16.6.06

Muiston pysymättömyys

Joskus täällä mainitsemani tekstitiedostojensiirtoprojektini vanhalta kaiken kanssa yhteensopimattomalta tietokoneeltani uudelle alkaa olla loppusuoralla. Olen siirtänyt megakaupalla tekstiä muotoilemattomana raakatekstinä ja väkertänyt asetukset uusiksi lunttaamalla vanhan koneen näytöltä mallia. Hidasta, hankalaa ja tylsää.

Loppusuoralla tässä kuitenkin jo ollaan. Vanhoista tiedostoista olen siirtynyt ikivanhojen pariin; niin vanhojen, että ne olen kaikkein ensimmäisellä pc-koneellani kirjoittanut vuosien 1993-1995 aikana. Novellinalkuja, pari valmistakin, epätoivoisia romaaninaloitusyrityksiä. Nämä kaikki tiedostot ovat kulkeneet mukanani yhdellä ainokaisella disketillä, en ole koskaan kehdannut niitä muiden seuraksi tietokoneen sisuksiin ja tämän myötä varmuuskopioinnin alaisiksi siirtää. Niitä ei ole koskaan ollut olemassa muualla kuin sillä yhdellä onnettomalla levykkeellä.

Jokunen päivä sitten tuli siis tuo disketti mieleen. Avasin tiedostot vanhalla tietokoneella yksi kerrallaan, tallensin toiselle disketille, kopioin, muotoilin. Niin olivat nekin kaikki tekstit vihdoin osa suurta kokonaisuutta. Mistään mestariteoksista ei tietenkään ole kyse, mutta tuntui hyvältä niitä ensimmäisiä proosayskähdyksiäni lukea jälleen kerran, ties kuinka monen vuoden jälkeen.

Vaan kuinka vanhoja ne oikeastaan ovatkaan? Tekstien levätessä uudessa ympäristössään päätin katsoa siltä vanhalta disketiltä alkuperäisten tiedostojen luomispäivämäärät. Tungin korpun sisään asemaan, joka ei enää saanut sitä luetuksi. Kolmetoista vuotta sinnitellyt levyke oli kuollut viimeisen siirtoprojektin aikana; viimeistä myöten sain siltä tiedostot talteen ja sen jälkeen se oli tehtävänsä tehnyt. Mitä jos en olisikaan vielä siirtänyt tiedostoja, olisinkin vain nostalgian kiilto silmissäni lukenut ne kertaalleen läpi? Nyt ei olisi jäljellä mitään mitä siirtää. Pienistä ovat nämä seikat kiinni.

4 kommenttia:

Lord Boredom kirjoitti...

Merkintää lukiessa suunnittelin jo nostavani oikean käden etusormeni pystyyn, tärkeilevään ja motkottavaan asentoon: disketit eivät kestä kovinkaan pitkiä (?) aikoja vahingoittumatta, mutta huomaan, että huomasitkin jo.

Minulla on (ainakin ollut) jäljellä joitain ala-asteella tehtyjä kirjoitelmia, kuten myös joitain lukiossa tehtyjä aineita. Hävettää aina lukea niitä, olin silloin vielä paljon huonompi kirjoittaja kuin nykyään. Mutta hauskaa olisi olla itsekin jokin kirjailijan tapainen.

Ugus kirjoitti...

Heh, tuosta sainkin itselleni hyvän määritelmän; "kirjailijan tapainen"! Aletaanko julkaista kilpaa vanhoja tekstejämme blogeissa, aarteita arkistoista? (ei...)

Mutta joo. Onhan se ehtinyt reilun vuosikymmenen aikana mielessä käydä että kauankohan tuo diski kestää. Mutta kun se on 3M niin olen ajatellut että laatutuote kyllä säilyy.

Totta puhuen minulla on 80-luvun puolivälistä peräisin olevia 5,25 tuuman lerppujakin Commodore 64 -muodossa ja ainakin vielä viimeksi testatessa nekin pelittivät. Mutta ikuisesti eivät tietenkään.

Lord Boredom kirjoitti...

Joo ei - mietin jo kerran julkaisevani niitä, mutta ne osoittautuivat liian naiiveiksi, ainakin ne lukioaikaiset jutut, varhaisempia en varmaan kehtaisi lukeakaan enää, jos niitä nyt on jäljellä.

Miksei disketti tietysti periaatteessa voi säilyäkin jos sitä erinomaisen hyvin säilyttää. Minä en vain luottaisi siihen. Jotenkin se oma kokemus oli, että varsinkin joskus 90-luvulla, juuri ennen kuin kirjoittavat CD-asemat ilmestyivät, ja poikien kanssa kopioitiin pelejä toisiltamme toisillemmen, niin eivät ne levyt kauaa kestäneet. Varmaan C64-levyissäkin oli jo se, että kun niihin kerran kopsattiin joku peli tai muu, niin sen jälkeen sille ei enää koskaan kirjoitettu mitään.

Ugus kirjoitti...

Hämmästyttävästi ovat kyllä muutamat miljoona kertaa käytetyt kuusnepa-lerputkin kestäneet. Niitten sisällön digitalisointi pc:lle kun ei ole ihan yksinkertaista niin olen kyllä sormet ristissä sen suhteen että kestäisivät minun elinikäni. Ei sen jälkeen niin väliä.

Nykyisin luotan lähinnä usb-tikkuuni, cd:tkin säilytysmuotona epäilyttävät.