Tuli tuossa Lostia katsoessa mieleen miten masentavan elämyshakuiseksi on mennyt 2000-luvun ihmisen elämä. Kun tuotakin sarjaa on nyt muutaman viikon ajan tullut, oliko tuo nyt neljäs vai viides jakso, enpä muista. Ja tuskin oli ensimmäinen eetteristä singahtanut koteihin kun sai jo netistä lukea sieltä sun täältä miten yhden jos toisenkin oli ollut ihan pakko imuttaa koko sarja koneelle ja sitten katsoa kaikki jaksot putkeen.
Ja sepä sitten siitä. Mitä seuraavaksi? Antakaa nyt jumanklavita uusia elämyksiä! En minä ymmärrä tuollaista. Kun tv-sarja tulee tv:stä ulos viikon välein, on sillä sellainen kummallinen vaikutus, että jokaiseen jaksoon suhtautuu ajatuksella. Siihen etukäteen hetkeksi asennoituu ennen töllön avaamista, ottaa hyvän asennon ja miettii että mitenköhän siinä tällä kertaa käy. Siinä on sellainenkin ominaisuus, aika jännä muuten, että kun pitää jostain sarjasta, sanotaan nyt esimerkkinä vaikka Lost, niin sitä pitämistä ja sitä hyvää sarjaa riittää pitkäksi aikaa kun se sarja tipahtelee viikon välein jakso kerrallaan.
Ei tämä nykyihmiselle kelpaa. Pitää kaikki saada hetkessä ahmaistua, nopeasti, nopeasti, nopeammin, ENEMMÄN! Lostia katsoo kaiketi yhden tuotantokaudellisen kolmessa päivässä jos on ahkera. Varmaan on hieno kokemus. Sitten voikin alkaa odottaa koska Amerikan sedät katsovat parhaaksi tehdä taas isolla rahalla seuraavan sarjan, jonka voi istumalta imaista. Masentaa. Ihminen hukkaa niin hirveän paljon kun luulee kaiken olevan häntä varten.
Ei kaikki ole. Ei tarvitse nähdä kaikkea, kuulla kaikkea, kokea kaikkea. Maailmassa on nyt jo liikaa. Voi astua virrasta syrjään ja edetä rauhalliseen tahtiin.
Jos minulla on kesken oikein hyvä kirja, minä yleensä jarruttelen sen lukemista väkisin, ettei se nautinto loppuisi ihan niin pian.
9 kommenttia:
Olen samaa mieltä, hyvää kannattaa odottaa. Heti-mulle-kaikki-tänne-meiningillä ei saada aikaan onnellista ihmistä.
Olen hurahtanut Lost:iin minäkin, ja olen iloinen että saan kutkutella jakson kanssa kokonaisen viikon...
Ollaanpas täällä nyt setämäisiä. Niin vanhaa partaa että oikein pelottaa.
No joo, olen omalla kohdalla ajatellut ettei ehkä kannattaisi katsoa koko sarjaa pötköön, koska siihen maailmaan voisi uppoutua liikaakin. Se tuli mieleen kun olen seuraillut yhtä keskustelupalstaa missä erääseen elokuvaan koukuttuneet ihmiset etsivät tukea toisistaan. Sinänsä hieno elokuvakokemus onkin alkanut aiheuttaa masennuksen oireita kun omasta elämästä puuttuu jotain siitä kaikenkattavasta intohimosta mikä teki elokuvasta niin hienon. Eli siltä pohjalta voin ehkä vähän ymmärtää ihmisiä jotka vastustavat viihdettä ylipäätään, tai pitävät sitä vaarallisena.
Lost on minusta kiinnostava koska siinä tapahtuu yhtä vähän kuin keskimääräisessä kotimaisessa tositelevisio-ohjelmassa ja kuitenkin sitä on pakko seurata.
Gaia:
Heti-mulle-kaikki-meiningillä saa onnellisen ihmisen hetkeksi. Mutta siinä on se ongelma, että mikään mahti maailmassa ei lopulta riitä täyttämään sitä tarvetyhjiötä, joka tällä metodilla elävälle ihmiselle muodostuu. Ja sitten se ihminen ei enää ole onnellinen.
Kirsti,
setämäinenhän minä olen aina ollut. Veitakkamaisen pikkupojan ulkokuoreni on vain enimmäkseen pitänyt sen piilossa. Lostista pidän itsekin siksi, että siinä ei tapahdu juuri mitään. Ehkä keskimäärin kaksi minuuttia menee juoni eteenpäin per jakso... mutta ne ovat kiintoisat kaksi minuuttia joten ei se häiritse.
Elokuvaan koukuttuminen kuulostaa jotenkin kaamealta. Voisin tosin tuolla kertomallasi tavalla jäädä Twin Peaksin pauloihin psykoosinomaisesti.
Minäkin kuule, setä, pidättelin nautintoa tämän viimeisimmän jakson kanssa ihan tähän eilisiltaan saakka. Vaan entäpä, jos jollain viikolla sen viikon jakso tuottaakin pettymyksen, ja narkkari jää vaille fixiään? Silloin on karut vieroitusoireet edessä, jollei hae helpotusta tulevista jaksoista.
Tahtoisinpa tietää mikä tuo Kirstin kuvaileman palstan ihmisten näkemä elokuva oli. Omalla kohdallani sellainen olisi voinut olla eräs M:llä alkava vaihtoehtotodellisuus.
Juu, en minä Jani sinulle tätä osoittanut... Muistan kyllä kun kirjoitit että hait YHDEN jakson netistä ja katsoit, ja se nyt on mielestäni vielä ihan inhimillisen perus-uteliaisuuden piikkiin menevää. (no melkein...)
Mutta mikä oikeastaan aiheuttaa sen, että voimme saada huumeenkaltaisia riippuvuusoireita tv-sarjoista? Ei sen niin pitäisi!
Jani, se elokuva on Brokeback Mountain ja jotkut ovat käyneet katsomassa sen 17 kertaa. Voi olla että tuo on jo vanhentunut ennätys, en ole niin tarkkaan kyennyt palstan tapahtumia seuraamaan. Elokuvan keskeisistä kohtauksista löytyy netistä myös clippejä joita ihmiset ovat ilmeisesti katselleet kymmeniä, ellei satoja kertoja.
Ugus: Tiesin, ettet minulle. Halusin vain vähän hämmentää.
Luulisi sinun tietävän, mistä se huumeenkaltaisuus johtuu: ne lähettävät subliminaaleja viestejä singaalin mukana...
Kirsti: Vai että se! Aika yllättävää minusta. Olisin olettanut, että kyseessä on joku hypermoderni tehostepläjäys.
"Luulisi sinun tietävän, mistä se huumeenkaltaisuus johtuu: ne lähettävät subliminaaleja viestejä singaalin mukana..."
Yritän olla ajattelematta sitä, ja tämän vuoksi elän kieltäymyksessä.
"...se elokuva on Brokeback Mountain ja jotkut ovat käyneet katsomassa sen 17 kertaa."
No, tuo on kiinnostanut kovasti nähdä muutenkin mutta jos sillä on tuollainen vaikutus joihinkin niin sitten se pitää ainakin ehdottomasti mennä katsomaan!
No voi herranjee! Miten himskatissa joku VOI katsoa elokuvan 17 kertaa kun se vielä on levityksessä??? Mikä siinä BM:ä voi olla niin hienoa?? Aivan oudostuttaa. Nyt on sitten kauheat ennakko-odotukset, eikä sellaiset koskaan pidä kutiaan.
Lähetä kommentti