Pää on paksu lasinen esine jonka joku tunari on pudottanut korkealta maahan; tämän seurauksena päähän on syntynyt syvä halkeama. Halkeamaa vihloo ja jomottaa. Sen kautta valuu pään sisältö pois. Vietimme viikonlopun sairastaen, virus pisti meitä kuus nolla sängynpohjalle, viime yönä en nukkunut kuin vasta viiden jälkeen, limakalvoja särki kuin niitä olisi viillelty terävällä veitsellä. Nyt jo helpottaa. Aamulla sain kuulla että sama tauti niittää toveripiiriä laajemminkin ympäri Turkua; yksi ehti sen jo Helsinkiinkin viemään.
Päivälleen viisi vuotta sitten minä olin juuri aloittanut yliopiston, ehtinyt vajaan viikon käydä luennoilla ja olin vielä innoissani, mikä myöhemmin muuttuisi. Vietin tylsää iltapäivää katsomalla videolta Simpsoneita. Jakso toisensa jälkeen vierähti ohi, ne olivat niitä vanhoja hyviä, tiesi etukäteen missä kohdin naurahtaa. Iltapäivän jo käännyttyä iltaan minä pysäytin nauhan mennäkseni keittämään kahvia; ruutuun läjähti kuva savuavasta WTC-tornista, ja ihmisäänet kiljuivat kilpaa mielipiteitään tapahtuneesta. Hämmennyin. Lähetin muistaakseni jollekin kysyvän tekstiviestin, en tainnut enää katsoa enempää Simpsoneita vaikka alunperin meinasin, TV:nkin tosin suljin hyvin nopeasti. Taisin upota johonkin kirjaan. Seuraavana aamuna oli taidehistorian peruskurssin ensimmäinen luento, mikä jännitti etukäteen.
Ja viime lauantaina toistui taas tuttu suomalainen mediailmiö: kun ensin on 3000 ihmisen rauhallinen mielenosoitus ja sen jälkeen parisataa kännistä teiniä pistää paikkoja paskaksi, huomioi media vain jälkimmäisen ja tarjoaa näin suurelle yleisölle jälleen haluamaansa kuvaa kansalaisaktivismista. Kuinkahan moni suomalainen ottaa tällaisen uutisoinnin kyseenalaistamatta vastaan totuutena? Yhdeksän kymmenestä? Pelottava ajatus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti