17.7.15

Neljä kaltaistasi katua

Kesällä maaseutuasunnollani hoivasin ex-puolison sinne aikanaan istuttamia marjapensaita, jotka eivät koskaan kasva suuriksi, koska sijaitsevat heinikkoisessa nurkassa tonttia ja niitän ne joka vuosi vahingossa melkein hengiltä. Tästä saisi varmaan jonkin hienon vertauskuvan rakenneltua, mutta olen liian väsynyt sellaiseen. Tiedän että on yleinen vitsi, miten taloyhtiöiden remontit toimivat, mutta kai siihen on joku oikea syy miksi ne menevät juuri niin kuin niissä vitseissä: seitsemältä aamulla alkaa hirveä runttaus sekä rappukäytävässä (putkiremontti) että ulkona (julkisivuremontti), mutta puoli yhdeksältä molemmat päättyvät ja loppupäivä onkin sitten mukavan hiljaista. Kun on yhden aikaan yöllä päässyt iltavuoron jälkeen nukkumaan niin ei kyllä yhtään naurata. Mutta elämä, se sentään nauraa. Omaa vihlovaa iloaan se tarjoaa kaikkien kuolevien äänellä kirkuen. Olin luullut olevani valmis asioihin, en ollut sittenkään. Olen kyllästynyt olemaan.


15.7.15

X-Files 2.2: The Host

Kun homma toimii, se toimii. Edellisen jakson moniaalle kurottelevat juonirakennelmat unohdetaan hetkeksi, ja näyttämölle uiskentelee kauden ensimmäinen monster of the week. Ja tehokkaasti sen tekeekin. Kuten jo edellä sanoin, on nyt kakkoskaudelle tultaessa sarjan panoksia korotettu rutkasti. Viemäriverkossa asusteleva olento on yliampuvan karmea, puolimädäntyneen venäläisen merimiehen ruumiinavauksessa ei säästellä lähikuvia (sentään tv:n sallivuuden rajoissa mennään, tietenkin, mutta niitä rajoja kyllä koetellaan) ja koko ajan liikutaan muutenkin jossain kuvottavan ja kutkuttavan rajamailla: syljetään verta, leikellään ruumiita, kahlataan viemärivedessä ja mennään pää edellä koko ajan sinne mihin ei kukaan täysjärkinen menisi.

Jonkin verran pitkällisempääkin juonta jatketaan: agentit ovat yhä sijoitettuna kumpikin taholleen, (tosin se että Mulder on Hostin ainoa aktiivinen kenttätoimija johtuu enemmän siitä, että Gillian Anderson oli jo melko pitkällä raskaana ja siksi kirjoitettu sarjassa hetkeksi syrjempään) mutta "joku" soittelee Mulderille kertoen olevansa tämän ystävä byroon sisällä. Mutta kuka? Myös AD Skinnerin todellinen luonne alkaa pikkuhiljaa paljastua: jäykästä kapiaishenkisestä olemuksestaan huolimatta hän on sittenkin Scullyn & Mulderin puolella.

The Host on hyvin lähellä päästä klassikkosarjaan. Ihan Eugene Victor Toomsin veroinen ei tämä matoihminen kuitenkaan ole, vaikka jakson loppu kertookin, ettei tässä tapettu ollut ainoa yksilö. Ei tälle silti tainnut koskaan jatkoa tulla, enkä tiedä olisiko se toiminutkaan. Tässä kun kuitenkin oli jo mukana se musta huumori, mikä Toomsin tarinan yhteydessä tuli vasta jatko-osajakson myötä mukaan.

Siis kuvottavan hyvä episodi, kertalaakijaksojen parhaimmistoa tähän asti, ja ykköskauden jälkeen saatu lisäbudjettikin näkyy sikäli, että edellisen jakson tavoin olivat tälläkin kertaa kaikki vierailevat näyttelijät pääsääntöisesti hyviä. Vedenpuhdistuslaitoksen johtaja oli jopa poikkeuksellisen mainio, niin hahmona kuin roolityönä. Ja on muuten kansainväliseksikin mennyt: Little Green Menissä solkotettiin espanjaa, nyt teaser oli kokonaan venäjänkielinen.


14.7.15

X-Files 2.1: Little Green Men

Kakkoskauden avausjakso jatkaa pienen harppauksen tehden siitä mihin viimeksi jäätiin: X-Files (osasto) on suljettu, agentit siirretty FBI:n sisällä muihin rutiinihommiin. Scully pärjäilee, mutta Mulder on katoamassa syvälle omaan paranoiaansa. Hahmon keinuminen romahdustilan rajalla on itse asiassa oivallinen ratkaisu - sen avulla tunnelma tiivistyy vauhdilla heti kättelyssä, ja kaikki nupit onkin käännetty pykälää kireämmälle ykköskauden jälkeen. Tyhjiä hetkiä ei ole. Little Green Men vie katsojat nopeasti Washingtonista Puerto Ricoon keskellä viidakkoa sijaitsevaan hylättyyn observatorioon, jonne Mulder lähtee etsimään todisteita saatuaan tietää siellä hiljakkoin käyneen kaukaisia vieraita. Ja tulevathan he uudestaankin.

Pidin tästä jaksosta, se oli sopivalla tavalla elokuvallinen. Maantieteellisesti mentiin Washingtonista Puerto Ricoon, surumielinen musiikki pyyhki kuohuina ylitse, Mulderin pakkomielteinen vainoharha ja totuudenetsintä oli jotain, no, enemmän kuin mitä vielä tuohon aikaan oli totuttu tv-sarjojen hahmoilta näkemään. Totisesti hän on jo tässä vaiheessa riivattu mies, mitä lietsotaan mukavasti lisää näyttämällä viimein se tapahtuma, joka hänet on lapsena ajanut tälle tielle: pikkusisko Samanthan sieppaus. Kohtaus on lyhyt mutta lähes pysäyttävän kaamea. Jos tekijöillä onkin vielä ykköskaudella ollut jonkinlainen rajoitin päälle, se on nyt heitetty nurkkaan. Ehtaa painajaiskamaa perheen pienimmille; ja sama tunnelma pysyi ja pitkittyi Mulderin kohdatessa jotain outoa uudestaan viidakon keskelle hylätyssä observatoriossa. Ja jottei tylsäksi kävisi, on jakson loppuun vielä heitetty massiivinen autotakaa-ajo läpi viidakon. Timanttia.

Siitä en kyllä pitänyt, että takavasemmalta pamahti nyt esiin Mulderin uskottu senaattori, joka (näin saamme tietää) on ollut hänen uransa takapiruna alusta asti. Tarvittiinko tuota hahmoa? Tuskin. Jotain kertoo, etten alkuunkaan muistanut sellaista sarjassa olleenkaan. Ei hän hahmonakaan ollut, ainakaan vielä, kovin pitkälle kehitetty, ei senaattoriainesta jos saan sanoa. Mutta päähenkilöt olivat entisellään ja omat loistokkaat itsensä, kaikki toimi, kaikki oli hyvin ja ahdistavan lopullisen ja pahaenteisen tunnelman vallassa mentiin ensi minuutista loppuun. Loistava alku kakkoskaudelle.


12.7.15

X-Files 1.23: The Erlenmeyer Flask

No nyt kosahti. Hieman jakomielinen olo oikeastaan iski ainakin tätä ykkös-X-kautta katsoessa, kun suurin osa jaksoista oli laadultaan epätasaisia kertaluontoisia juttuja, ja sitten aina välissä jatkettiin tätä salaliittomytologiaa; jos kaikki tähän suureen kuvioon liittymättömät jaksot olisi jättänyt pois, olisi silti ollut kasassa mitä toimivin sarja, vieläpä varsin intensiivinen, joskin toki jaksoluvultaan hyvin brittiläinen. Mutta toisaalta - kyllä ne kertaluontoiset jututkin ovat tärkeitä. Kuten jo aiemmin sanoin, pidinkin niistä enemmän "silloin joskus", mutta nyt on pakko sanoa, että ne ainoat kaksi kunnon vainoharhaista salaliittojaksoa tällä kaudella (E.B.E. ja tämä Erlenmeyer Flask) ovat kyllä olleet julmetun hyviä. Kuten usein jenkkisarjoissa, kauden päätösjaksoon ladataan paukkuja niin että saumat nitisee, ja kyllähän tässä oli kaikki se, mikä X-Filesin vainoharhaisemmassa puolessa on parasta: tunnelmallista yökuvaa, hämäriä mustapukuisia miehiä, pakokauhuista epäluuloa (sarjan mottokin on alkuteksteissä vaihtunut muotoon "Trust no one") ja kerta kaikkiaan vain se... tunne. Se tälle sarjalle täysin ominainen jännite, joka niistä kertajaksoista tyystin puuttuu, mutta joka näissä mytologiajaksoissa on - ainakin tässä oli, voi olla että tämä tunne myöhemmin latistuu. Se tunne, että on Mulder ja Scully ja heitä vastassa jokin hahmoton ja suuri.

Melko vedenpitäviä todisteita Maan ulkopuolisesta elämästä löytyy, ja nimenomaan Scully niihin törmää, mutta upeita kohtauksia on muitakin: Mulder löytää syrjäisestä varastohallista ihmisiä kellumassa vesitankeissa, ja tietenkin se uskomattoman upea loppukohtaus öisellä sillalla, jossa Deep Throatin tarina päättyy (Spoilers!) Kyllä kyllä: kuvaus, ohjaus, musiikkikin taas (tavanomaisempaa tosin kuin monessa muussa jaksossa, mutta upeaa silti), jopa näyttelijäsuoritukset olivat tässä niin iskussa, että ensi kaudelle on luvassa hyvää, ja ykköskauden top vitoseen meni lähelle kärkeä.

Siitä puheen ollen, tässäpä X-Filesin ensimmäisen tuotantokauden viisi parasta jaksoa:

1. Ice
Harvinaisen hienosti kokonaisuutena toimiva teos. Kävisi lyhytelokuvasta. Duchovnyn & Andersonin parhaat roolisuoritukset toistaiseksi myös.

2. The Erlenmeyer Flask
Kyllä tässä niin syvälle mentiin siihen X-Filesin perusolemuksen ytimeen, että vähempään en voi tyytyä. Pidin tästä paljon enemmän kuin etukäteen odotin.

3. Squeeze
Klassikko, kuten sanottu. Glen Morgan & James Wong (jotka kirjoittivat myös Icen) tiesivät heti alusta lähtien melkein X-luojaa Chris Carteria paremmin millainen tämän sarjan pitää olla.

4. Darkness falls
Olisi kenties ansainnut korkeammankin sijan, mutta koska on periaatteessa vain Ice siirrettynä toiseen miljööseen, niin en sitten kärkikolmikkoon kuitenkaan. Parhaiten mielessä pysynyt kaikkien näiden vuosien jälkeen, ja se on jo meriitti sinällään.

5. Young at heart
Niistä monista "elämää kuoleman jälkeen"-jaksoista paras, mutta ei niinkään itse juonensa vuoksi, vaan siksi että oli jumalaisen tyylikäs visuaalisesti ja sisälsi täräyttävän upean soundtrackin. Mark Snown huippuhetki, odotan tosin niitä vielä paljon lisää.

Notta semmoista. Huonoin tekele oli ihmissusiräpellys Shapes, mutta ei siitä enempiä ettei ala masentaa. Kakkoskausi pyörähtää käyntiin ihan lähipäivinä.


10.7.15

X-Files 1.22: Roland

Olikohan Salaiset kansiot (kuten sarjaa en pääsääntöisesti halua nykyisin kutsua) jo silloin alkuaikoina niin leimallisesti "ufo"-sarja kuin millaisena se nykyään käsitetään? Siis maineeltaan? Koska ainakin tämän ykköskauden perusteella ufot ovat selvänä vähemmistönä. Nyt kun kauden tokavika jakso on katsottuna, on takana kuusi ufojaksoa (ja yksi vielä tulossa) ja tämä oli nyt kuudes rajantakaapaluu - siihen kun lisätään sitten ihmissudet, Toomsit ynnä muut pyrokinetikot, niin ufot ovat selkeä minoriteetti, eikä yksikään ufojaksoista tule esiintymään kauden top vitosessani (jollaisen juuri tämän lauseen kuluessa päätin joka kauden katsottuani laatia), ikävä sanoa.

Mutta tosiaan niin, viimekertaista teemaa jatkaakseni: taas tullaan manalasta takaisin. Sinänsä toki propsit käsikirjoittajille, että ovat nyt kuudennen erilaisen lähtökohdan aiheelle keksineet, mutta huh huh silti. Toisaalta Roland lieni paremman puoleisia tätä teemaa käsitelleistä jaksoista, joten en minä valita. Nimiroolin (josta tulee tietenkin mieleen - siis nimestä - tuo sankareista salskein, Roland Deschain) vähälahjaisena ja lapsen tasolle jääneenä labrasiivoojana vetäisee tyylillä Zeljko Ivanek, jonka itse muistan Ozin (Kylmä rinki) ikimuistoisen täysmulkvistina limanuljaskasenaattorina. Hän oli lempihahmojani tuossa sarjassa, ja Ivanek on siis hyvä myös Rolandina, joka tekee tekoja joita ei ymmärrä eikä kunnolla edes muista, häntä käytetään kuin kauko-ohjauksella, kuten Mulder taas nokkelana nopeasti huomaa.

Rolandissa nähdään myös X-Filesin toistaiseksi brutaaleimmat murhat, kun miestä imeytyy turbiiniin ja syväjäädytettyä päätä pistetään lattiaan pirstaleiksi. Muistaakseni tämänkaltainen mässäily ampui myöhempien kausien jaksoissa jo jonkin verran ylikin, mutta toisaalta on tässä taas tuota sarjalle jo tähän mennessä ominaiseksi osoittautunutta pimeää huumoria mukana: ikkunan editse vaakalentoa kohti turbiinia lentävä tiedemies on kuin jostain Buster Keatonin leffasta, varsinkin kun Roland ikkunan ääressä tyynenä moppaa lattiaa. Pakko tunnustaa että hörähdin.


9.7.15

X-Files 1.21: Born again

Tämän jakson myötä "henkilö palaa kuoleman rajan takaa" nousee neljännellä esiintymiskerrallaan ohi abduktiotapausten ykköskauden käytetyimmäksi juonikuvioksi. Näin jälkiviisaana pitää hämmästellä miten sitkeästi käsikirjoittajat ovat tätä asetelmaa rakastaneet. Beyond the sea, Lazarus ja Young at heart saavat nyt seurakseen - - ei kun hetkinen, nythän minä unohdan Shadowsin, tuon ihan ensimmäisten joukossa esitetyn kummitusjakson. No niin, viisi kertaa yhden tuotantokauden aikana on kyllä paljon, ja toistoahan tuosta seuraa väistämättä. Aluksi Born again ei oikein tahdo vakuuttaa. Varsinkin ennen tunnaria esitetty teaseri oli jotenkin lannistavan kökkö; ehdin miettiä onko dvd:lle vahingossa livahtanut jakso väärää sarjaa, kun pyörittiin jotenkin ylitsevuotavan kliseisen poliisiaseman nurkilla, jossa sitcom-näyttelijän näköiset kytät sanailevat, musiikki on geneeristä ja autot niitä isoja Volvon näköisiä laatikoita, joita kaikki 80-luvun jenkkisarjat olivat pullollaan.

Mutta sitten puolivälin vaiheilla kuvassa vilahtaa akvaario, jonka pohjalla seisoo kuplia pulputtava sukeltajakoriste. Tunnistaminen lähti selkäytimestä: tuollaiseen liittyy jotain hyytävää! Otteeni ruudun tapahtumista meinasi herpaantua kun mietin mistä muistan sellaisen rakeisen jotenkin kammottavan kuvan juuri tuollaisesta esineestä, yritin muistella näkemiäni elokuvia, jotain mahdollisimman ahdistavaa... kun sitten myöhemmin paljastui että no juuri tästä jaksostahan tuo tuohon laittamani kuva on. Eikä se nyt lopulta... Olenpa jostain syystä kuitenkin silloin joskus pitänyt hyvin kaameana ajatusta tuollaisesta hypnoosisessiovideon keskelle ilmestyneestä sekunnin murto-osan kuvasta, josta FBI-teknikko sitten lopulta kaivaa esiin tuon näkymän. "Nauhalle ilmestyvät selittämättömyydet" on minuun aina voimallisesti tehonnut trooppi.

Puolivälin jälkeen Born again lähtee laadullisesti huimaan nousuun. Toistuvaa alkuasetelmaa ei enää jaksa manata kun tunnelma tiivistyy ekspontentiaalisesti; viimeinen kolmannes on tyylikkään tummaa kuvaa, painostavaa musiikkia, intensiteettistä aikaa vastaan juoksua ja ylipäätään toimintaa, juuri sitä mitä alkupuolelta tuppasi puuttumaan. Niin, ehkä olen hövelillä tuulella, mutta en minä tästä juuri mitään pahaa osaa sanoa. Viihdyttävä kolmevarttinen, kunhan alussa malttoi vähän kärvistellä. No vierailevat näyttelijät olivat taas vähän sinnepäin. Ja Mulder tekee kyllä huimia uskoon perustuvia päätelmiä pienistä vihjeistä, mutta onko sillä väliä kun ne pääsääntöisesti osuvat oikeaan. Mutta Scully ei nyt viidettä kertaa vuoden sisään muuta kuin kyynisesti tuhahtele mahdollisuudelle että joku olisi kuolleista palannut, mikäon jo vähän paksua. Henkilöhahmona hänen "skeptinen tarkkailija"-roolinsa on jo nyt kertakaikkisen loppuunkaluttu, vaan kakkoskaudella hän muistaakseni pääsee vielä vähän emepi keskelle tapahtumia. Kohtapa se nähdään.

(ps. pitäisi vaihtaa tämä ikivanha blogileiska uuteen, koska kuvat ja sivupalkki eivät enää suostu sijaitsemaan vieretysten... mutta olkoon...)


4.7.15

X-Files 1.20: Tooms

Historiallinen jakso, jossa Assistant Director Skinner tekee ensiesiintymisensä ja tulee saman tien jäädäkseen, Tupakkamies puhuu, ja tietenkin ensimmäinen paluun tekevä pahis, itse Eugene Victor Tooms, se jonka kaikki X-Filesin ensimmäistä kautta katsoneet muistavat. Mutta se, etten juuri tästä jaksosta muistanut yhtään mitään kun taas nimihenkilön ensiesiintyminen Squeeze on painunut 90-luvun populaarikulttuurin keskeisinä hetkinä syvälle aivopoimuihin, kertoo Toomsista sen oleellisen ongelman: tämä oli Squeezen uudelleenlämmitys pikemminkin kuin jatko-osa. Toki kuviot olivat nyt hieman toiset: Tooms vapautuu vankilasta (murhia ei koskaan saatu yhdistettyä häneen), Mulder saa obsession miehen seuraamisesta ja aiemmin esiintynyt jo 30-luvulla näitä murhia tutkinut poliisikin palaa kuvioihin (ja näyttää vielä nuoremmalta kuin Squeezessä, jossa ei silloinkaan ollut päivääkään yli kuuskymppisen oloinen).

Toisinnoista huolimatta homma kuitenkin toimii. Tooms on alusta loppuun viihdyttävää tavaraa, siinä määrin iskussa käsikirjoittajat Morgan & Wong taas kerran ovat. Saatan jopa lukea hiukan liikaa siitä, että tämä jakso on enemmän mustaa komediaa kuin puhdasta kauhua edustanut Squeeze... Mutta jotenkin tuntui siltä, että jo nyt tekijät ovat tiedostaneet ne rutiinit ja kliseet, joita sarja on tähän mennessä käyttänyt. Komedia ei kuitenkaan missään vaiheessa ammu yli, vaan pysyy melko tiukasti (loistavan) dialogin tasolla. Totisesti Tooms tuo kristallinkirkkaasti esiin sen, miten epätasaista jälkeä syntyy, kun jaksoja on paljon ja käsikirjoittajat vaihtuvat. Koko jakson paras kohtaus oli Scullyn ja väsyneen Mulderin keskustelu yöllä autossa Toomsin asunnon ulkopuolella. Scully vakavoituu ja kutsuu hieman vaivautuneena partneriaan etunimeltä. Vastaus: "Don't... Even my parents call me Mulder." Ja mitä Fox tekee kun Scully passittaa hänet kotiin nukkumaan? No tietenkin heittäytyy sohvalle ja huudattaa tv:stä 50-luvun kauhuleffoja nupit kaakossa - ja nukkuu kuin murmeli. Tämänkaltaiset kohtaukset ovat niitä, jotka aikanaan tekivät sarjasta kestohitin. Nämä agentit ovat persoonia, elävämpiä olentoja kuin mihin poliisisarjoissa oli totuttu.


3.7.15

X-Files 1.19: Darkness Falls

Oh yeah. Edellisen fiaskon jälkeen mennään taas metsään niin että soi, mutta nyt siinä mielessä että jakso sijoittuu sinne: Kanadan kaukaisiin takametsiin, jossa joukko tukkijätkiä on kadonnut jäljettömiin. Lähistöllä hiippailleita ekoterroristeja epäillään, mutta Mulderilla on muutakin mielessä... Ja niin agentit, paikallinen lainvalvoja, metsurifirman edustaja (ja myöhemmin myös yksi viheranarkisti) pakkautuvat tuntikausien ajomatkan päähän, vailla radiota (hajalla), autoja (kaikki hajalla) ja ylipäätään tietoa muusta kuin että lähistöltä löytyy ilmeisesti hyönteisten koteloima ruumis, ja pimeän tullen "ne" saapuvat.

Tosiasiat on tunnustettava: tämä muistuttaa jaksoa Ice lähtöasetelmaltaan rankasti, mutta on lopulta suoraviivaisempi ja tylympi. Ja ehdottomasti yksi niistä jaksoista, jotka X-Filesin ykköskaudelta ovat jääneet muistiin ihan briljantteina. Tämä on tosiaan siellä Squeezen ja Icen kanssa niiden jaksojen joukossa, joita voi huoletta klassikoksi nimittää, ja vaikka Darkness Falls ei tosiaan missään vaiheessa innovatiivisuudellaan loista, on kuin edellistä jaksoa pilkaten kaikki taas tehty viimeisen päälle laadulla. No, se tukkifirman äijä ei kyllä näyttelijänä loistanut. Mutta kuolikin sitten ensimmäisenä.

Jo etukäteen olin valmistaunut siihen, että pidän tästä: muistiin oli jäänyt että tämä teki aikoinaan todella kovan vaikutuksen, ja ehkä syynä oli juuri sijoittuminen jotenkin kotoisan näköiseen havumetsään. Voi toki olla, että ihan entiseen malliin Darkness Falls ei kolissut, en tiedä - en kokenut samanlaisia kutkuttavia hetkiä kuin Icen parissa, josta siitäkin muistin juonenkäänteet ennalta. Mutta olipa nyt aikaa tarkkailla muuta: upeita maisemia, ihan oikeita aika hurjan näköisiä hakkuualueita, Mark Snown musiikkia, joka oli perinteisempää kauhuleffamaalailua, mutta juurikin edellämainitun hakkuualuevaelluksen taustalla soi kyllä upean haikea pianojuoksuttelu. Pari yhteyttä 80-luvun kauhuleffoihin: sheriffinä vieraili Jason Beghe, jonka muistan George Romeron varsin vähän tunnetun mutta onnistuneen pätkän Monkey Shines pääosasta, ja varsinkin jakson alussa tukkimiesten mökille saapuessa kamera-ajoa riittää kuin Evil Deadissä konsanaan - miljöön huomioon ottaen tuskin sentään on sattuma kyseessä.

Loppu on karu. Varmasti yksi koko sarjan historian karuimmista (sanoo hän nyt, ja yhdeksän kauden jälkeen voi olla eri mieltä), koska sen lisäksi että mitään ratkaisua ei saada, ovat agentit itsekin lähempänä kuolemaa kuin varmaan melkein koskaan. Ja miten traumatisoiva kokemus mahtaakaan olla hyönteisen koteloimaksi joutuminen: voin kuvitella että henkisesti sellaisen jälkeen ei palaa työkykyiseksi koskaan. Purema-arvet päähenkilöiden iholla olivat jakson lopussa aivan hirveät, varmasti tapaus jätti kaameat elinikäiset arvet. Scully ei edes herännyt tajuttomuudesta ennen kuin jakso loppui! Todennäköisesti aktiivinen ura FBI-agenttina on tämän jälkeen katkolla pitk - -

Ai ensi viikolla kaikki on taas hyvin? No sitähän minäkin.