Ehkä minä en vain ole koskaan osannut toimia yhteisöissä. Erakkoluonne teettää sellaista; ei kai sitä kenenkään viaksi voi varsinaisesti laskea. Silloin kun aloitin blogin kirjoittamisen, olin kaiken ulkopuolella. Ei ollut kommenttiosastoja, en tiennyt statistiikkalaskureiden hienouksista. Vain silloinen nykyistä alkeellisempi Pinserin top-lista kertoi että joku ihan todella luki. En uskaltanut kommentoida muiden kirjoittamiin blogeihin, eikä se toisaalta tuntunut tärkeältäkään. Itseänihän tänne olin esiin heittämässä, ihan niin kuin kaikki muutkin. Riitti että luki muutamaa muuta, kirjoitti omaa. Tunsin itseni kummalliseksi ulkopuoliseksi, joka ei tiedä miten pitäisi toimia, ja joka kuitenkin kieltäytyy jäämästä syrjään.
"Kelataan kaksi vuotta eteenpäin" sanotaan sellaisissa teksteissä, joiden kirjoittajat ovat jääneet liian kiinni visuaalisen viestinnän konventioihin. Syksyllä 2005 tunnen itseni edelleen friikiksi, joka jupisee reuna-alueilla omiaan ja katselee kuinka pienestä kaikki-tuntevat-kaikki -yhteisöstä on kasvanut tuhansien piiripieni, joidenkin näkyvien mediatahojen mielestä merkittävä. Totta kai hetkittäin toivoo, että olisi näkyvä ja suosittu. Että olisi Hesarissa ja tv:ssä. Ja pitkien, syvien ja rentouttavien yöunien jälkeen, koska sellaisia kaikki yöunet poikkeuksetta toki ovat, on taas tyytyväinen nykytilaansa kuin kissa voihin. Ei ihmisen pidä paikkaansa ylemmäs nousta.
Olen yrittänyt miettiä, mihin bloggaamista voisi verrata. Minkä saapuminen on edennyt tähän samaan tapaan? Mikä on muodostanut yhteisön, ensin suljetun, sitten tiedotusvälineihin hiipivän, lopulta kyllästyksiin asti jauhetun? Ja vastaus: joka helvetin ilmiö. Toki tunnen nykyisin tietäväni yhtä sun toista. Koen itseni jonkinasteiseksi konkariksi. Pudistelen päätäni uusien tulokkaiden "minä tässä nyt aloittelen tällaista" -aloituksille. Hymistelen kolme kuukautta bloganneille, jotka vähin äänin lopettavat. Tiedostan toteuttavani kaavamaista käyttäytymistä käydessäni kommentoimassa näkyvissä blogeissa aina kun en ole jaksanut hetkeen päivittää. Ei täällä pidä jäädä näkyvistä. Kävijämäärät kertovat kuka olet. Blogatessasi olet merkittävä.
Sitä haluavat olla myös ne, jotka muutenkin ovat päivittäin esillä. Toimittajien kirjoittamat blogit tekevät minut surumielisen väsyneeksi. Eikö se riitä, että saa kirjoittaa juttuja, kolumneja ja mielipiteitään lehdet täyteen? Nähtävämmin ei. Joka paikkaan on nenänsä saatava, joka ala otettava haltuun. Helsingin sanomien päätoimittajallakin on nyt oma blogi. Eikö hänen asemassaankaan oleva henkilö todella saa ajatuksiaan muulla tavoin tarpeeksi julki? Onko hänen aivan pakko tulla myös tänne? Puuttuiko blogiyhteisöstä todella jotain oleellista ennen hänen varmasti kiinnostavia kirjoituksiaan, sillä onhan Hesarin päätomittaja toki rivikansalaista kiinnostavampi ihminen? Toivottavasti ymmärtää edes hävetä.
Minulla on puhelimeni muistiossa 21 nimeä. Eilen laskeskelin, että heistä kymmenen nykyisin bloggaa. Minun päätäni viiltää tämä ilmiö. Se ei jätä rauhaan minua. Jokin vaivaa tässä. Minulla on kalvava pelko, että me teemme kaikki hirvittävän virheen -
Olen kertonut täällä asioita, jotka ovat satuttaneet. Sielun santapaperia, ja hyvää se kuitenkin aina on lopulta tehnyt. Vain kahdesti olen poistanut päivityksen myöhemmin. Tämä on epätodellinen pöytälaatikko. Sellainen, jonka sisältämiä tekstejä ei olisi kirjoittanut, ellei olisi laatikkoa koskaan hankkinut. Kyllä minuakin kiinnostaa, vaikka tietysti pelottaakin, ja siksi varastan, lievästi muokaten, tämän kyselyn Lordilta ja Janilta, vastaavat ketkä haluavat:
1. Kuinka kauan olet lukenut Silmänkääntövankilaa?
2. Mikä tänne alunperin johdatti ja miksi jäit?
3. Mikä tässä on hyvää?
4. Mikä huonoa?
Totta puhuen vain kysymys numero 2 minua ihan isojen ihmisten oikeesti kiinnostaa, mutta toki parannusehdotukset ovat aina tervetulleita. Ohjaan ne sitten eteenpäin johonkin heikkotasoisena pitämääni blogiin.
Loppuun maininta teknisestä uudistuksesta: kommenttiosasto heitti häränpersiit ja vaihtui Bloggerin omaan tarjontaan. Jos toiminta takkuaa, syyttäkää kesätoimittajaa. Saman prosessin yhteydessä kaikki, niin juuri, kaikki, vanhat kommentit katosivat, ja hetken aikaa näytti siltäkin, että kaikki kahden vuoden aikana tänne viitanneet yksittäispostilinkit lakkasivat toimimasta, mutta se oli sentään vain hetken harha. Opinpa joka tapauksessa sen, että on toimintoja, joita edes "undo"-nappulalla ei saa tekemättömäksi.
14 kommenttia:
1. Olen lukenut Silmänkääntövankilaa säännöllisesti loppukesästä 2004. Tarkkaa päivämäärää en muista. Sori.
2. Johdatuksena toimi TUOTTEEN linkki. Jäämisen syy oli jonkin tutun tunnistaminen; saatamma ajoittain olla kotoisin samasta maailmasta.
3. Ehdottomasti parasta on taitava kirjallinen kyvykkyys. Henkilökohtaisesti olen tykästynyt myös käsiteltäviin aiheisiin ja niiden moninaisuuteen sekä siihen, että joskus joku muu onnistuu sanomaan sen mitä itse "vain" ajattelen; kuten tällä kertaa.
4. Se on ihan liian suosittu.
Oh, Bloggerin kommentit, vihdoinkin!
1. Melko tasan vuosi sitten linkitin ja vittuilin. Muistaakseni olin kuitenkin silloin lurkkinut täällä jo jonkin aikaa 2. Lordin kautta tänne eksyttyäni. Jäin, koska löysin jotain, mikä on aivan liian harvinaista: 3. taitava ja persoonallinen sanankäyttö. Toisaalta sitten taas tällaista lukiessa 4. omat tekeleet alkavat yhtäkkiä tuntua jotenkin tavallista kehnommilta ja keskinkertaisemmilta.
Äh, se taisi olla mea, joka teki tämän silloin joskus paljon sujuvammin, tietenkin.
Jyväskyläiset lukijani ovat näköjään ne aktiivisimmat. Kiitos kovasti vastauksista.
Pari pointtia: Jaakob, ainakaan tällä kertaa et "vain" ajatellut, koska koko tämä tekstini ideoitui omasta mm. yhteisöllisyyttä pohtineesta kirjoituksestasi.
Jani, onneksi vittuilit. Se piikki osui ihan kohdalleen silloin.
*
Vastatessanne olette saaneet toimia testikaniineina tämän uuden kommenttisysteemin toiminnassa. Se näyttää nyt hieman hassulta; johtuu varmasti siitä, että käytössäni on yksi Bloggerin antiikkileiskoista (lievästi omin säädöin)... Alkuperäinen halu oli saada kommentit ponnahdusikkunoihin ilman joka postin omaa sivua, siis kuten esim. Siilimyksellä, mutta tähän Blogger ei lainkaan suostunut. Tutkailen asiaa.
1. Silmänkääntövankila oli ensimmäisiä seuraamiani blogeja kauan, kauan sitten kaukaisessa Blogalaksissa. Eli siis keväästä 2004. Tosin, täytyy myöntää että kun lopetin ensimmäistä kertaa (hohhoijaa) oman blogin kesällä 2005, niin menivät myös lukutottumukset osin uusiksi, enkä ole sen jälkeen lukenut kuin vain silloin tällöin silmäillekseni (tähän muuten syynä ne Marginaalissa mainitsemani "happomerkinnät"; Janin happomerkinnät ovat sentään harvat, ja niihinkin melkein raivostun. Täällä niistä taas ei ole ollut puutetta :P)
2. Ei voi muistaa enää. Olisiko käynyt niin, että kommentoit minulle jotain, ja siitä sitten eksyin tänne. En tiedä. Jäin jokatapauksessa sen vuoksi, että happojutut pois lukien SKV on hyvin kirjoitettu, ja käsitteli (käsittelee?) kiinnostavia aiheita kiinnostavasti, eikä pelkää olla hymistelemättä, vaikka joku ottaisi nokkiinsa.
3. - 4. nämä taisivat tulla jo esille.
Ja mitä blogeihin yleensä tulee, ja siihen kehitykseen, jota itse olen havainnoinut vajaan 2 vuoden aikana, niin hieman surettaa. Blogeja on niin paljon nykyään, ja niistäkin suurin osa on kaikenmaailman HS- ja Pirkka-naperopaskablogeja. Miksei päätoimittajilla saa blogeja olla (ihmettelen kyllä miksi pitäisi, kun - kuten mainitsit - sitä julkista kirjoitusvimmaa voi tyydyttää muutenkin). Pinnallista tai ei, jotenkin bloggaamisesta on haalistunut sen kivan näpertelyn maku.
Nojoo. Nimimerkillä HS- ja Pirkka-naperopaskablogien julkisuudelle kateellinen. Hahhah.
1. Olen tainnut seurata silmänkääntövankilaa 3-4 kuukautta
2. eli siitä asti, kun eksyin tänne Mean hehkutuksen innoittamana
3. Hyvää on se, että tämä ei ole pirkkablogi (lyhensin tuon Lordin mainion ilmaisun) ja täältä löytää muutakin kuin niksejä, mm. tasokasta tekstiä
4. Ei niksejä eli ei useinkaan sovellu kahvitaukolukemiseksi
Lordi, sinä sen sanoit: se vielä viime vuonna blogeissa esiintynyt näpertelymeininki on kasvannut sekä a)trendikkääksi, b)medianäkyväksi, että c)professionaaliksi kuluneiden kuukausien aikana. Mihin vielä päätyykään? Hieman hirvittää. Mutta hyvä tiivistys.
Meillä taisi muuten käydä samoin tuon sinun kesäisen taukosi kanssa, mutta silti huomaan, että jäi viikonloppuna tämä vastaava kyselysi tekemättä. Teen sen hetikohta.
Kiitos vastauksista!
Andorra, niksejä?! Ei toisaalta huono idea, koska minä nimenomaan pyrin olemaan sopivaa kahvitaukolukemista. Otan harkintaan. Pitkään harkintaan.
Kiitos että vastasit!
Olin viikonloppuna Naisten hyvän olon illassa. Paikalla oli kymmenkunta keski-ikäistä rouvaa josta yksi on informaatikko ja opettaa ammattikorkeakoulussa internettiedonhakuja ja muita hienouksia. Kukaan heistä ei ollut kuullutkaan mistään blogeista eikä asia heitä myöskään lainkaan kiinnostanut. He katsoivat minua säälien kun kerroin harrastuksestani. Uhosin, että odottakaapa kun Hesarin kuukausiliite ilmestyy. Mutta asia oli edelleenkin heidän kannaltaan täysin mielenkiinnoton.
1. Kuinka kauan olet lukenut Silmänkääntövankilaa?
Säännöllisesti vasta siitä lähtien kun aloitin itse bloggaamisen.
2. Mikä tänne alunperin johdatti ja miksi jäit?
No sinä varmaan johdatit ja jäin koska milloinkaan ei voi tietää mitä täältä tulee vastaan. Pakko aina käydä katsomassa onko syntynyt uutta elämää suolapurkkeihin tms.
3. Mikä tässä on hyvää?
Hämärät jutut.
4. Mikä huonoa?
Saattaa olla että joskus jutut ovat keski-ikäiselle rouvalle hiukan liian hämäriä. Mutta aika harvoin.
Niin, olet kyllä Kirsti oikeassa siinä, että tämä on myrsky vesilasissa. Juuri siinä lasissa, jossa kaikki bloggaajat pulikoivat. Mutta siitä tekee jotenkin hölmön se, että muutamat silmäätekevät haluavat myöskin pulikoida siinä samassa lasissa.
Kielikuvani alkoi hieman ontua loppua kohti.
Ja hyvä että liika hämäryys esiintyy vain harvoin. Oletkin kyllä minut saanut juuri liiallista trippailua kirjoituksistani onnistuneesti karsimaan jo vuosia sitten. Olen epäillyt, että aistittu läsnäolosi näillä nurkilla vaikuttaa jälleen siihen. Ja täten yhä useampien lukijoiden viihtyvyyteen.
Kiitos vastauksesta.
Kauhistus sentään, en ole tullut yhtään ajatelleeksi että läsnäoloni vaikuttaisi kirjoittamiseesi. Älä vaan anna liikaa vaikuttaa.
Ehkä mahdollisuus vuorovaikutukseen vetää kuuluisuuksia bloggaamaan. Anssikin taisi jutussaan mainita että sai vuorokaudessä yhtä paljon viestejä kuin normaalisti saa vuodessa palautetta kaikista lehtijutuistaan. Ihmiset kuitenkin noin yleensä ottaen kaipaavat palautetta ja kokevat saavansa sitä liian vähän.
Heh, älä hermostu, tarkoitin ihan vaan positiivista vaikutusta...
1. En muista. Kauemmin kuin olen itse blogannut.
2. Kun yhteinen tuttumme K. mainitsi sinun kirjoittavan tällaista. Nimi jäi mieleen kertakuulemalta.
3. Sanoit joskus jostakin hyvin, ja tulen aina katsomaan teetkö sen joskus uudestaan.
4. En kerro. Oma vikani se sitä paitsi on.
En kerro. Oma vikani se sitä paitsi on.
Näin ilmaisten saa asian vaivaamaan mieltä pitkällisestikin...
Kiitos sinullekin vastauksesta. En ole kuitenkaan blogannut muilla nimillä. Ehkä lukeudut siihen musertavan pieneen joukkoon, joka luki Pöytälaatikkokirjailijan muistelmiani netistä. Niitä kirjoitin ihan ristimänimelläni...
Friikkiys on tulkinnanvaraista... Luullakseni olisin tavatessa mitä tylsin henkilö. Onneksi voin virtualisoida asiat kiertäen. Minun näkökulmastani muuten medisiinari on kaikkea muuta kuin tavallinen! En tunne ainuttakaan. Vieras maailma...
Lähetä kommentti