Postmoderni tila. Tärkeilevän pramea hillitysti sisustettu kahvila, uudennihkeä vielä mutta sitäkin vanhemman rakennuksen juhlavaan saliin vastikään sisustettu. Hyvät, toki melko hintavat, kahvit. Taustamusiikkina kuulemma (kysyimme) kahvilan oma nauha, jolla tähän posliinikuppisesti kilahtelevaan interiööriin tarjoiltiin muun muassa Dingon Autiotaloa ja Raptorin Oi beibiä. Koko kolmihenkinen seurueemme ensin vaikeni, sitten räjähti kontrollivapaaseen nauruhorkkaan kun ikimuistoiset lyriikat nuoruudestamme räpäytyivät tätejä, hienoja ihmisiä ja meidät sisältävään kahvesaliin: "Otetaan faijasi mukaan kimppaan / Olenkin jo kyllästynyt pelkkään pimppaan".
Hansakorttelin uusi luksus-Aschan: sinun valintasi jälkistrukturalistiseen kahvihetkeen.
Kerrottakoon vielä ettei tämä ole helppoa silti ollut. Vuodenvaihteessa muinainen kotikuntani lakkasi olemasta. Samanhultaisesti identiteettini lähti häränpyllylle: mistä olen nyt kotoisin, kun tuo minut kasvattanut ja häiriöisekseni tehnyt täällä blogissakin satunnaisesti angstireferoitu ruraali-idylli, kutsuttakoon sitä vaikka nimellä Härkele, on kadonnut? Nyt vanhempieni rakentama talo, minun lapsuudenkotini, pomppasi kunnan keskustaajamasta upouuden kaupungin laitanäreikköön rakettien paukkuessa. Voi näitä kuntaliitoksia. Palanen masentavinta minuuttani on nyt luojan kiitos kadonnut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti