Silmänkääntövankila

Tässä syystalven kuristuksessa alkavat nyrpyttää sellaisetkin seikat jotka kenties ihmisystävällisempänä vuodenaikana ohittuisivat olankohautuksin. Tai sitten eivät, mistä minä tiedän. Se nyt kuitenkin pistää otsasuonta vinoon, että:

1) Kun tähän rupukaupunkiin sitten vihdoin saatiin se hieno uusi kirjasto, joka nyt tänä syksynä avautui kaikessa kukkeudessaan kun puoliteholla ensin toimi aikansa, niin mikä siinä on että asiakkaitten elämä piti siinä samalla tehdä hankalaksi? Tarkoitan nyt niitä palautusautomaatteja. On se - - ennen vanhaan se toimi niin että kun palautti x potenssiin n kirjaa kirjastoon ne saattoi lyödä tiskiin pinona, jonka jälkeen virkailija ne sitten koneelle piippasi palautetuksi. Oli muuten siihen aikaan hänen työtään, sen virkailijan, se piippaus. ("Mitäpä teet työksesi?" "No, piippailen...") Aika joka tähän toimitukseen kirjaston käyttäjältä kului oli seknunneissa laskettavissa.

No nyt on nämä automaatit sitten. Niihin pitää työntää kirja yksi kerrallaan juuri oikein päin. Siinäpä sitten odottelee yksilö kun automaatin liukuhihna heräilee ja alkaa niellä opusta sisuksiinsa. Kirja katoaa. Tulee hetken kuluttua takaisin, koska oli asteen tai pari vinossa liukuhihnan lukupäähän nähden. Asiakas asettaa sen uudelleen, odottaa, kone tunnistaa kirjan ja ilmoittaa sen nimen näyttöruudulla, tiedä sitten siihenkään syytä, kai se joillekin tulee yllätyksenä mitä sattuu kotoaan kirjastoon kantamaan. Tässä vaiheessa asiakas mielellään laittaisi sen seuraavan kirjan hihnalle. Mutta ehei; on odotettava että näyttöruudun punainen valo vaihtuu vihreäksi. Ja sen se tekee viipyillen autuaasti kuin parhain viini. Kun valo vaihtuu, hihna pysähtyy. Seuraavan kirjan voi asettaa, hihna käynnistyilee, nielaisee hitaasti kirjan, ehkä hyvällä tuurilla hyväksyy sen ensi yrittämällä, mikä sentään keskimäärin joka neljäs kerta tapahtuukin.

Toisen kirjan kohdalla on aikaa kulunut noin viisinkertaisesti se mikä ennen kului koko palautustoimitukseen kaikkiaan. Ymmärrän että kirjastovirkailijalta vapautuu näin aikaa muuhun tarpeelliseen (eikä älähdetä siellä - minä olen ollut kirjastossa vuosikaudet töissä nuorempana ja tiedän että siellä tehdään muutakin kuin luetaan kirjoja. Itse muunmuassa opin juomaan kahvia) mutta kun hän sen palautustoiminnan teki, hän sai siitä palkkaa. Asiakas ei saa. Ja aikaa kuluu, kuluu, kuluu, hermo menee, menee, menee ja lopulta sitä mieluummin on vaan palauttamatta niitä kirjoja. Pinot kasvavat kotona, aina niitä vain uusii tietokoneelta, viides uusintakerta on viimeinen, sitten on keksittävä jotain, ehkä vain dumppaan ne kirjat nimettömässä paperikassissa kirjaston oven taakse ei mut näkeväthän ne koneelta kuka ne on lainannut ahistaa ahistaa

2) Jotkut viitsivät nillittää käsiaseiden tarpeellisuudesta ampumaurheilijoille. Hankkikaa harrastus johon ei käytetä tappamiseen suunniteltuja välineitä ja lakatkaa vinkumasta.