukkumattomuus, unen puute, toisaalta: aloin sivistää itseäni ja joululahjaksi saadun Monty Python -historiikin luettuani lahjoin itseni Lentävällä sirkuksella ja aloin katsoa sarjaa ihan alusta. Huomasin etten ole sitä ennen nähnytkään kuin osina, Python-leffat sentään koulivat ja massavalmistivat minutkin vastaanottamaan juuri tietyntyylistä huumoria jo teini-iässä. Ollapa enää originelli tässä maailmassa. Mutta toimivathan nuo Pythonin jutut: "Wenn ist das Nunstück git und Slotermeyer? Ja! Beiherhund das Oder die Flipperwaldt gersput."
Näin jokin aika sitten unen jossa transsiin vajonneiden ihmisten silmistä kasvoi käsiä ja sateenkaarenväriset hiiret vilistivät heidän korvistaan sisään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti