Nyt testataan ketkä ovat todellisia Silmänkääntövankila-faneja ja ketkä vain väittävät! Lukijoiden melko selkeästä mielenilmaisusta huolimatta (toistakymmentä lopettanuttta blogilista-tilaaja kolmessa viikossa on kohtalainen kato...) jatkan viitoittamattomalla tielläni tuttuja kuvioitani ja osallistun neljännen kerran samaan meemiin! Tällä kertaa aiheena tv-sarjat, nuo modernin maailman myytit ja legendat joilla meistä jokaista on enemmän tai vähemmän kasvatettu. Hey-ho jne.
1. Tv-sarja joka muutti elämäsi
Twin Peaks. Ensikosketukseni taiteilijaan nimeltä David Lynch, ja jotain peruuttamattomasti muuttui minussa. Peaks on yksi suurimpia vaikuttajia minun tavassani kokea ja käsittää fiktiivisiä maailmoja ja kertomuksia; yhtä aikaa vilpitön ja ironinen, häpeämättömän naiivi ja välillä säälimätön, jopa sietämättömän ahdistava. Humoristinen. Kaunis. Minulta katoavat sanat... Twin Peaks muutti myös amerikkalaisen tv-sarjan käsitteenä, eikä ilman sitä olisi varmasti yhtäkään 90-luvulla ja myöhemmin startanneista "laatusarjoista" (jollaiseksi käsite on vakiintunut) ainakaan sellaisena kuin ne olemme oppineet tuntemaan. Viime talvena ostin ykköskauden DVD:llä, kunhan kakkoskausikin joskus julkaistaan, sitten ostan sen.
2. Tv-sarja jonka olet katsellut yhä uudelleen
Twin Peaks. Ensimmäinen esityskerta Suomessa (olisinko ollut neljäntoista?) oli vaillinainen, samoin uusinta vuonna 1995(?), vasta 2000/2001 sarja näytettiin ensi kerran kokonaan. Tuolloin nauhoitin sen, paranee kuin viini joka katselulla. Miten sen voisi selittää kellekään joka ei koe samoin? Sarjassa on kotiinpaluun tunnelmaa. Voitaneen kuitenkin mainita myös Simpsonit, joita aikoinaan nauhoittelin ensimmäiseltä kahdeksalta tuotantokaudelta parisenkymmentä vhs-kasettia täyteen, ja jotka ovat vuosien kuluessa täyttäneet kymmenet turhautuneet tyhjät hetket.
3. Tv-sarja jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle
Twin Peaks kai. Ellei sitten olisi mahdollista saada Päivien viemää yhtenä kokonaispakettina, se riittäisi pidempäänkin oleskeluun, koska 40 vuotta päivittäistä sarjaa on monta jaksoa. Olisipa sitten lopuksi sukukuvioista kunnolla selvillä.
4. Tv-sarja joka sai sinut nauramaan ääneen
Viittaan edelläkin mainittuihin Simpsoneihin, mutta hekään eivät pärjää suomalaiselle tietotaidolle tässä. On se kumma; siinä missä elokuvarintamalla kotimaassa ei ole koskaan onnistuttu komediassa (eikä juuri muussakaan, toim huom) on täällä tv-puolella olemassa silkkaa neroutta: Lapinlahden lintujen kolme ensimmäistä sketsisarjaa vuosilta 1989-1992. Tänä syksynähän nuo ovat DVD:lle myös tulossa, mikä huojennus ettei enää tarvitse vaalia niitä rispaantuneita ja harmillisen vaillinaisia videokasetteja, joille nuo on aikoinaan taltioinut. Kun lukiovuosina kaikki muut fanittivat tuolloin pinnalla ollutta Kummelia, minä ja pari kaveria ylenkatsoimme heitä heitellen iskulauseita kaikkien jo silloin unohtamista Lintu-sketseistä. Me olimme luokan outoja.
5. Tv-sarja joka sai sinut itkemään
Ei ihan, mutta lähellä oli kerran. Twin Peaks, yksi kohtaus toisen tuotantokauden alussa. Ehkä se vaati sen, että tiesi jo kaiken mitä oli tulossa.
6. Tv-sarja jonka toivoisit olevan tehty
Hm, ei minulla taida olla sellaista. Tv-sarjoja on liikaakin.
7. Tv-sarja jota mielestäsi ei olisi pitänyt tehdä
Sanottakoon, että Simpsonien väkisin hengissä pitäminen olisi saanut loppua jo ainakin viisi vuotta sitten. Mutta toisaalta, eipä se minua häiritse; minulla on monta kasetillista materiaalia ajalta jolloin sarja oli vielä iskussa.
8. Tv-sarja jota tällä hetkellä katsot
En oikeastaan nykyisin enää liiemmin tv:tä katso. Päivien viemää pyrin keskimäärin kolmesti viikossa näkemään, se viihdyttää minua kuin ei juuri mikään fiktio enää nykyisin. Voisi sitä joku obsessionakin pitää, mutta pikemminkin kyseessä on jatkuva viehätys sarjan yksiulotteiseen maailmankuvaan ja sen parissa räpisteleviin paperinukkehahmoihin, jotka on kaikki heitetty keskellä häpeämättömän mediatietoista juonta. Ne sarjamurhaajat ja lentävät lautaset, mikrosirut aivoissa ja ihmiskloonit... Jaa no, katsonhan minä myös Salaiset kansiot -uusintoja Subilta, ja lokakuussa palaa ruutuihin Mullan alla, mitä kovasti odottelen.
9. Tv-sarja jonka olet aikonut katsoa
Onhan noita. Lukuisat kehutut laatuteokset kuten West wing, Deadwood ja Carnivale ovat jääneet kokonaan näkemättä, tuleekohan heitä edes enää? Myös muutaman vuoden takainen Irtiottoja jäi suosiolla sivuun, ajattelin että en kyllä mihinkään kotimaiseen draamaan sentään alennu. Vaan on sitäkin myöhemmin kehuttu... Niin ja se minua on harmittanut etten aikoinani nähnyt Fast showta kuin puolikkaan yhtä jaksoa. Se vaikutti hauskalta.
Oikeasti olen kyllä sitä mieltä että televisiosta tulee ihan liikaa ohjelmaa.
27.8.06
24.8.06
Stand back ma'm, this ain't for ladies
Kuten viimeksi sanoin, jatkan edellisen meemeilyn variointia muihin medioihin ja täytän kyselyn tällä kertaa elokuva-aiheisesti kysymyksiä sopivaan suuntaan muokaten. Saa ottaa levitykseen.
1. Elokuva joka muutti elämäsi
Nytkin on todettava ettei tähän kysymykseen voi vastata. Eikä elokuva kai maailmaa voisi muuttaakaan. Elokuva on... vain elokuvaa. Se ei koskaan voi aiheuttaa samalla tavalla järisyttäviä tunteita kuin kirja tai musiikki. Poislukien David Lynchin tuotanto.
2. Elokuva jonka olet katsellut yhä uudelleen
Mel Brooksin Spaceballs on takuulla useimmin näkemäni elokuva, vaikken ole sitä varmaan pian kymmeneen vuoteen enää katsonut. Mutta nuorempana, aina uudelleen. Olin katsonut elokuvan ainakin kymmenen kertaa ennen kuin lopulta näin Star warsin, hirveästi pettyneenä. Ei se alkuperäistrilogia kerta kaikkiaan pääse lähellekään Avaruusboltseja.
3. Elokuva jonka tahtoisit mukaan autiolle saarelle
Jos Quentin Tarantinon Kill Billit lasketaan yhdeksi elokuvaksi niin se sitten. Tai no, ehkä kuitenkin Lynchin Mulholland Drive, sille voisi sitten keksiä kaikessa rauhassa yhä uusia ja uusia tulkintoja ja merkityksiä.
4. Elokuva joka sai sinut nauramaan ääneen
Kaksi koulukuntaa: amerikkalainan ja brittiläinen. Jenkkihuumori on parhaimmillaan Zucker-veljesten mestarillisissa kreisikomedioissa, joiden parasta antia ovat kaksi ensimmäistä Alastonta asetta ja niitäkin nerokkaampana nuoren Val Kilmerin tähdittämä Top secret. Aina toimii! Sittenkin lähempänä sydäntä on Monty Python -kaksikko Holy Grail ja Brianin elämä. Aiheuttavat oikeassa seurassa hysteriaa. Kala nimeltä Wanda toimii sekin joka kerta, ja onhan se melkein Python-leffa sekin. Suomalaiset leffat eivät ole koskaan naurattaneet, paitsi tahattomasti. Sekin vaihtuu yleensä itkuun ennen lopputekstejä.
5. Elokuva joka sai sinut itkemään
David Lynchin Elefanttimies. Hyväuskoisen ja -sydämisen ihmisen häikäilemätön hyväksikäyttö kävi sielun päälle. Muista liikutuksen tilaan saattaneista tulee mieleen ainakin Lynchin Twin Peaks: Fire walk with me ja Lars von Trierin Dancer in the dark, tuo ahdistuselokuvista ahdistavin, joskin se alkaa olla jo siinä rajoilla ettei ammu yli.
6. Elokuva jonka toivoisit olevan tehty
Olisi kiva jos se nuorina miehinä kotipitäjässä kuvaamamme toimintapätkä olisi valmistunut. Minä ja ohjaaja väsäsimme käsiksen, ohjaaja piirsi storyboardit, oli kuvaaja, näyttelijäjoukko ja musiikintekijätkin valmiina. Lopulta purkkiin saatiin vain pätkät joissa ajetaan kevarilla sataakahtakymppiä kylänraitilla ja ammuskellaan ampumaradalla ihmisen näköiseen tauluun. Jaa no olisi sekin ollut kiva että David Lynch olisi toteuttanut 80-luvulla suunnittelemansa projektin Ronnie Rocket. Löysin aikanaan jostakin BBS:stä alustavan käsikirjoituksen, tuntui hienolta. Lynch ja cyberpunk olisi ollut hyvä yhdistelmä.
7. Elokuva jota mielestäsi ei olisi pitänyt tehdä
Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta. Se trilogia oli virhe. Oli niin hienoa, että vielä 2000-luvun viihde-elektronisella aikakaudella oli olemassa kirja, jota fanitettiin ympäri maailmaa, joka keräsi yhteisöjä ja harrastajia. Not so anymore. Tästä eteenpäin Sormusten herra on suurimmalle osalle ihmisiä aina ensin elokuva, kirja vasta sitten. Trilogiasta olen nähnyt ykkösosan, enempää ei tarvinnut. Hollywoodille kelpaa raha.
8. Elokuva jonka viimeksi näit
Lars von Trierin Manderlay. Kuten jo aiemmin sanoin, ihan ok, mutta kuitenkin heikoin näkemistäni Trier-teoksista. Dogville lienee ylittämätön, mutta myös Idiootit vaikutti. Tietenkin on itsestään selvää, että tällä tanskalaisohjaajalla on vakavia henkisiä ongelmia, mutta kenelläpä todellisella taiteilijalla ei.
9. Elokuva jonka olet aikonut katsoa
Tulee mieleen kaksi: Lucile Hadzihalilovicin Innocence ja Chan-wook Parkin Oldboy. Molemmat kävivät kuluneen vuoden aikana Turussa teatterissakin ja kovasti olin menossa mutten sitten lopulta viitsinytkään. Kertoo ehkä jotain yleisestä suhtautumisestani elokuviin.
1. Elokuva joka muutti elämäsi
Nytkin on todettava ettei tähän kysymykseen voi vastata. Eikä elokuva kai maailmaa voisi muuttaakaan. Elokuva on... vain elokuvaa. Se ei koskaan voi aiheuttaa samalla tavalla järisyttäviä tunteita kuin kirja tai musiikki. Poislukien David Lynchin tuotanto.
2. Elokuva jonka olet katsellut yhä uudelleen
Mel Brooksin Spaceballs on takuulla useimmin näkemäni elokuva, vaikken ole sitä varmaan pian kymmeneen vuoteen enää katsonut. Mutta nuorempana, aina uudelleen. Olin katsonut elokuvan ainakin kymmenen kertaa ennen kuin lopulta näin Star warsin, hirveästi pettyneenä. Ei se alkuperäistrilogia kerta kaikkiaan pääse lähellekään Avaruusboltseja.
3. Elokuva jonka tahtoisit mukaan autiolle saarelle
Jos Quentin Tarantinon Kill Billit lasketaan yhdeksi elokuvaksi niin se sitten. Tai no, ehkä kuitenkin Lynchin Mulholland Drive, sille voisi sitten keksiä kaikessa rauhassa yhä uusia ja uusia tulkintoja ja merkityksiä.
4. Elokuva joka sai sinut nauramaan ääneen
Kaksi koulukuntaa: amerikkalainan ja brittiläinen. Jenkkihuumori on parhaimmillaan Zucker-veljesten mestarillisissa kreisikomedioissa, joiden parasta antia ovat kaksi ensimmäistä Alastonta asetta ja niitäkin nerokkaampana nuoren Val Kilmerin tähdittämä Top secret. Aina toimii! Sittenkin lähempänä sydäntä on Monty Python -kaksikko Holy Grail ja Brianin elämä. Aiheuttavat oikeassa seurassa hysteriaa. Kala nimeltä Wanda toimii sekin joka kerta, ja onhan se melkein Python-leffa sekin. Suomalaiset leffat eivät ole koskaan naurattaneet, paitsi tahattomasti. Sekin vaihtuu yleensä itkuun ennen lopputekstejä.
5. Elokuva joka sai sinut itkemään
David Lynchin Elefanttimies. Hyväuskoisen ja -sydämisen ihmisen häikäilemätön hyväksikäyttö kävi sielun päälle. Muista liikutuksen tilaan saattaneista tulee mieleen ainakin Lynchin Twin Peaks: Fire walk with me ja Lars von Trierin Dancer in the dark, tuo ahdistuselokuvista ahdistavin, joskin se alkaa olla jo siinä rajoilla ettei ammu yli.
6. Elokuva jonka toivoisit olevan tehty
Olisi kiva jos se nuorina miehinä kotipitäjässä kuvaamamme toimintapätkä olisi valmistunut. Minä ja ohjaaja väsäsimme käsiksen, ohjaaja piirsi storyboardit, oli kuvaaja, näyttelijäjoukko ja musiikintekijätkin valmiina. Lopulta purkkiin saatiin vain pätkät joissa ajetaan kevarilla sataakahtakymppiä kylänraitilla ja ammuskellaan ampumaradalla ihmisen näköiseen tauluun. Jaa no olisi sekin ollut kiva että David Lynch olisi toteuttanut 80-luvulla suunnittelemansa projektin Ronnie Rocket. Löysin aikanaan jostakin BBS:stä alustavan käsikirjoituksen, tuntui hienolta. Lynch ja cyberpunk olisi ollut hyvä yhdistelmä.
7. Elokuva jota mielestäsi ei olisi pitänyt tehdä
Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta. Se trilogia oli virhe. Oli niin hienoa, että vielä 2000-luvun viihde-elektronisella aikakaudella oli olemassa kirja, jota fanitettiin ympäri maailmaa, joka keräsi yhteisöjä ja harrastajia. Not so anymore. Tästä eteenpäin Sormusten herra on suurimmalle osalle ihmisiä aina ensin elokuva, kirja vasta sitten. Trilogiasta olen nähnyt ykkösosan, enempää ei tarvinnut. Hollywoodille kelpaa raha.
8. Elokuva jonka viimeksi näit
Lars von Trierin Manderlay. Kuten jo aiemmin sanoin, ihan ok, mutta kuitenkin heikoin näkemistäni Trier-teoksista. Dogville lienee ylittämätön, mutta myös Idiootit vaikutti. Tietenkin on itsestään selvää, että tällä tanskalaisohjaajalla on vakavia henkisiä ongelmia, mutta kenelläpä todellisella taiteilijalla ei.
9. Elokuva jonka olet aikonut katsoa
Tulee mieleen kaksi: Lucile Hadzihalilovicin Innocence ja Chan-wook Parkin Oldboy. Molemmat kävivät kuluneen vuoden aikana Turussa teatterissakin ja kovasti olin menossa mutten sitten lopulta viitsinytkään. Kertoo ehkä jotain yleisestä suhtautumisestani elokuviin.
23.8.06
Crescendo!
Mahtavaa, lisää meemejä. Bongaan tämän Janilta, ai minkä siis, no hiljakkoisen kirjakyselyn musiikkiversion. Minulla on palava halu kertoa näistäkin mieltymyksistäni teille, let's go:
1. Levy joka muutti elämäsi
Sellaista ei ole. Kokoelmastani löytyy hirmuisesti levyjä joista pidän, joistakin pidän niin paljon että fyysisesti liikutun. Mutta ei kai mikään ole tosissaan muuttanut elämääni mihinkään suuntaan? Jossain mielessä Absoluuttisen Nollapisteen Muovi antaa periksi, joka varmaan enimmin vapautti musiikkimakuani liikkumaan laajoihin suuntiin ja voimallisemmin myös kohti kotimaista. Ehkä myös voitaisiin mainita Pink Floydin Division bell, joka toki on melko paska albumi, mutta oli ensimmäinen kuulemani Pink Floyd ja herätti kiinnostuksen bändiin, jonka tuotantoa löytyy nykyisin levyhyllystäni määrällisesti eniten.
2. Levy jonka olet kuunnellut lähes puhki
Tämä onkin mielenkiintoinen kohta. Näes, minulla on sellainen outo taipumus, että vaikka pidänkin itseäni aktiivisena musiikinharrastajana ja minulla on laaja kokoelma genrejen kirjoa, en kuuntele musiikkia mitenkään jatkuvasti. Minulla musiikki ei soi koko ajan taustalla, soitan päivässä yhden tai kaksi levyä. Hiljaisuus on sittenkin aina parempi vaihtoehto. Tämä pätee erityisesti niihin levyihin, joita ihan vilpittömästi rakastan; nämä kokoelmani suursuosikit, palvotun teoksen asemaan nousseet merkkiteokset kuuntelen keskimäärin vain kerran vuodessa, monet harvemminkin. En halua pilata nautintoa voimasoitolla. Absoluuttisen Nollapisteen Suljettu on maailmanhistorian hienoimpia äänitteitä edelleen - kuuntelin sen varmaan viimeksi vuonna 2004. Mutta mitä siis ovat ne eniten soineet levyt? Jonkinlaista hyvänmielenmusiikkia kenties, kevyttä mutta toimivaa, taidokasta muttei liian syvällistä, ei liian koskettavaa... Olisinkohan ihan väärässä jos arvioisin, että useimmin kuuntelemani levyt ovat Lapinlahden lintuja? Ainakin albumit Tähdet kertovat ja Elämä janottaa saattaisivat sopia vastaukseksi tähän.
3. Levy jonka tahtoisit mukaan autiolla saarelle
Hmm. Yksikö vain? Lainaten Jonin vastausta tuohon taannoiseen kirjakyselyyn, alkaa siellä saarella olla nettikyselyistä jo niin paljon tavaraa että mahtuukohan sinne mitään levyä enää mukaan. No, ottaisin varmaankin Danny Elfmanin johtaman Boingon (joka toiseksi viimeiseen albumiinsa asti tunnettiin nimellä Oingo Boingo) viimeisen albumin Boingo. Se kun sisältää kaiken tarpeellisen: kitaravallia, heviä orkestraatiota, lapsikuoroa, hillittömiä laulusuorituksia, Beatles-coverin, rönsyvää melodiaa ja sanaa. Olen joskus sanonut sen olevan kokoelmani paras levy enkä näe toistaiseksi syytä perua puheitani.
4. Levy joka sekoitti kuulasi
On pakko myöntää, että on vieläkin vaikea hahmottaa miten PMMP:n viimevuotinen julkaisu Kovemmat kädet minuun upposi. Kun hurahdustani epäiltiin vain hetken huumaksi, aloin tähän itsekin uskoa. Jonkinlainen friikki paheviehätys? Vaan ei. PMMP iskee edelleen kovemmalla kädellä. (heikko) Täysin toista kuin mikään muu levy kokoelmassani, I love it anyways.
5. Levy joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin
Nick Caven No more shall we part. Tai ei nyt ihan kyyneliin sentään, mutta syksyllä 2001 kyseinen äänite aiheutti minulle lähes hysterian kaltaisen tilan toistuvasti. Oh Lord, oh my Lord!! Väänsin äänenvoimakkuutta niin ylös että ylioppilaskyläasunnon kipsiseinät rakoilivat ja irtauduin äänenvoimakkuudella ruumiistani, leijuin keskellä musiikkia, joka kaikkialta tulvi jokaiseen soluuni. Myöhäiset anteeksipyynnöt silloisille naapureille. Toisaalta mainittava on jälleen myös Absoluuttinen Nollapiste ja Suljettu. Ahdasmielisen pikkukylän sisäänpäinlämpiävyys on levyn loppuhuipennuksessa niin hyvin esiin tuotu että sielua kylmää, hyvällä tavalla toki sentään.
6. Levy jonka toivoisit tulleen äänitetyksi
Melkein vuosi sitten perustin jo parin kaverin kera bändin, mutta ensimmäiset treenitkin vielä odotuttavat itseään. Kyllä me tästä vielä studioonkin ehdimme. Sitä odotellessa.
7. Levy josta toivot ettei sitä olisi koskaan äänitetty
Minähän ainakin yritän kovasti elää "kukkikoon joka kukka" -periaatteen mukaan, mutta mitä enemmän ikää kertyy, sitä suurempaa inhoa tuottaa hiphop-niminen äänisaaste. En voi sille mitään. Se kuvottaa minua, eikä vain musiikkimuotona vaan kaikkine ideologioineen ja kuvastoineen erityisesti. Jos populaarimusiikin historiassa on jokin sellainen äänite, jota kutsutaan "ensimmäiseksi rap-levyksi", voisin melkein toivoa ettei sitä olisi koskaan tehty. Ehkä sitten olisi jäänyt se muukin tuuba tulematta markkinoille. Tosin sitten meillä ei olisi myöskään Raptoria ja Tulenkantajia, suomalaisista sentään löytyy tälläkin saralla pari onnistunutta toimijaa.
8. Levy jota parhaillaan kuuntelet
Kuten jo aiemmin totesin, minulla ei taustalla yleensä soi mitään. Ehdin kuitenkin tuossa aamukahvia hörppiessä kuunnella Kill Bill 2 -elokuvan soundtrackin, hieno kokonaisuus (tosin ykkönen vielä hienompi), kunhan sormi ehtii stop-napille ennen viimeistä kappaletta.
9. Levy jonka olet aikonut kuunnella
Niitä on valehtelematta satoja. Maailmassa on ihan liikaa levyjä, ei niitä kaikkia ehdi. Viime kuukausina on tosin mielessä toistuvasti käynyt että pitäisi ostaa Ulverin kakkosalbumi Kveldssanger. Saa nähdä. Hankittavien lista on parissa vuodessa venynyt rahatilanteeseen nähden ikävän pitkäksi.
...Nonih. Tämä oli tässä, ja sitten vain tekemään samaa kyselyä taas uusin kohtein. Ainakin elokuvista ja tv-sarjoista tämä varmaan vielä tullaan näkemään, jos ei muualla niin täällä. Kuka keksii lisää? No hö, blogeihinhan tämä pitää myös ehdottomasti soveltaa. Näissä merkeissä nähdään.
1. Levy joka muutti elämäsi
Sellaista ei ole. Kokoelmastani löytyy hirmuisesti levyjä joista pidän, joistakin pidän niin paljon että fyysisesti liikutun. Mutta ei kai mikään ole tosissaan muuttanut elämääni mihinkään suuntaan? Jossain mielessä Absoluuttisen Nollapisteen Muovi antaa periksi, joka varmaan enimmin vapautti musiikkimakuani liikkumaan laajoihin suuntiin ja voimallisemmin myös kohti kotimaista. Ehkä myös voitaisiin mainita Pink Floydin Division bell, joka toki on melko paska albumi, mutta oli ensimmäinen kuulemani Pink Floyd ja herätti kiinnostuksen bändiin, jonka tuotantoa löytyy nykyisin levyhyllystäni määrällisesti eniten.
2. Levy jonka olet kuunnellut lähes puhki
Tämä onkin mielenkiintoinen kohta. Näes, minulla on sellainen outo taipumus, että vaikka pidänkin itseäni aktiivisena musiikinharrastajana ja minulla on laaja kokoelma genrejen kirjoa, en kuuntele musiikkia mitenkään jatkuvasti. Minulla musiikki ei soi koko ajan taustalla, soitan päivässä yhden tai kaksi levyä. Hiljaisuus on sittenkin aina parempi vaihtoehto. Tämä pätee erityisesti niihin levyihin, joita ihan vilpittömästi rakastan; nämä kokoelmani suursuosikit, palvotun teoksen asemaan nousseet merkkiteokset kuuntelen keskimäärin vain kerran vuodessa, monet harvemminkin. En halua pilata nautintoa voimasoitolla. Absoluuttisen Nollapisteen Suljettu on maailmanhistorian hienoimpia äänitteitä edelleen - kuuntelin sen varmaan viimeksi vuonna 2004. Mutta mitä siis ovat ne eniten soineet levyt? Jonkinlaista hyvänmielenmusiikkia kenties, kevyttä mutta toimivaa, taidokasta muttei liian syvällistä, ei liian koskettavaa... Olisinkohan ihan väärässä jos arvioisin, että useimmin kuuntelemani levyt ovat Lapinlahden lintuja? Ainakin albumit Tähdet kertovat ja Elämä janottaa saattaisivat sopia vastaukseksi tähän.
3. Levy jonka tahtoisit mukaan autiolla saarelle
Hmm. Yksikö vain? Lainaten Jonin vastausta tuohon taannoiseen kirjakyselyyn, alkaa siellä saarella olla nettikyselyistä jo niin paljon tavaraa että mahtuukohan sinne mitään levyä enää mukaan. No, ottaisin varmaankin Danny Elfmanin johtaman Boingon (joka toiseksi viimeiseen albumiinsa asti tunnettiin nimellä Oingo Boingo) viimeisen albumin Boingo. Se kun sisältää kaiken tarpeellisen: kitaravallia, heviä orkestraatiota, lapsikuoroa, hillittömiä laulusuorituksia, Beatles-coverin, rönsyvää melodiaa ja sanaa. Olen joskus sanonut sen olevan kokoelmani paras levy enkä näe toistaiseksi syytä perua puheitani.
4. Levy joka sekoitti kuulasi
On pakko myöntää, että on vieläkin vaikea hahmottaa miten PMMP:n viimevuotinen julkaisu Kovemmat kädet minuun upposi. Kun hurahdustani epäiltiin vain hetken huumaksi, aloin tähän itsekin uskoa. Jonkinlainen friikki paheviehätys? Vaan ei. PMMP iskee edelleen kovemmalla kädellä. (heikko) Täysin toista kuin mikään muu levy kokoelmassani, I love it anyways.
5. Levy joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin
Nick Caven No more shall we part. Tai ei nyt ihan kyyneliin sentään, mutta syksyllä 2001 kyseinen äänite aiheutti minulle lähes hysterian kaltaisen tilan toistuvasti. Oh Lord, oh my Lord!! Väänsin äänenvoimakkuutta niin ylös että ylioppilaskyläasunnon kipsiseinät rakoilivat ja irtauduin äänenvoimakkuudella ruumiistani, leijuin keskellä musiikkia, joka kaikkialta tulvi jokaiseen soluuni. Myöhäiset anteeksipyynnöt silloisille naapureille. Toisaalta mainittava on jälleen myös Absoluuttinen Nollapiste ja Suljettu. Ahdasmielisen pikkukylän sisäänpäinlämpiävyys on levyn loppuhuipennuksessa niin hyvin esiin tuotu että sielua kylmää, hyvällä tavalla toki sentään.
6. Levy jonka toivoisit tulleen äänitetyksi
Melkein vuosi sitten perustin jo parin kaverin kera bändin, mutta ensimmäiset treenitkin vielä odotuttavat itseään. Kyllä me tästä vielä studioonkin ehdimme. Sitä odotellessa.
7. Levy josta toivot ettei sitä olisi koskaan äänitetty
Minähän ainakin yritän kovasti elää "kukkikoon joka kukka" -periaatteen mukaan, mutta mitä enemmän ikää kertyy, sitä suurempaa inhoa tuottaa hiphop-niminen äänisaaste. En voi sille mitään. Se kuvottaa minua, eikä vain musiikkimuotona vaan kaikkine ideologioineen ja kuvastoineen erityisesti. Jos populaarimusiikin historiassa on jokin sellainen äänite, jota kutsutaan "ensimmäiseksi rap-levyksi", voisin melkein toivoa ettei sitä olisi koskaan tehty. Ehkä sitten olisi jäänyt se muukin tuuba tulematta markkinoille. Tosin sitten meillä ei olisi myöskään Raptoria ja Tulenkantajia, suomalaisista sentään löytyy tälläkin saralla pari onnistunutta toimijaa.
8. Levy jota parhaillaan kuuntelet
Kuten jo aiemmin totesin, minulla ei taustalla yleensä soi mitään. Ehdin kuitenkin tuossa aamukahvia hörppiessä kuunnella Kill Bill 2 -elokuvan soundtrackin, hieno kokonaisuus (tosin ykkönen vielä hienompi), kunhan sormi ehtii stop-napille ennen viimeistä kappaletta.
9. Levy jonka olet aikonut kuunnella
Niitä on valehtelematta satoja. Maailmassa on ihan liikaa levyjä, ei niitä kaikkia ehdi. Viime kuukausina on tosin mielessä toistuvasti käynyt että pitäisi ostaa Ulverin kakkosalbumi Kveldssanger. Saa nähdä. Hankittavien lista on parissa vuodessa venynyt rahatilanteeseen nähden ikävän pitkäksi.
...Nonih. Tämä oli tässä, ja sitten vain tekemään samaa kyselyä taas uusin kohtein. Ainakin elokuvista ja tv-sarjoista tämä varmaan vielä tullaan näkemään, jos ei muualla niin täällä. Kuka keksii lisää? No hö, blogeihinhan tämä pitää myös ehdottomasti soveltaa. Näissä merkeissä nähdään.
17.8.06
Night o'farts
Taide on siitä metka asia, että rahvas, eli tämähäntä "suuri yleisö", ei kykene käsittelemään sitä selvin päin. Onneksi on siis sellaisia tapahtumia kuin juuri tälläkin hetkellä käynnissä oleva taiteiden yö; näin haluavat ylätahot ojentaa lempeällä kourallaan taiteen edes kerran vuodessa myös kansan saavutettavaksi. Jokirannat ovat täynnä kaljatelttoja ja varsinkin telttojen ulkopuolella olut maistuu. Näin saadaan kansa siihen tilaan, jossa hekin kykenevät ottamaan vastaan taidetta.
Minä en tietenkään laske itseäni kuuluvaksi rahvaaseen, mutta myönnän että kyllä pitäisi aika korkeissa promilleluvuissa liidellä että saisi minut kuuntelemaan niitä pakkopullana haastateltavia reijomäkiä tai helilaaksosia, Turun ainoita kirjallisuusihmisiä ilmeisesti, eikä heistä saa kiinnostavia edes kirveellä. Itse en kuitenkaan ole osallistunut taiteitten yöhön sitten vuoden 1999, jolloin olin asunut Turussa noin viikon kun tämä kiinnostavalta kuulostava tapahtuma koitti. Ensimmäinen koskaan näkemäni massakänniörvellys jätti sitäluokkaiset traumat ettei tänäänkään houkuttanut, sen sijaan katselin Nuutisen emännän kanssa läppärin näytöltä Lars von Trierin Manderlayn. Ei ihan Dogvillen veroinen pätkä, muttei huonokaan. Ihan jees, mistä arviosta Trier varmaan pitäisi kovasti.
Minä en tietenkään laske itseäni kuuluvaksi rahvaaseen, mutta myönnän että kyllä pitäisi aika korkeissa promilleluvuissa liidellä että saisi minut kuuntelemaan niitä pakkopullana haastateltavia reijomäkiä tai helilaaksosia, Turun ainoita kirjallisuusihmisiä ilmeisesti, eikä heistä saa kiinnostavia edes kirveellä. Itse en kuitenkaan ole osallistunut taiteitten yöhön sitten vuoden 1999, jolloin olin asunut Turussa noin viikon kun tämä kiinnostavalta kuulostava tapahtuma koitti. Ensimmäinen koskaan näkemäni massakänniörvellys jätti sitäluokkaiset traumat ettei tänäänkään houkuttanut, sen sijaan katselin Nuutisen emännän kanssa läppärin näytöltä Lars von Trierin Manderlayn. Ei ihan Dogvillen veroinen pätkä, muttei huonokaan. Ihan jees, mistä arviosta Trier varmaan pitäisi kovasti.
15.8.06
Tarsin kulppaan ja kipastuin
Eilen suoritin suuren askeleen toistaiseksi mihinkään etenemättömässä elämässäni ja raapustin horjuvin tikkukirjaimin nimen syyskuun koittaessa alkavaan graduseminaariin osallistuvien listaan. Nyt ei puutu kuin tutkimuskohde ja tutkimuskysymys, kai ne jostain tempaisee. Samalla kellonlyömällä jona riimujani raapustin, nähtiin Subtv:llä tuon jälleen pian alkavan aivonsäästäjäohjelman (jonka alkamisesta sain ensivihjeen sitä kautta, että tänne blogiin on viime vuoden tavoin alettu säännöllisesti googlata haulla "big brother alastonkuvia", mutta niitä ei edelleenkään täältä löydy) mainos, jossa ikäiseni turkulaiskilpailija kevyesti naureskellen ilmoittaa että pitäisi tehdä gradua, mutta se nyt jää vähän kesken kun alkaa tämä bigbrother. En tunne tuota henkilöä. En tiedä hänestä muuta kuin sen mitä olen tuosta yhdesta tv-mainoksesta kerran nähnyt. Ja voi jumalat miten suurta kuvotusta tunnen häntä kohtaan. Hänessä kiteytyy kaikki se mikä nykyisessä yhteiskunnassa menee pahimmin päin helvettiä. Pöydälläni on yliopiston rekrytointipalvelujen mainos. Se ilmoittaa: "Koskaan ei ole liian aikaista miettiä mikä sinusta tulee isona". Minä täytän tänä vuonna kolmekymmentä, eikä minulla ole pienintäkään aavistusta, mikä minusta tulee isona. Joskus nuorempana uhrasin sille ajatuksen tai pari toisinaan, en ole enää vuosiin osannut. Ehkä minä vain jatkan tällä päämäärättömän hengaamisen linjalla, se sentään sujuu.
Tänään katselin ikkunasta että on sateista. Eilen säätiedotuksessa luvattiin täksi päiväksi sateista. Lähdin kaupungille ja eteisessä harkitsin pitkään otanko sateenvarjon. Punnitsin sitä kädessäni; ei painaisi paljon... En ottanut. Ja sitten taivaat avautuivat kävi kuten otsikkoni kertoo. (exmen eilisen hienon päivityksen inspiroimana - minäkin rakastan vanhoja unohtuneita sanoja!)
Tänään katselin ikkunasta että on sateista. Eilen säätiedotuksessa luvattiin täksi päiväksi sateista. Lähdin kaupungille ja eteisessä harkitsin pitkään otanko sateenvarjon. Punnitsin sitä kädessäni; ei painaisi paljon... En ottanut. Ja sitten taivaat avautuivat kävi kuten otsikkoni kertoo. (exmen eilisen hienon päivityksen inspiroimana - minäkin rakastan vanhoja unohtuneita sanoja!)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)