Kai se on tämänkin ihmispolon elämässä tullut aika maistaa kylmä kahvi ja astua ruusuun. Elämä virtailee, niin kuin tiedämme, ja aika, ja jossain niiden keskellä luovii ihminen tietään miettien mitä haluaisi, mitä toivoisi ja mihin toisaalta kykenisi, mihin olisi valmis ja mihin ei. Nykyihmisen harhaluulo on se, että päämäärä on tärkein, ei liike.
Soittelivat perjantaina että töitä olisi, ja huomenna sitten siirryn duunaripuolelle. Ei oman alan hommia tietenkään; satanelisenkymmentä opintoviikkoa ja kuusi vuotta akatemiaa ovat vain painolastina niskassa kun ei ole vielä valmiiksi asti päässyt. Eikä näillä näkymin pääse.
Kaivoin vanhan nahkatakkikuvan naftaliinista kun Mea sitä hiljan muisteli. Vuonna 2004 tiesin salaisuuden, joka nykyiseltä itseltäni on unohtunut.
Ajattele hiekkaan piirrettyä ihmisen ääriviivaa.
3 kommenttia:
"Soittelivat perjantaina että töitä olisi, ja huomenna sitten siirryn duunaripuolelle."
Tässä ei tiedä, pitäisikö onnitella vai pahoitella. Kompromiseraan: Onneksi olkoon osanottoni!
Olin itse kuluneella viikolla eräässä työhaastattelussa, jossa melko suoraan annettiin ymmärtää, että koulutukseni on huono juttu. Eivät millään uskoneet, että voisin olla sellaiseen työhön motivoitunut. No, ei väkisin tietenkään.
No kiitoksia. On se totta puhuen ihan mukavaa vaihtelua välillä tehdä työtä. Kai sen koulutuksenkin vielä joskus ehtii hoitaa, tähän työpaikkaan sitä ei kyselty edes kuin ohimennen. Kaikki kelpaavat, ja minullekin kelpaa se kun palkka juoksee.
Mieltäni lämmittää. Tuo kuva. Ja että on työtä, itse kullakin.
Lähetä kommentti