Silmänkääntövankila

Toisinaan jään ajattelemaan jotakin asiaa ja sitä että se joskus päättyy. Se on jännittävä ajatus kun sen konkretisoi. Esimerkiksi, jonain päivänä ilmestyy kaikkein viimeinen Helsingin Sanomat. Millainen päivä se on, koska? Onko siihen sata vuotta, kaksisataa, tuhat? Ehkä siihen on kolmekymmentä vuotta. Tietääkö lehden toimitus jo lehteä tehdessään tekevänsä viimeistä, vai onko se sattuman oikusta viimeinen? Kuinka monta lukijaa lehdellä tuolloin on? Miljoona? Tuhat? Kymmenen?

Jonakin päivänä painetaan viimeinen kiinankielinen kirja. Mitä se sisältää, kuinka monta sivua siinä on? Entä kuinka kaukana tulevaisuudessa on se päivä, jona kuolee viimeinen sarvikuono? Ehkä eläintarhassa, ehkä luonnossa. Jotenkin olisi lohdullisempaa että viimeinen kuolisi luonnossa.

Mikä on viimeinen levy jonka kuuntelen?

Jokin laiva on viimeinen joka koskaan saapuu Turun satamaan. Se on poikkeuksellisen surullinen ajatus. Ehkä se tulee vahingossa tänne. Nouseeko siitä ketään maihin, lähteekö se vielä matkaan vai jääkö niille sijoilleen? Kuinka kauan ennen sitä on satamassa käynyt toiseksi viimeinen alus?

Jokainen blogikin päättyy joskus. Minua kiehtoo ajatus siitä, että jonain päivänä kirjoitetaan Silmänkääntövankilan viimeinen merkintä.