Kohta yksi: Kielletty Turku on nykyisin myös Flickriä fiinimmässä (ja nopsemmin toimivassa) ympäristössä, Nokturnossa. Suosittelen tutustumaan sivustoon tarkemminkin.
*
Kohta kaksi: Toissapäiväisen Muusikkoarvailun oikea rivi:
Kuva 1, Nits. Hollantilainen popin ja taiteen rajamailla pian 30 vuotta liikuskellut kokoonpano. Tunnettuja Suomi-faneja, onpa yhden albuminkin nimi Alankomaat. Laulaja Henk Hofsteden ääni muistuttaa ainakin nykyisin myöhäisaikojen John Lennonia. Marimba tunnisti.
Kuva 2, Tuomari Nurmio. Jumalan, tai ainakin taistolaisnuorison, lahja Suomen musiikille. Parhautta. Ei kahta samanlaista albumia. Mari ja Marimba tunnistivat.
Kuva 3, Pink Floyd. Oletin helpoimmaksi kuvaksi, mutta hutejakin veikkailtiin. Tässä siis vielä alkuperäisessä kokoonpanossa ykköslevyn aikoihin, ennen kuin Syd Barret katosi pysyvästi omille kiertoradoilleen skitsofrenian ja huumeiden myötä. Ei koskaan palannut sieltä. Pink Floydin albumit kansoittavat levyhyllyäni lukuisampina kuin minkään muun artistin. Joni ja anonyymi tunnistivat.
Kuva 4, Camel. Brittiläinen progebändi, joka musiikki ei ole kikkailevaa tilutusta vaan lievästi jatsahtavaa tunnelmointia. Hyviä albumeja 70-luvulla, sittemmin ilmeisesti ajautui taiteelliseen kriisiin, josta nykyisin kuulemma selvinnyt ja julkaisee pienelle fanipiirilleen hienoja teoksia. Tunnen vain ne alkuvuosien klassikot. Kukaan ei tunnistanut.
Kuva 5, Tapio Liinoja. Siis EI Ravi Shankar eikä Philip Glass, mielenkiintoisia veikkauksia kylläkin. Lapinlahden Lintujen perustajajäseniä, jolla upea lauluääni ja mielenkiintoinen sanoitustyyli. Julkaisi muutama vuosi sitten oudon tummasävyisen soololevyn, tänä keväänä myös esikoiskirjansa. Ei tunnistajia siis.
Kuva 6, Höyry-kone. Onnistuin löytämään varmaan kyseistä yhtyettä epäkuvaavimman otoksen. Julkaisi 90-luvulla pari albumillista uskomattoman rikasta, omaperäistä ja kaunista musiikkia. Varsinkin esikoisalbumi maailmallakin kovin pidetty teos, lukekaa vaikka tästä. Osa jäsenistöstä perusti myöhemmin Alamaailman vasarat. Ei tunnistajia, mikä ei tällä kuvalla yllätä.
Kuva 7, Plastic Ono Band. John & Yokon kollektiivi, hieno ilmiö ja hienoa musiikkia. Marimba ja Jani tunnistivat.
Kuva 8, Kelis. En oikein tiedä miksi minulla on hänen levynsä, mutta on kuitenkin. MTV-musiikkia, joskaan ei mitenkään huonoimmasta päästä, kai. Mitä väliä sillä on, ei tätä tule kuitenkaan juuri koskaan kuunneltua. Tosin kun tulee, niin pidän tästä. Mari, Jani (melkein) ja Joonas (?) tunnistivat.
Kuva 9, Tehosekoitin. Olen vieläkin harmissani että bändi hajosi riitoihin kesken julkaistun singlen perusteella loistavaksi muotoutuneen albuminsa työstön. Materiaali varmaan edelleen pölyttyy jossain studioarkistoissa. Marimba tunnisti.
Kuva 10, Ulver. Nuo Norjalaiset viikingit, jotka joskus muinoin black metalliakin soittivat. Sittemmin katosivat jonnekin hyvin mielenkiintoisten elektroambient-projektien harhapoluille, viime vuonna palailivat varovasti lähtösuuntiinsa, mutta ovat silti edelleen kaukana kaikesta. Lukekaa täältä tarkemmin. Joonas tunnisti.
Kuva 11, Frank Zappa. Elämänsä loppuun asti säälimättä sananvapautta ja kalkkeutunutta konservatismia vastaan taistellut suuri taiteilija, jota kunnioitan muusikkonakin, mutta vielä paljon enemmän vakaumuksensa vuoksi. Meillä on sama syntymäpäivä. Marimba tunnisti.
Kuva 12, Paul Simon. Simon & Garfunkel -kaksikon kappaleentekijäosapuoli. 80-luvulla yllättävä soolosuksee maailmanmusiikin ja oman kitarapoppinsa yhdistelmällä, nykyisistä vaiheista en tiedä. Taitaa miekkonen sävellellä Broadway-musikaaleja. Joni tunnisti, joskin epäröiden.
Kuva 13, Ismo Alanko Säätiö. Olisiko Sisäinen solarium -albumin aikainen promokuva? Ismokin on aina hyvä. Jani tunnisti.
Kuva 14, Tangerine Dream. Saksalainen space/ambient-musiikin pioneeri. Teki 70-luvulla hyvin kiinnostavaa ja oivaltavaa musiikkia, sittemmin päätynyt ankeaksi konenakuttajaksi. Kukaan ei tunnistanut, mutta minusta on hupaisaa että Jani veikkasi Nirvanaksi. Kurt Cobain kääntyy haudassaan - oli veikkaus vitsi tai ei.
Kuva 15, Rick Wright. Pink Floydin kosketinsoittaja, eli esiintyy myös kuvassa kolme äärimmäisenä oikealla. Tehnyt pari soololevyä vuosien varrella. Melko miellyttäviä ovat ne levyt.
*
Kohta kolme: Tearcandyn haastamaan teinikyselyyn tekisi tosissaan mieli osallistua. Katsotaanpa vaikka ensi yönä olisiko aikaa.
*
Kohta neljä: Kaksi sitaattia edelläkin mainittujen artistien kappaleista, jotka sopivat tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni.
"Believing I have supernatural powers
I slammed into a brick wall"
(Paul Simon / Gumboots)
"Kun kaaduin katuojaan, silloin tiesin sen,
olen helvetin huono ihminen"
(Tuomari Nurmio / Huono ihminen)
20.3.06
Musavisaa kuin uunista pullaa
Jaakobilla oli tämä jo aikoja sitten, ja jo tuolloin pidin ideaa hauskana; osallistuminen oli kuitenkin mahdotonta ollessani uppoutunut akateemisen tutkimuksen kivuuksiin korvannipukoitani myöten. Nyt Jani palautti meemin mieleeni, ja kas! Eihän minulle ole enää maailmassa muuta kuin aikaa, joten näpräsinpä minäkin omani. Siis viisitoista satunnaisvalikoitua artistia omasta musiikkikokoelmastani, heille netistä etsityt (tietenkin mahdollisimman epätunnistettavat, eheh) kuvat ja ei muuta kuin yleisö arvailemaan. Lupaan palkkion parhaalle. [varauksin]
Sen verran jouduin kuitenkin tämän meemin sääntöjä muokkaamaan, että kun tuossa alkuperäisessä pitäisi käsitellä playlistoja, winamppeja ja random-toimintoja niin sehän ei kohdallani onnistu. Minä kun kuuntelen musiikkia cd-soittimella. Niin kuin sitä pitääkin kuunnella! Tietokone on ihan muita juttuja varten. Arvoin lokerokkaasta cd-hyllystäni 15 lokeroa, joista jokaisesta valitsin ensimmäisenä esiintyvän artistin nimen. Minun levynihän eivät ole tylsässä aakkosjärjestyksessä, joten satunnaisotannasta tuli kerrassaan jännä.
Veikkaan tosin, että Jaakob lienee ainoa lukijoistani, joilla on edes teoreettisia mahdollisuuksia arvata edes puolet näistä. Mutta ei se ole tärkeää. Ei osallistuminenkaan ole. Tätä oli kiva näprätä. On kiva näprätä asioita.
Vastaukset kommenttilootaan. Palaan itse sinne parin päivän päästä kertomaan oikean rivin.
Sen verran jouduin kuitenkin tämän meemin sääntöjä muokkaamaan, että kun tuossa alkuperäisessä pitäisi käsitellä playlistoja, winamppeja ja random-toimintoja niin sehän ei kohdallani onnistu. Minä kun kuuntelen musiikkia cd-soittimella. Niin kuin sitä pitääkin kuunnella! Tietokone on ihan muita juttuja varten. Arvoin lokerokkaasta cd-hyllystäni 15 lokeroa, joista jokaisesta valitsin ensimmäisenä esiintyvän artistin nimen. Minun levynihän eivät ole tylsässä aakkosjärjestyksessä, joten satunnaisotannasta tuli kerrassaan jännä.
Veikkaan tosin, että Jaakob lienee ainoa lukijoistani, joilla on edes teoreettisia mahdollisuuksia arvata edes puolet näistä. Mutta ei se ole tärkeää. Ei osallistuminenkaan ole. Tätä oli kiva näprätä. On kiva näprätä asioita.
Vastaukset kommenttilootaan. Palaan itse sinne parin päivän päästä kertomaan oikean rivin.
19.3.06
Suu veressä sunnuntaihin
Vanhetessaan muuttuu ihminen itsensä irvikuvaksi. Parodiaksi, melko epäonnistuneeksi, siitä hahmosta, jollainen kuvitteli nuoruusvuosina onnistuneimmillaan olevansa. Silloin, maailman vielä avautuessa suurena edessä, sitä ajatteli: jos minä kykenen olemaan tällainen, minusta pidetään. Tällaisimmillani olen hyvä hahmo. Tämän roolin ja kehyksen olen itselleni muokannut.
Ja sitten haihtuvat vuodet sumuna pois. Se sama hahmo yrittää edelleen kovasti, mutta se on muuttunut epätodellisemmaksi päivä päivältä. Se on pakokauhuinen ihmisenkaltainen olio, joka baarinpöydässä toisintaa nuoruutensa älyvapautta epätoivoisesti. Se tietää, ettei ole enää paluuta siihen, missä se sillä hetkellä on. Se varmasti aika tavalla pelkää.
Vanhetessa myös rapistuu ihmisen fysiikka ja hänestä tulee senkin kautta tylsä. En minä eilen niin paljon ottanut, että olisin sammumaan alkanut; neljän edellä lähdin jatkoilta löntystelemään kotikolon suuntaan lähinnä siksi, että alkoi ihan rehellisesti pesiytyä uni simmuun. Hyvä että sänkyyn asti selvisin. Ja kuuden tunnin päästä reippaana heräsin. Nyt lumi leijailee taivaalta hituina, joita tuuli tempoo edestaas. On harmaata, hautausmaan puut taipuvat puuskissa.
On aika tehdä päätös.
Ja sitten haihtuvat vuodet sumuna pois. Se sama hahmo yrittää edelleen kovasti, mutta se on muuttunut epätodellisemmaksi päivä päivältä. Se on pakokauhuinen ihmisenkaltainen olio, joka baarinpöydässä toisintaa nuoruutensa älyvapautta epätoivoisesti. Se tietää, ettei ole enää paluuta siihen, missä se sillä hetkellä on. Se varmasti aika tavalla pelkää.
Vanhetessa myös rapistuu ihmisen fysiikka ja hänestä tulee senkin kautta tylsä. En minä eilen niin paljon ottanut, että olisin sammumaan alkanut; neljän edellä lähdin jatkoilta löntystelemään kotikolon suuntaan lähinnä siksi, että alkoi ihan rehellisesti pesiytyä uni simmuun. Hyvä että sänkyyn asti selvisin. Ja kuuden tunnin päästä reippaana heräsin. Nyt lumi leijailee taivaalta hituina, joita tuuli tempoo edestaas. On harmaata, hautausmaan puut taipuvat puuskissa.
On aika tehdä päätös.
17.3.06
Nämäkin minä otan teiltä pois
Tässä kevättalven kuluessa olen kiinnittänyt huomiota kaikkiin niihin asioihin, jotka ovat kauniissa asuinkaupungissani kiellettyjä. Niitä piisaa; kumma kyllä en ollut erityisemmin pannut merkille tätä yhteiskunnan järjestyneiden tahojen taipumusta estää kansalaisiaan tekemästä kaikenlaista ennen kuin pääkaupunkiseudulta tänne muuttanut henkilö turhautui joka puolella näkemiinsä kieltotauluihin. Nyttemmin olen siis itsekin huomannut tämän todeksi. Tämä kaupunki on kieltotaulujen, aidattujen alueiden, lukittujen porttien ja valvontakameroiden rehottava pelto.
Olen kuljeksinut pitkin katuja kamerani kanssa näyttäen yhteiskunnan viholliselta ja kuvannut sitä, miten meitä estetään tekemästä asioita. Aina kasvavaa kuvasarjaani kielletystä Turusta voi käydä ihmettelemässä täällä. Miksi näin? Hätkähdin ainakin itse sitä, että kaikkialla kirkuvat kieltotaulut olivat minulle luonnollinen ympäristö, jota ei koskaan tullut mielessään kyseenalaistaneeksi. Nyt niitä huomaa joka kadunkulmassa, sisä- ja ulkotiloissa; jopa kaukana Aurajoen yläjuoksulla, poluttomaan jokirantaan rämmittyään kohtaa kiellon. Hyvä luoja miten negatiivisessa maailmassa me elämme, kun sana KIELLETTY singahtaa verkkokalvoille joka nurkan takaa. Minua ahdistaa ajatus siitä, että tämä otetaan luonnollisena tilana. Totta kai pitää kieltää ihmisiä kulkemasta. Tietenkään ei saa rullalautailla, kävellä, oleskella laiturilla, käyttää näitä tiettyjä portaita, kulkea tästä portista, pysäköidä tälle pysäköintipaikalle, kulkea koiran kanssa tämän puiston halki.
Arkiselta näyttävän kerrostalon seinässä arkisen keskikaupungin kadun varrella ilmoitetaan kameravalvonnasta. Miksi? Mitä se valvoo, kenen eduksi, ketä vastaan? Miksi Turussa joka ainoa taloyhtiö on aidannut piha-alueensa pakottaen kulkijoita kiertämään parhaimmillaan satoja metrejä sen vuoksi, ettei yksityishenkilöiden asfalttipiha kuluisi? Erään taloyhtiön piha Yliopistonkadun länsipäässä on ollut piikkilangalla aidattu jo vuosien ajan, ja se alkaa näyttää jo pelottavalta. Piikkilangan takana on pyöräteline, roskalavoja, hiekkalaatikko, se kaikki tavallinen.
Turussa tiedetään mikä on kansalaisten paikka. Jos et asu täällä, et ole olemassa meille. Jos olet meidän elämämme ulkopuolinen, sinä olet KIELLETTY. Et saa toimia. Älä tee tuota asiaa, josta minä en pidä. Minulla on oikeus sanoa, mitä täällä saa tehdä ja mitä ei. Minä tiedän. Minä olen kontrollissa.
Ja kontrolli tuottaa kontrolloituja kansalaisia.
Olen kuljeksinut pitkin katuja kamerani kanssa näyttäen yhteiskunnan viholliselta ja kuvannut sitä, miten meitä estetään tekemästä asioita. Aina kasvavaa kuvasarjaani kielletystä Turusta voi käydä ihmettelemässä täällä. Miksi näin? Hätkähdin ainakin itse sitä, että kaikkialla kirkuvat kieltotaulut olivat minulle luonnollinen ympäristö, jota ei koskaan tullut mielessään kyseenalaistaneeksi. Nyt niitä huomaa joka kadunkulmassa, sisä- ja ulkotiloissa; jopa kaukana Aurajoen yläjuoksulla, poluttomaan jokirantaan rämmittyään kohtaa kiellon. Hyvä luoja miten negatiivisessa maailmassa me elämme, kun sana KIELLETTY singahtaa verkkokalvoille joka nurkan takaa. Minua ahdistaa ajatus siitä, että tämä otetaan luonnollisena tilana. Totta kai pitää kieltää ihmisiä kulkemasta. Tietenkään ei saa rullalautailla, kävellä, oleskella laiturilla, käyttää näitä tiettyjä portaita, kulkea tästä portista, pysäköidä tälle pysäköintipaikalle, kulkea koiran kanssa tämän puiston halki.
Arkiselta näyttävän kerrostalon seinässä arkisen keskikaupungin kadun varrella ilmoitetaan kameravalvonnasta. Miksi? Mitä se valvoo, kenen eduksi, ketä vastaan? Miksi Turussa joka ainoa taloyhtiö on aidannut piha-alueensa pakottaen kulkijoita kiertämään parhaimmillaan satoja metrejä sen vuoksi, ettei yksityishenkilöiden asfalttipiha kuluisi? Erään taloyhtiön piha Yliopistonkadun länsipäässä on ollut piikkilangalla aidattu jo vuosien ajan, ja se alkaa näyttää jo pelottavalta. Piikkilangan takana on pyöräteline, roskalavoja, hiekkalaatikko, se kaikki tavallinen.
Turussa tiedetään mikä on kansalaisten paikka. Jos et asu täällä, et ole olemassa meille. Jos olet meidän elämämme ulkopuolinen, sinä olet KIELLETTY. Et saa toimia. Älä tee tuota asiaa, josta minä en pidä. Minulla on oikeus sanoa, mitä täällä saa tehdä ja mitä ei. Minä tiedän. Minä olen kontrollissa.
Ja kontrolli tuottaa kontrolloituja kansalaisia.
16.3.06
'Scuse me while I wash this sock
Ei minulla sinällään mitään ole ylioppilaskylän pesutupaa vastaan, mutta se kyllä toisinaan saa otsasuonet sykkimään ja jääväreet selkäkarvoja silittelemään kun on ottamassa pesun jälkeen pyykkejään koneesta ulos, ja kyseisen koneen seuraavaksi varannut tulee niskan taaksee huohottamaan. Ja aivan erityisesti tuijottamaan silmämuna kovana niitä pyykkejäni. Se hermostuttaa kun minulle tuntematon yksilö kiinnittää katseensa vaaleanpunaisiin pyjamanhousuihini, kukkakuvioituihin kalsareihini, kulahtaneisiin tennissukkiini ja sarjakuvahahmoilla koristeltuihin pussilakanoihini. Ja kun hermostun, menetän lihaskontrollini. Käteni alkavat nykiä ja pudottelevat ne vastapestyt pyykit pesutuvan likaiselle lattialle. Ja tuijotus syvenee, odottajan jalka naputtaa sementtiin tahdin, joka kertoo minun olevan naurettava häviäjä ja kömpelö muiden aikaavievä rähmätassu kaiken lisäksi; eikä mitään merkitystä tunnu olevan sillä, että olen täysin aikataulussa! Olen aina ajoissa, yleensä jo siinä vaiheessa odottamassa kun koneeni vielä linkoaa! Enkä koskaan tuijota muiden pyykkejä vaan hienotunteisesti liukenen kulman taakse kuin varjo. Siellä sitten hihittelen. Varsinkin söpöt japanilaiset opiskelijatyttöset tästä tavastani tuntuvat pitävän.
13.3.06
Come sail your ship
Vaikka lämpömittari näyttää nollaa ja maassa on puoli metriä lunta, lämmittää aurinko parvekkeen jo niin nautittavaksi, että siellä voisi sisävaatteissaan istua lukemassa hyvää kirjaa eikä olisi lainkaan kylmä. Mistäkö niin arvelen? Koska minä juuri äsken tein niin! Vain koska se on mahdollista!
Kevät humalluttaa paremmin kuin mikään. Kun on valoa ja lämpöä uskoo taas itseensä ja mahdollisuuksiinsa, ja tuntuu siltä että on aikaa ja tarmoa tehdä kaikki ne asiat jotka synkkien ja surumielisten talvikuukausien aikana tuntuivat ikuisesti ulottuviltani karanneen. Yhtäkkiä huomaan tekeväni asioita. Kirjoitan kuin pyörremyrsky. Eilisillan vietin Nuutisen emännän kanssa suunnitellen kevätkuukausien aikana kuvattavaa elokuvaa. Opettelen kuvankäsittelyä, visualisoin ympäristöäni. Innostun musiikistakin taas; taidanpa käydä tänään levyostoksilla. On hyvä olo kun on kevät. Seuraavat puoli vuotta ja rapiat päälle minä olen taas elossa. Minusta on kaikkeen mihin haluan minusta olevan. Yhteiskunta ei lannista minua seuraavan kerran ennen kuin lokakuussa aikaisintaan.
Tuskin maltan odottaa kesää. Mitä kaikkea tuo tämä vuosi? Mitä kaikkea saankaan valmiiksi? Mihin kaikkeen kollektiiviseen toimintaan pääsen osallistumaan?
Se on tuo valo. Tuo jumalainen lämpö.
Talvi on taas tapettu, taas yhdestä selvitty.
Kevät humalluttaa paremmin kuin mikään. Kun on valoa ja lämpöä uskoo taas itseensä ja mahdollisuuksiinsa, ja tuntuu siltä että on aikaa ja tarmoa tehdä kaikki ne asiat jotka synkkien ja surumielisten talvikuukausien aikana tuntuivat ikuisesti ulottuviltani karanneen. Yhtäkkiä huomaan tekeväni asioita. Kirjoitan kuin pyörremyrsky. Eilisillan vietin Nuutisen emännän kanssa suunnitellen kevätkuukausien aikana kuvattavaa elokuvaa. Opettelen kuvankäsittelyä, visualisoin ympäristöäni. Innostun musiikistakin taas; taidanpa käydä tänään levyostoksilla. On hyvä olo kun on kevät. Seuraavat puoli vuotta ja rapiat päälle minä olen taas elossa. Minusta on kaikkeen mihin haluan minusta olevan. Yhteiskunta ei lannista minua seuraavan kerran ennen kuin lokakuussa aikaisintaan.
Tuskin maltan odottaa kesää. Mitä kaikkea tuo tämä vuosi? Mitä kaikkea saankaan valmiiksi? Mihin kaikkeen kollektiiviseen toimintaan pääsen osallistumaan?
Se on tuo valo. Tuo jumalainen lämpö.
Talvi on taas tapettu, taas yhdestä selvitty.
10.3.06
Sanan sanovut sanax
Olin elämäni ensimmäisessä työhaastattelussa aamulla. Ehkä 29-vuotiaana oli jo aika kokea tämäkin, vaikka toisaalta mikä sitä on kukaan koskaan sanomaan kenellekään mihin on milloinkin aika. Oli jo kokemuksena positiivinen. Olen tyytyväinen jos käy hyvin. Kirjallisuudenopiskelija kun ei yleensä uskalla nähdä edes unia oman alan töistä.
Tyyneys siitä että on ylipäätään saanut elämänsä pisteeseen, jossa on mahdollista puhua "oman alan" töistä, on minut nyt kuitenkin syliinsä sulkenut. Siinä tyyneydessä on jotain samaa kuin taivaankannellisessa lämpimiä värejä kesäiltana.
Tyyneys siitä että on ylipäätään saanut elämänsä pisteeseen, jossa on mahdollista puhua "oman alan" töistä, on minut nyt kuitenkin syliinsä sulkenut. Siinä tyyneydessä on jotain samaa kuin taivaankannellisessa lämpimiä värejä kesäiltana.
8.3.06
Taas havaitaan
Maalla on pimeämpää ja suurempaa, sen sai taas huomata kun oli kurkkuaan myöten lumessa ja pakkanen ravisti männynoksista lisää niskaan, bussipysäkit ruostuivat hampaat irvessä ja jos joku ihmisten kulkemisesta huolestunut kuski uskaltautui rattiin kajahti jostain "rikkuri!" ja haulikolla sanomaa peesattiin.
Olin siis vähällä jäädäkin sinne. Mutta minulla oli mukana uudennihkeä (no ei se enää) kamerani ja viimein pääsin tekemään sen avulla hermoriekaleita myös tuosta lapsuudennurkissani yhä raukeana vaeltavasta täällä paljon puhumastani kaksikosta Aleksi ja Kafka. No eiväthän ne toki kuvaamiseeni hermostuneet! Voi miten ne poseerasivatkaan! Tuo viereinen Aleksin kuva kiteyttää kaiken sen, miksi minä ja Aleksi olemme ihan bestikset edelleen. Sen tarkoitus ei ole varsinaisesti representoida minua, mutta kenties Silmänkääntövankilaa jossain mielessä kuitenkin. Missä on söpöjä kissoja on aina mukava olla.
Ja entä tuo uusi alaotsikkoni sitten? En minä itse tuollaista keksisi; se saapui viestinä puhelimeen viime torstaina. Sinitarralla seinälle, sanon minä. Pysyköön sekin siinä hetken.
Tuntuu väliaikaiselta. On yhtä aikaa hyvä mieli ja paha, paljoon valmis ja väsynyt, terve ja sairas, olen rojun keskellä kaatopaikalla rämpineenäkin puhdas kuin lakana, jos puhdas, olen makea suola ja odotan enkä toivo loppuvan, minkään ja kaiken.
Minua katsotaan. Minuun ehkä luotetaan. Minua nukuttaa.
Olin siis vähällä jäädäkin sinne. Mutta minulla oli mukana uudennihkeä (no ei se enää) kamerani ja viimein pääsin tekemään sen avulla hermoriekaleita myös tuosta lapsuudennurkissani yhä raukeana vaeltavasta täällä paljon puhumastani kaksikosta Aleksi ja Kafka. No eiväthän ne toki kuvaamiseeni hermostuneet! Voi miten ne poseerasivatkaan! Tuo viereinen Aleksin kuva kiteyttää kaiken sen, miksi minä ja Aleksi olemme ihan bestikset edelleen. Sen tarkoitus ei ole varsinaisesti representoida minua, mutta kenties Silmänkääntövankilaa jossain mielessä kuitenkin. Missä on söpöjä kissoja on aina mukava olla.
Ja entä tuo uusi alaotsikkoni sitten? En minä itse tuollaista keksisi; se saapui viestinä puhelimeen viime torstaina. Sinitarralla seinälle, sanon minä. Pysyköön sekin siinä hetken.
Tuntuu väliaikaiselta. On yhtä aikaa hyvä mieli ja paha, paljoon valmis ja väsynyt, terve ja sairas, olen rojun keskellä kaatopaikalla rämpineenäkin puhdas kuin lakana, jos puhdas, olen makea suola ja odotan enkä toivo loppuvan, minkään ja kaiken.
Minua katsotaan. Minuun ehkä luotetaan. Minua nukuttaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)