Viikko pari sitten sai kovasti huomiota blogi nimeltä Uusia lauseita. Minä olin ensi kerran huomannut sen hieman aiemmin, ja pidin ideasta, kun luulin että sen kirjoittaja keksii itse nuo lauseensa. Mutta tuon mediahuomion yhteydessä totuus paljastui minulle: blogin sisältö (joka muuten koostuu virkkeistä eikä lauseista, mutta myönnän tekeväni itsekin tuon virheen helposti...) on koottu muista blogeista keräämällä. Siinä, että blogi nimeltä Uusia lauseita koostuu nimenomaan jo kerran sanotun toistamisesta, on jotain väärää. Missä ovat oikeasti uudet lauseet, niin pää- kuin sivu-? Siis tarkoitan jotain tämäntapaista:
"Harjannostajaisissa tarjoiltiin raunistulalaisille sikuria ja toffeeta."
"Kun setäni oli lapsi, hänellä oli irlanninsetteri, joka mahtui taitettuna taskuun."
"Suutarin lasten on paha kulkea kouluun reppu selässään jos sataa saastaisia rättejä sammakonnahkoihin käärittyinä."
"Seisoimme lentokentän lähistöllä ja purkkapallot paukkuivat kaikkialla ympärillämme."
Tämä on jälleen samanlainen maanantaiaamu, kuin se, jona aloitin anonyymiblogini. Otsikot eivät aina kerro läheskään tarpeeksi; blogin nimen pitäisi heijastaa sisältöä. Sanat eivät ole leikkimistä varten, niihin on suhtauduttava vakavasti.
21.3.05
20.3.05
19.3.05
Pusin sun masua
Monimutkaisuudet muuttuvat selvyyksiksi ja hämmästyttävät asiat toteutuvat. Ei kai siinä sen kummempaa. Minne katosivat eriävät näkemykset, vai oliko niitä lainkaan? Melkein kuin yläpuolelta katsoisi, melkein.
18.3.05
Aloysius Senjasen parempi päivä
Tuottamalla yksiköitä Aloysius Senjanen oli saanut aikaan yhdessä päivässä enemmän kuin kahdessa edellisessä, ja hän oli tyytyväinen kissa kermalautasen äärellä jo ennen iltapäivän kahvihetken puoliaikaa. Hän ei ollut ennen tajunnut miten helppoa oli kaiken moninkertaistaminen. Kuin nopat pelilaudalle putosivat hänen tavoitteensa yhden lyhyen aamupuuron ääressä sattuneen oivalluksen jälkeen, ja aina ne kierähtivät näyttämään suotuisia tuloksia. Aloysius Senjanen leijaili taivaalle kevyesti kuin hiiri huuhkajan nokassa. Hän tiesi ettei nousu voinut jatkua pitkään, ja sen tietämällä hän oli poikkeuksellinen kapitalisti. Aloysius Senjanen ei uskonut kuormitukseen, vaikka uskoikin tuottamiseen. Kaikkeen pystyi, muttei aina. Se oli Aloysius Senjasen perimmäinen totuus, isovaarilta rippijuhlien jälkimainingeissa opittu. Ohuen yläpilven korkeudelta hän näki kotikaupunkinsa säälittävyyden ja itki tuskansa alas sateena, joka tehtaanpiippujen savusta muuttui mustaksi ja sai autonomistajat kiroamaan niin että kirkon saarnatuolista putosi taas yksi naula. "Totuus", Aloysius Senjanen karjaisi sielunsa viemärhormeista, "se on sittenkin jotain aivan muuta kuin tämä!"
Ja hän palasi maan pinnalle, tuotantoyksikköhuoneeseensa, pöytänsä ääreen, puolipöhöttyneen ruumiinsa sisään. Hikimustikat hänen ohimoillaan sykkivät kuin sammakon kaula, ja hän poistui miestenhuoneen ovesta kadulle ja kotiinsa. Vaimo oli laittanut aterian. "Meillä on hienoja vieraita", vaimo sanoi, kuten olikin. Pankinjohtajaystävä oli käymässä kolmen ruskettuneen serkkunsa kanssa, ja he puhuivat golfista, osakkeista ja herneistä kuin vanhat tekijät. Aloysius Senjanen tunsi olonsa huonoksi. Tuotantoyksikön ikkunan takana piikikkäästi illasta aamuun pistelevät neonvalotekstit välkkyivät hänen verkkokalvoillaan, vaikkeivät komean kodin ruokasaliin asti tietenkään näkyneet. Vaimo oli valinnut ateriamusiikiksi cembalosonetteja. Puhetta leikkasivat aterimien riipaisut posliinilautasiin.
Kello 19.45 Aloysius Senjanen nousi pöydästä
Ja hän palasi maan pinnalle, tuotantoyksikköhuoneeseensa, pöytänsä ääreen, puolipöhöttyneen ruumiinsa sisään. Hikimustikat hänen ohimoillaan sykkivät kuin sammakon kaula, ja hän poistui miestenhuoneen ovesta kadulle ja kotiinsa. Vaimo oli laittanut aterian. "Meillä on hienoja vieraita", vaimo sanoi, kuten olikin. Pankinjohtajaystävä oli käymässä kolmen ruskettuneen serkkunsa kanssa, ja he puhuivat golfista, osakkeista ja herneistä kuin vanhat tekijät. Aloysius Senjanen tunsi olonsa huonoksi. Tuotantoyksikön ikkunan takana piikikkäästi illasta aamuun pistelevät neonvalotekstit välkkyivät hänen verkkokalvoillaan, vaikkeivät komean kodin ruokasaliin asti tietenkään näkyneet. Vaimo oli valinnut ateriamusiikiksi cembalosonetteja. Puhetta leikkasivat aterimien riipaisut posliinilautasiin.
Kello 19.45 Aloysius Senjanen nousi pöydästä
17.3.05
Vinkeä Nielimö
Valkosolut puskevat tällä hetkellä työtä vuorotta. Tunnen alkavan kurkkukivun mahdollisuutta (mikä voi tietenkin johtua siitä, että neuloin pääni paikalleen viime yönä karhunlangalla ja ruosteisella neulalla) ja lihaksia ikäänkuin melkein särkisi. Taistelkaa, soluparat! Immuniteettijärjestelmäni on kovilla mutten luovuta. Viimeisimmästä flunssasta on pitkälti toista vuotta, enkä aio nollata tilannetta nyt. Juon Finrexiniä ja lusikoin auringonhattu-uutetta. Aamun vitamiineja tupla-annos. Heilun edelleen sillä rajalla. En ole sairaana, mutta mahdollisuudet sellaiseksi tulla ovat kiusallisen suuret.
Olen tätä päivää odottanut. Kokosin itseni kuluneiden kahden viikon aikana paloista ja aloin totutella uudenlaiseen olemiseen jatkossa. Vielä on hieman kömpelö olo vaan eiköhän se tästä.
"Harrastan onomatopoetiikkaa ja lemmikkinä minulla on nelimastodontti", mies sanoi aamiaispöydässä.
"Mitä sinä nyt?" vaimo tuuskahti. "Oletkos höpöttämättä!"
...eikä minulla asiasta tämän enempää sanottavaa olekaan. Vastako siitä on kaksi viikkoa kun Jutan tapasin ja vietimme kummallisen bussimatkan rautatieasemalta pois? Tuntuu pidemmältä. On kuin aika olisi raahautunut ja kerrannut itseään monistaen tunteja saman hetken jatkuvaksi ketjuksi. Se on piinallinen ilmiö, mutta kun taas viikonlopun yhdessä vietämme, se tietenkin loistaa poissaolollaan. Vaikuttaisin nokkelammalta sanailijalta nyt ellen kirjoittaisi täsmälleen samasta aiheesta mistä Suurlähettiläiden imelyyshitti vuosia sitten kertoi. Itkettäisi, ellei näin kovin hävettäisi.
Olen tätä päivää odottanut. Kokosin itseni kuluneiden kahden viikon aikana paloista ja aloin totutella uudenlaiseen olemiseen jatkossa. Vielä on hieman kömpelö olo vaan eiköhän se tästä.
"Harrastan onomatopoetiikkaa ja lemmikkinä minulla on nelimastodontti", mies sanoi aamiaispöydässä.
"Mitä sinä nyt?" vaimo tuuskahti. "Oletkos höpöttämättä!"
...eikä minulla asiasta tämän enempää sanottavaa olekaan. Vastako siitä on kaksi viikkoa kun Jutan tapasin ja vietimme kummallisen bussimatkan rautatieasemalta pois? Tuntuu pidemmältä. On kuin aika olisi raahautunut ja kerrannut itseään monistaen tunteja saman hetken jatkuvaksi ketjuksi. Se on piinallinen ilmiö, mutta kun taas viikonlopun yhdessä vietämme, se tietenkin loistaa poissaolollaan. Vaikuttaisin nokkelammalta sanailijalta nyt ellen kirjoittaisi täsmälleen samasta aiheesta mistä Suurlähettiläiden imelyyshitti vuosia sitten kertoi. Itkettäisi, ellei näin kovin hävettäisi.
16.3.05
Janoiset mielet... ja kuvia joista ei näe satuttavatko ne kohteitaan, sanoja ilman mieltä, kirjoittamaton tunne...
Kai se on Kesätoimittajankin uskottava että on kevät, kun lämpötila on kohonnut kymmenen pakkasasteen kesemmälle puolelle. Tämän opiskelijavoittoisen hippilän seinien sisällä raikuu tänään progressiivinen rock-musiikki ja minä luon meemejä tulevaa käyttöä varten, tarttukaa lapioihinne luuserit! Kaivakaa oja! Tiedätte miltä työ tuntuu.
Muistan elävästi, miten toissakesänä herätin ajatuksia, tyhjiin lehmämäisiin katseisiin syttyi järjen pilkahdus sanoistani ja minun onneni laukesi tähtitarhoiksi taivaalle sen pilkahduksen edessä; jumalauta, te ymmärrätte minua! Te tajuatte mitä sanon! Sittemmin en ole kokenut vastaavaa. Jos olisin taipuvainen niinkin kuolevaisiin tunteisiin kuin pelkoon, olisin juuri tällä hetkellä hieman huolissani siitä, että viime yön aikana Uguksen ruumis on kadonnut, kenties lähtenyt raahautumaan juuri siihen samaan suuntaan jonne päänsäkin oli mennyt, kohti Hämeentietä... vai sittenkin kohti Kupittaan rautatieasemaa, onko se jälleen kokoamassa paitsi voimiaan, myös itseään, onko se lähdössä pian taas junalla kohti... kohti... mutta eihän se ole voinut! EI UGUS OLE VOINUT!
Minun on pysyttävä kontrollissa. Olen juonut. Liikaa. Suomalainen "mies", te ymmärrätte, minä, kolmas pullo tänään menossa saatana...
"Mä oon niin paska, kukaan ei välitä..."
Pappi, mekaanikko ja suomenruotsalainen saapuivat reippaassa nousuhumalassa grillikioskin eteen varhain eräänä maanantaiaamuna...
Ai te olitte jo kuulleet sen. Yritän vaihtaa puheenaiheita. Saan tekstiviestejä numerosta, jonka ei pitäisi enää olla käytössä. Pelottavia sanoja, mantroja. "Tänään on tuomiopäivä! Valmistaudu lähtöön! Aghiavarda! Deis Apokryfia!" Yritän olla reagoimatta niihin. Ei Ugus ole voinut. Sen oli tarkoitus viettää yksin koko elämänsä ja minun oli tarkoitus varmistaa että niin käy. Ei se ole voinut alkaa uudestaan elää. Ei sen ollut koskaan määrä löytää mitään merkittävää olmimaisen olemuksensa rinnalle. Se paska! Miten se kehtaa! Sen piti olla tahdoton vaahto aallonharjalla, tuuleen hajoava.
Taas puhelin piippaa volgavolgaa. Olen humoristi. Hauska. Naurakaa.
Silmänkääntövankilan faxina toimivasta ovenraosta tungettiin tänään kello 13.23 seuraava Start-paketista leikatulle pahville vihreällä musteella tulostettu testitulos:
Ugus ja uskonnot,
(eli "Tulos joka herätti rehellisen Mitä Helvettiä -reaktion")
Kesätoimittaja näkee huolestuttavia merkkejä tässä tuloksessa ja pyytää pikaisesti kaikkien manaajantaitoja edes harrastusluontoisesti elättelevien apua pitääkseen poissa luotaan sen, joka tuon tuloksen itseään testatessaan sai.
Kuuleeko kettu?
Tango-delta 8 kuittaa kuin hullu.
Muistan elävästi, miten toissakesänä herätin ajatuksia, tyhjiin lehmämäisiin katseisiin syttyi järjen pilkahdus sanoistani ja minun onneni laukesi tähtitarhoiksi taivaalle sen pilkahduksen edessä; jumalauta, te ymmärrätte minua! Te tajuatte mitä sanon! Sittemmin en ole kokenut vastaavaa. Jos olisin taipuvainen niinkin kuolevaisiin tunteisiin kuin pelkoon, olisin juuri tällä hetkellä hieman huolissani siitä, että viime yön aikana Uguksen ruumis on kadonnut, kenties lähtenyt raahautumaan juuri siihen samaan suuntaan jonne päänsäkin oli mennyt, kohti Hämeentietä... vai sittenkin kohti Kupittaan rautatieasemaa, onko se jälleen kokoamassa paitsi voimiaan, myös itseään, onko se lähdössä pian taas junalla kohti... kohti... mutta eihän se ole voinut! EI UGUS OLE VOINUT!
Minun on pysyttävä kontrollissa. Olen juonut. Liikaa. Suomalainen "mies", te ymmärrätte, minä, kolmas pullo tänään menossa saatana...
"Mä oon niin paska, kukaan ei välitä..."
Pappi, mekaanikko ja suomenruotsalainen saapuivat reippaassa nousuhumalassa grillikioskin eteen varhain eräänä maanantaiaamuna...
Ai te olitte jo kuulleet sen. Yritän vaihtaa puheenaiheita. Saan tekstiviestejä numerosta, jonka ei pitäisi enää olla käytössä. Pelottavia sanoja, mantroja. "Tänään on tuomiopäivä! Valmistaudu lähtöön! Aghiavarda! Deis Apokryfia!" Yritän olla reagoimatta niihin. Ei Ugus ole voinut. Sen oli tarkoitus viettää yksin koko elämänsä ja minun oli tarkoitus varmistaa että niin käy. Ei se ole voinut alkaa uudestaan elää. Ei sen ollut koskaan määrä löytää mitään merkittävää olmimaisen olemuksensa rinnalle. Se paska! Miten se kehtaa! Sen piti olla tahdoton vaahto aallonharjalla, tuuleen hajoava.
Taas puhelin piippaa volgavolgaa. Olen humoristi. Hauska. Naurakaa.
Silmänkääntövankilan faxina toimivasta ovenraosta tungettiin tänään kello 13.23 seuraava Start-paketista leikatulle pahville vihreällä musteella tulostettu testitulos:
Ugus ja uskonnot,
(eli "Tulos joka herätti rehellisen Mitä Helvettiä -reaktion")
Which religion is the right one for you? (new version) |
Kesätoimittaja näkee huolestuttavia merkkejä tässä tuloksessa ja pyytää pikaisesti kaikkien manaajantaitoja edes harrastusluontoisesti elättelevien apua pitääkseen poissa luotaan sen, joka tuon tuloksen itseään testatessaan sai.
Kuuleeko kettu?
Tango-delta 8 kuittaa kuin hullu.
15.3.05
Kirje kohteelle
Hei,
kuulin äänestäsi että sinulla on hyvä olo, ja se helpotti. Olen pelännyt monenlaista ja tiedän että sinäkin olet, vaikka ainakaan minulle et ole pelkoasi tämän talven aikana näyttänyt ja ehkä se on ollut kummankin kannalta hyvä asia. Oli kiva kun soitit. Tuntuu vieläkin oudolta kysellä miten voit ja miltä sisälläsi kasvava ihmisalkio, "dervissi", kuten itse sitä nimitit, tuntuu.
Ihmisen pitää elämässään katsoa eteenpäin, mutta unohtamatta mennyttä. Tai odota; tuo meni ehkä väärin. Unohtaminen on sallittua jos se on tahatonta. Tarkoituksellinen asioiden kieltäminen syö ihmisen sisältä ontoksi ja vajaaksi. Kokemukset ja historia vievät eteenpäin ja kasvattavat. Jokainen on rikkaampi siitä mitä on tapahtunut.
Anteeksi, kuulostan saarnaavalta taas, eikä se ole tarkoitukseni. Minä piirrän sinulle joskus taas sarjakuvan, ja voimme yhdessä nauraa unillesi. Innostuit kuin lapsi kun kerroin että kirjoittamaasi uneen oli arvovaltaisella blogitaholla eilen linkitetty.
C, onneksi olet. Nauratti miten uteliaasti kyselit J:stä. Vielä kaksi kuukautta sitten en olisi uskonut sellaisen puhelun olevan koskaan mahdollinen, ja kuitenkin sinä osoitit rohkeutesi ja soitit. Kuulostit onnelliselta puolestani kun toivotit kaikkea hyvää minulle ja J:lle. Sinä osaat olla aito. Jätät paskanjauhannan pois ja sanot asiat suoraan. Olen sitä piirrettä sinussa aina ihaillut. Tämä vuosi näyttää aurinkoiselta meille kummallekin.
Pysy hyvänä,
U
kuulin äänestäsi että sinulla on hyvä olo, ja se helpotti. Olen pelännyt monenlaista ja tiedän että sinäkin olet, vaikka ainakaan minulle et ole pelkoasi tämän talven aikana näyttänyt ja ehkä se on ollut kummankin kannalta hyvä asia. Oli kiva kun soitit. Tuntuu vieläkin oudolta kysellä miten voit ja miltä sisälläsi kasvava ihmisalkio, "dervissi", kuten itse sitä nimitit, tuntuu.
Ihmisen pitää elämässään katsoa eteenpäin, mutta unohtamatta mennyttä. Tai odota; tuo meni ehkä väärin. Unohtaminen on sallittua jos se on tahatonta. Tarkoituksellinen asioiden kieltäminen syö ihmisen sisältä ontoksi ja vajaaksi. Kokemukset ja historia vievät eteenpäin ja kasvattavat. Jokainen on rikkaampi siitä mitä on tapahtunut.
Anteeksi, kuulostan saarnaavalta taas, eikä se ole tarkoitukseni. Minä piirrän sinulle joskus taas sarjakuvan, ja voimme yhdessä nauraa unillesi. Innostuit kuin lapsi kun kerroin että kirjoittamaasi uneen oli arvovaltaisella blogitaholla eilen linkitetty.
C, onneksi olet. Nauratti miten uteliaasti kyselit J:stä. Vielä kaksi kuukautta sitten en olisi uskonut sellaisen puhelun olevan koskaan mahdollinen, ja kuitenkin sinä osoitit rohkeutesi ja soitit. Kuulostit onnelliselta puolestani kun toivotit kaikkea hyvää minulle ja J:lle. Sinä osaat olla aito. Jätät paskanjauhannan pois ja sanot asiat suoraan. Olen sitä piirrettä sinussa aina ihaillut. Tämä vuosi näyttää aurinkoiselta meille kummallekin.
Pysy hyvänä,
U
14.3.05
I'm a mean clean consuming machine
eli "Oijoi tätäkin taivaspaikkaa"
tai "Kesätoimittaja puree ja lyö"
Kun viime yönä palasin hieman ennen yhtä kotiin rystyset verillä mukiloituani sivukujalla sen kusipään joka kehtasi väittää, että minä sain Silmänkääntövankilaan viralliset päivitysoikeudet vain siksi, että täten pääsisimme ehdolle vuoden 2004 "paras ryhmäblogi" -kategoriaan Kultaisissa kuukkeleissa, olin väsynyt ja mieleni teki teetä ja leipää, muttei kaapissa ollut kuin viina ja hometta. Viihdytin itseäni alastonkuvilla hetken aikaa, siis ottamalla niitä, ja kyllästyttyäni ajanvietteeseen ilman voitontuoton heleää tunnetta rinnassa lähdin myymään niitä enkä ollut päässyt tämän talon rappukäytävää pidemälle kun koko pino oli mennyt ja uutta tilattiin.
Minä kulutan, ja minä pidän siitä. Kulutan teorioita, aatemaailmoja, pureskelen ne mielessäni inhaksi soseeksi, jonka hitaasti ja yökkäillen syljen takaisin muun maailman nieltäväksi. Kulutan tavaroita, jotka pienet kädet ovat kaukaisessa tehtaassa tehneet minulle; katso, digikamerani kyljessä on naarmu, kiroan sen siis alimpaan helvettiin. Kulutan ihmiset lähelläni riipimällä heidän minuutensa paljaaksi ja myymällä sen eniten, joskus vähitenkin, tarjoavalle. Kulutan valoa ja lämpöä. Olen juuri se pimeä ja kylmä puoli ihmisessä, joka alkaa pikkuhiljaa käymään kuluneeksi metaforaksi. Lyön lyötyä.
Jos Freud olisi ollut oikeassa, me olisimme kaikki peruuttamattomasti häiriintyneitä ja täysin parantumismahdollisuuksien ulkopuolella. Onneksi vain hän itse oli. Kulutan television tarjoamaa massaa, kulutan sanomalehtiin, puista revittyihin, musteella juuri minua varten tuhrittuihin ja minun hetkessä kuluttamiini ja roskapussiin survomiini, kymmenen sekuntia päivässä ja nostan metelin jos lehti ei minulle saavu. Antakaa kuluttaa. Ellemme kuluta, tämä maailma kasvaa liian suureksi kenenkään hallita. Näillä kärpästen markkinoilla pärjäävät ne jotka tietävät miten paskaa niellään, ja ennen kaikkea: miten kymmenet miljoonat muut saadaan nielemään sitä samaa paskaa ilman että he tietävät syytä siihen miksi tekevät niin.
Hykerryttää.
Tällaiset kauniit aurinkoiset päivät pitäisi kieltää lailla.
Minä kulutan, ja minä pidän siitä. Kulutan teorioita, aatemaailmoja, pureskelen ne mielessäni inhaksi soseeksi, jonka hitaasti ja yökkäillen syljen takaisin muun maailman nieltäväksi. Kulutan tavaroita, jotka pienet kädet ovat kaukaisessa tehtaassa tehneet minulle; katso, digikamerani kyljessä on naarmu, kiroan sen siis alimpaan helvettiin. Kulutan ihmiset lähelläni riipimällä heidän minuutensa paljaaksi ja myymällä sen eniten, joskus vähitenkin, tarjoavalle. Kulutan valoa ja lämpöä. Olen juuri se pimeä ja kylmä puoli ihmisessä, joka alkaa pikkuhiljaa käymään kuluneeksi metaforaksi. Lyön lyötyä.
Jos Freud olisi ollut oikeassa, me olisimme kaikki peruuttamattomasti häiriintyneitä ja täysin parantumismahdollisuuksien ulkopuolella. Onneksi vain hän itse oli. Kulutan television tarjoamaa massaa, kulutan sanomalehtiin, puista revittyihin, musteella juuri minua varten tuhrittuihin ja minun hetkessä kuluttamiini ja roskapussiin survomiini, kymmenen sekuntia päivässä ja nostan metelin jos lehti ei minulle saavu. Antakaa kuluttaa. Ellemme kuluta, tämä maailma kasvaa liian suureksi kenenkään hallita. Näillä kärpästen markkinoilla pärjäävät ne jotka tietävät miten paskaa niellään, ja ennen kaikkea: miten kymmenet miljoonat muut saadaan nielemään sitä samaa paskaa ilman että he tietävät syytä siihen miksi tekevät niin.
Hykerryttää.
Tällaiset kauniit aurinkoiset päivät pitäisi kieltää lailla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)